Seattlessa ei enää ole kesä. Sen sijaan tänne on saatu oikein kunnon talvimyrsky. Ei se tietysti täällä kaupungissa näy muuna kuin vesisateena ja kovana tuulena, mutta kyllä on ollut melko hurja keli eilen illalla ja tänään.

Lasketteluviikonloppu Whistlerissä meni oikein mukavasti. Lauantain laskupäivä oli suorastaan erinomainen. Sunnuntai oli vähän vaisumpi päivä sään ja oman puolikuntoisuuden takia, mutta huonokin päivä suksilla on hyvä päivä.

Yllättävintä reissussa oli kuitenkin se, miten sujuvasti matkat sujuivat. Kaksi suurkaupunkia ja rajamuodollisuudet yleensä takaavat sen, että mennen tullen saa jossakin vaiheessa seistä pitkän aikaa ruuhkassa. Mutta ei nyt. Paluumatkalla ei ollut minkäänlaisia ruuhkia missään vaiheessa. Rajallakin oli vain neljän auton jono joka meni hyvin nopeasti. Edes meiltä ei kysytty mitään muuta kysymystä kuin mitä teimme Kanadassa vaikka minä olin ulkomaalainen. Menomatkalla toki Seattlen pohjoispuolella oli pientä ruuhkaa ja Vancouverin tienoolla jokin onnettomuus sai aikaan pienen ruuhkan, mutta tämä oli normaaliin verrattuna hyvin pientä.

Itse laskettelu sujui molempina päivinä pilvien yläpuolella. Kovin alas ei siis voinut laskea jos halusi nähdä eteensä, mutta eipä sinne alas muutenkaan viitsi mennä, sillä lumi on siellä ikävän märkää. Lauantaina vuoren yläosissa sen sijaan lumi oli mainiota ja laskettelu hienoa. Polvikaan ei vaivannut, vaikka rinnettä laskettiin kerrallaan pysähtymättä Himokseen verrattuna moninkertainen matka.

Viime käynnin jälkeen Whistleriin oli tullut uutuutena alueen kahden vuoren eli Blackcombin ja Whistlerin huipulta huipulle menevä gondoli, Peak 2 Peak Gondola. Tai no huippu nyt on tässä tapauksessa suhteellinen käsite, mutta hissin molemmat asemat ovat yli 2000 metrin korkeudessa. Pituutta hissillä on 4,4 km, josta yli kolme kilometriä hissin kaapeli kulkee ilman tukea, toisin sanoen kahden keskimmäisen tornin väli on tuo reilu kolme kilometriä. Aika hurjaa. Ennen uuden hissin rakentamista vuorelta toiselle siirtyminen kesti lähes tunnin, mutta nyt matka sujuu alle vartissa.

Sunnuntaina jalat olivatkin sitten kovilla. Jo lauantaina iltapäivällä muunmuassa oikean jalan reisilihas alkoi kyllä väsyä pahasti, mutta silloin laskeminen oli niin hieoa ja rinteet niin hyvässä kunnossa, että kipu oli helppo unohtaa. Sunnuntaina sen sijaan rinteet olivat lumisateen johdosta pomppuisia, eikä hommasta oikein missään vaiheessa tullut juuri mitään. Kun leikattu polvikin alkoi tuntua turhan jännältä, oli aika lopettaa jo ennen kolmea. Se oli toisaalta ihan hyvä sen kannalta, että Seattlessa oltiin jo heti yhdeksän jälkeen.

Olympialaiset tietenkin näkyivät vielä kylässä. Tuliaiskaupat olivat täynnä olympialaistavaraa ja Olympic Store oli sekin vielä auki. Olympiarenkaiden sijasta löysin eräältä aukiolta kylläkin paralympialaisten tunnuksen.

Eilen oli Seattle Soundersin kauden avaus. Omalta osaltani kausi alkoi jo aikaisin iltapäivällä kannattajaporukkamme baarissa. Silloin sitä tietää olevansa kotona kun kuuden kuukauden poissaolon jälkeen portsari kättelee ja toivottaa tervetulleeksi takaisin ja kaunis tarjoilijatar antaa tervetuliaishalin.

Me kannattajat olimme olleet ottelua edeltävinä viikkoina sekä ahkeria että luovia, ja tulokset nähtiin juuri ennen pelin alkua. Levittämämme lakana peitti alleen useita satoja ihmisiä, ja oli varmaankin suurin tässä maassa nähty kannattajien tekemä banneri. Ainakin kankaalle maalattu kuva oli isoin ja monimutkaisin mitä täällä on nähty. Kuvaksi olimme nimittäin valinneet Seattlen skandinaavisten juurien innoittamana Soundersin pelipaitaan pukeutuneen Thorin, joka salamoiden räiskyessä iskee vasaralla vastustajajoukkeen Philadelphia Unionin logon murskaksi. Tekstinä oli "Smash the Union" ja pari sinistä ja vihreää lisäbanneria lisäsivät sanat "Seattle" ja "Sounders" pääbannerin ympärille. Olen näistä lakanoista aika ylpeä. Pelikin voitettiin tyylikkäästi 2-0.

Lisään tänne blogiin linkkejä kuviin ja videoihin kunhan pääsen taas internettiin.

Nyt olen nimittäin Whistlerissä ja siten puhelimen varassa. Tarkoitus olisi lasketella pari päivää ja ajaa jo sunnuntai-iltana takaisin Seattleen. Kylässä ei ole yhtään lunta maassa, mutta rinteissä on toki sitäkin enemmän. Toivottavasti nyt vain säät suosisivat edes vähän. Huomenna ei taida ainakaan aurinkoista olla.

Seattlessa on täysi kesä. Ainakin näin suomalaisittain ajatellen. Tänään pääsin lähtemään töistä aikaisin, koska oli sopinut askartelutalkoot muutaman kaverin kanssa. Maalattiin viestibanneri ulkona, ja oli kyllä mahtavaa kun sai hengailla teepaitasillaan. Illan piemttyäkin oli vielä ihan lämmintä, ja muutama olutkin siinä tuli kumottua. Mukava ilta.

Kesän vastapainoksi tänään syntyi päätös, että lähden tosiaankin viikonlopuksi laskettelemaan Whistleriin. Ei sitä kiusausta vain voinut vastustaa. Pääsen oikein ulkomaille.

Aikaerosta toipuminen on mennyt kerrankin todella kivuttomasti. Siihen varmaan vaikuttaa hyvin sujuneen tulomatkan lisäksi se, että Seattlessa valoisanaika on juuri sopiva (klo 7-19:30) ja täällä on ollut aurinkoista. Valo auttaa pysymään pirteänä, varsinkin kirkas auringonvalo. Toki minä edelleen herään aamuisin ennen seitsemää, mutta sehän on vain hyvä asia. Eipähän ole vaikeuksia herätä töihin.

Eilen tuli kyllä tehtyä koko päivä töitä, ja tästä päivästä näyttää muodostuvan samanlainen. Huomenillalla olisi tarkoitus pitää taas kerran askartelukerhoa kavereiden kanssa ja torstaina teen töitä vain puoli päivää, joten vastapainoa kovalle työtahdille on kyllä myös tulossa.

Ja onhan tässä taas muutama reissukin edessä. Kolmen viikon päästä on edessä Salt Lake Cityn reissu, johon kuuluu yksi päivä paheellista elämää ja kaksi päivää laskettelua. Pääsiäinen tulee varmaan tehtyä töitä koska sen aikaan ei ole täällä vapaapäiviä töistä, joten on ihan hyvä että tulee tuossa vähän kompensoitua pitämällä maanantai vapaata. Kaksi viikkoa tämän jälkeen teen pikareissun Taosiin ja Santa Fehen New Mexicon osavaltioon. Tätä reissua en vielä viisi päivää sitten edes aavistanut tekeväni, mutta pakkohan se on käydä kun tilaisuus on niin hyvä. Ei tarvitse edes olla poissa töistä tuon takia.

Lisäksi yksi työkaveri houkuttelee ensi viikonlopuksi laskettelemaan Whistleriin Kanadan puolelle. Tekisi kyllä mieli mennä, mutta toisaalta olen jo vähän sitoutunut menemään yksille syntymäpäiville. Lisäksi tuo tarkoittaisi sitä, että perjantaina pitäisi lähteä töistä aikaisin, joten on kyllä tosi hankala tehdä päätös tästä reissusta. Houkutteleehan se, ei siinä mitään.

Viikonloppu on sujunut käytännön asioita hoidellessa, kavereita tavatessa ja hissukseen aikaeroon sopeutuessa.

Yksi niistä käytännön asioista oli polkupyörän ottaminen takaisin haltuun. Erinnäisten väärinkäsitysten seurauksena se oli ollut koko reilun kuuden kuukauden ajan työpaikan parkkihallissa. Se olisi noin muuten voinut olla ihan hyvä idea, mutta samalla sitten kypärä oli jäänyt roikkumaan ohjaustangosta ja pyörän valotkin olivat pyörässä kiinni. Kumma kyllä, kaikki nämä löytyivät juuri niin kuin olin ne jättänytkin.

Kavereita tapasin lauantaina vasta illansuussa. Kaveriporukassa on useita joilla on syntymäpäivä maaliskuussa, ja olimme päättäneet pitää yhteiset juhlat eräässä Fremontin baarissa johon meillä on läheiset välit. Kotiin sammahtamisen tuloksena olin menossa juhliin yli tunnin myöhässä, ja kuinka ollakaan, kävi sitten niin että matkalla juhliin vastaani käveli porukka, joka oli päättänyt lähteä käymään läheisen tatuointipaikan omissa juhlissa. Leninin patsaan kohdalla minä ja tämä porukka olimme eri puolilla viisikaistaista katua, ja hetken valoissa seistyäni minut huomattiin. Huusivat nimeäni ja kajauttivat kunnon Happy Birthday -laulut niin että kajahti. Porukkaa oli kuitenkin noin kolmekymmentähenkeä, ja kovalla äänellä laulamisenhan minun kaveriporukkani täällä kyllä taitaa. Aikamoista.

Itse juhlat menivät vähän sumeasti, mutta mukavaa oli. Onneksi osasin ottaa juoman kanssa rauhallisesti, eikä minulle ostettu kovin monta shottia, toisin kuin olin pelännyt.

Tänään aamupäivällä kävin katsomassa saman kaveriporukan perustaman jalkapallojoukkueen pelin. He olivat tänä keväänä päässeet runkosarjassa neljän parhaan joukkoon ja välierän kautta loppuotteluun. Nyt tuli ikävä kyllä 3-0 turpiin, mutta oli joka tapauksessa hauska nähdä ensimmäistä kertaa porukan peli. Siitä sitten siirryttiin pubiin, siihen samaan joka on joukkueen pelipaitojen sponsorina. Terveellistä elämää.

Tähän laittamani kuvat on otettu Fremontissa illansuussa. Päivä oli ollut sateinen, mutta illaksi esiin tullut aurinko värjäsi maisemaa aika mukavasti.

Tänään vaihdoin talvesta kesään. Ainakin lähes. Vielä torstain ja perjantain välisenä yönä istuin Helsingin keskustassa baarissa, ja katselin miten taivas oli valkoisenaan valtavia lumihiutaleita. Tänään olen katsellut Seattlessa, miten suurin osa puista on jo lehdessä. Lämpöäkin oli lähes 20 astetta. Jos on Suomessa kevät myöhässä, täällä se on aikaisessa. Täällä on ollut tosi lämmin talvi, ja se kyllä näkyy. Yksi silmiinpistävä juttu on sekin, että kaupunkiin näkyvillä vuorilla ei ole enää juuri yhtään lunta. Viime vuonna samaan aikaan vuoret olivat melkein koko kaupunkiin näkyvältä mitaltaan upean valkoisia, mutta nyt vain korkeimpien huipuilla näkyy hieman valkoista.

Tulopäivän traditioista pidin kiinni, vaikka nyt en saanutkaan ketään suomalaista mukaan. Ruotsissa kaksi vuotta asunut amerikkalainen sai kelvata. Ja se traditiohan on hampurilainen ja pari olutta Fremontilaisessa suosikkipubissani. Kyllä vaan oli hampurilainen uskomattoman hyvä. On aivan mahtavaa kun jauhelihassa ei ole eineksen makua. Hampurilaista syödessä mieleeni tuli, että nyt kun ehdin olla yli kuusi kuukautta poissa Seattlesta, se oli pisin aika mitä olen ollut täältä poissa sen jälkeen kun tulin tänne ensimmäisen kerran kesäkuussa 2006.

Matka meni sen verran mukavasti, että vaikka kello on jo yli iltayhdentoista, minulla ei ole normaalia sänkyyn pakottavaa väsymystä, mutta kuitenkin tuntuu siltä että uni tulee heti kun yritän. Onnistuisikohan tässä aikaeroon sopeutuminen näin helposti?

Onpahan ollut pöpö. Oireet alkoivat tosissaan iskeä aikaisin maanantain ja tiistain välisenä yönä, ja sen jälkeen on olekaan juuri yhtenäistä unta nähnyt. Noin likaisiin yksityiskohtiin menemättä. En muista koska olisin ollut näin kipeä, tai ainakaan tällä tavalla. Armeijan päätteeksi sain aika pahan keukoputken tulehduksen, jonka ansiosta olin pidemmän aikaa aika tiedoton, mutta tämä on ollut kyllä pahempaa.

Tänään illansuussa olo alkoi olla sen verran hyvä, että olen jopa poistunut sängystä. Olen jopa jaksanut kuunnella musiikkia, muunmuassa siitä levykasasta, jonka ostin aiemmin kevättalvella. Ostin silloin kerralla ison kasan levyjä, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet uusina ostamatta. Olen yllätyksekseni ollut järjestään iloinen siitä, että tuli levyt nyt lopulta kuitenkin ostettua.

Happoradion uraa olen seuraillut sivusilmällä. Viime kesän Tammerfestin keikalla tuli sellainen olo, että levyjäkin voisi hankkia. Taannoin katselin, että jokaisella neljällä levyllä oli kappaleita, jotka osasi nimen perusteella yhdistää melodiaan, joten päätin ostaa kaikki. En ole katunut. Ainakin toistaiseksi toinen ja kolmas levy tuntuvat paremmilta kuin ensimmäinen ja neljäs.

Suurinta skeptisyyttä koin Anssi Kelan uusinta eli Aukiota kohtaan. Vaan pakko se on tunnustaa, pidän kovasti miehen tavasta kertoa tarinoita. Yksittäiset rivit aiheuttavat ensirepeilyä joka säilyy myöhemminkin hymynä. Esimerkiksi avausraidalla Huuto rivi "häävalssina oli Paranoid" osuu nauruhermoon. Ei tässä nyt ihan samalla tasolla olla kuin silloin kun todetaan että "saaliiksemme saatiin joulupalloja ja pilkkihaalareita", mutta reakotioni on sama.

Irinan Miten valmiiksi tullaan oli samassa skeptisyyden kategoriassa, mutta kyllä sitäkin vain on mielikseen kuunnellut. Anna Puun nimikkolevy taasen herätti epäilyksiä ihan vain idols-taustan takia, mutta kun sävelluksi on ollut tekemässä muunmuassa Tuure Kilpeläinen ja Knipi, ja vastaavaksi sanoituksista vastaa suurelta osin Mariska, ei jälki voi olla kuin hyvää. Ja laulaahan likka osaa, ei sinnä mitään.

Päivää ovat sävyttäneet lukuisat Seattlesta tulleet viestit. On mukavaa tuntea että monesta ihmisestä on mukavaa, että olen taas tulossa sinne käymään. Pari puheluakin on tullut, ja muistipa yksi ihminen päivän jopa ihan henkilökohtaisesti tavattaessakin.

Viimeaikaiset liikuntaharrastusten uudelleenaloittamiset ovat olleet aika rankkoja kropalle. Laskettelu on kovaa jaloille, ensimmäisellä sählykerralla kipeytyi vasen käsi, sulkapallossa taasen oikea. Se oikea käsi ei olekaan vielä perjantaista täysin toipunut.

Lauantain laskettelun jälkeen totesinkin autossa, että nuorempana kun kävi laskettelemassa, päivän päätteeksi oli aivan rättipoikki väsynyt, mutta nyttemmin ei laskettelun jälkeen juurikaan väsytä vaan sen sijaan paikat on kipeät. Tai no ne sanat mitä käytin olivat kai exhausted ja sore.

Itse asiassa muistelen miten ajomatkat Himokselta olivat vielä vain joitakin vuosia sitten usein aika vaikeita, koska minua aina väsytti niin älyttömästi, että ei olisi millään jaksanut istua autossa koko kotimatkaa. Luulen että tähän on kylläkin toinen syy. Arvatenkin Pohjois-Amerikassa autossa istutut tuhannet kilometrit ovat saaneet aikaan sen, että noin sadan kilometrin kotimatka Himokselta ei enää tunnu oikein missään. Siinä vaiheessa kun tuntuu että matka on päässyt alkuun aletaankin jo olla Tampereella.

Eilen oli lähes täydellinen laskettelupäivä. Himokselle tullessa aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja laskemaan päästiin alle kymmenen minuuttia hissien aukeamisen jälkeen. Kuuden tunnin rykäys oli tässä vaiheessa varsin riittävästi, mutta ei toisaalta yhtään liikaa. Nyt voi hyvillä mielin suunnata kohti Pohois-Amerikan suurempia rinteitä.

Tänään ja eilen on tullut pelattua sisäpelejä. Eilen kahdeksan jälkeen huomasin työkaverin sähköpostin: läheisellä kentällä olevalla yhdeksältä alkavaelle sählyvuorolle kaivattiin lisäpelaajia. Sinne siis. Lopulta pelattiin neljä-vastaan-neljä aika isolla kentällä, ja sen verran paljon siinä sai juosta, että välillä tuntui siltä että kuolema tulee. Jalan suhteen sen sijaan ei ollut ongelmia. Maalien makuunkin pääsin yli puolen tunnin pelin jälkeen. Ensimmäinen tuli kun hain ensin pallon juoksemalla alaspäin keskelle, käännyin ympäri, pelasin seinän oikealle, ja ammuin suoraan syötöstä heittäytyvän maalivahdin ali. Hyvä fiilis! Toinen oli sitten vähän halvasta kaksi vastaa yksi -hyökkäyksestä itsekäs veto etuyläkulmaan.

Tänään taasen pelasin sulkapalloa työpaikan liikuntahallissa. En ollut pelannut yli kolmeen vuoteen, joten alussa oli melkoista haparointia. Sen verran paljon sulkapalloa on kuitenkin esimerkiksi isän kanssa mökkipeleissä tullut elämän varrella läiskittyä, että tunnin vuoron viimeisessä nelinpelissä dominoin peliä aivan suvereenisti. Työnjako parin kanssa toimi kyllä täydellisesti. Takapelaajan rooli sopii minulle.

Yliopistojen lakko on peruttu. Loistava juttu. Paikallistason toimijat tekivät kovan työn lakko-organisaatioiden aktivoinnissa ja jäsenistön tiedottamisessa, mikä antoi keskustason neuvottelijoille sellaisen tuen, joka auttoi pääsemään hyvään neuvottelutulokseen. Järjestöjen sisäinen ja niiden välinen yhteishenki onkin nyt huipussaan, ja muutenkin tunnelma on hyvä, sillä työsuhteen ehtoihin esitetyt vakavat heikennykset saatin torjuttua. Kaikki muutokset ovat hyvin pieniä ja oikeastaan ennakolta odotettuja.

Samaan aikaan olen seurannut Pohjois-Amerikan MLS-jalkapalloliigan tilannetta. Nyt siis puhutaan siitä koko maailman yhteisestä pelistä. Sielläkin työehtosopimus oli helmikuun alussa katkolla, ja nyt on ollaan sopimuksettomassa tilassa toista kuukautta. Ilmeisesti sielläkin lakko vältetään ja liiga pyörähtää käyntiin suunnitellusti maaliskuun lopulla, mutta voi olla että sopimukseen pääsy kestää vielä pitkään. Neuvotteluja käydään nyt välittäjän johdolla, mikä on tietenkin hyvä merkki. Selvästi kumpikaan osapuoli ei missään nimessä halua kauden peruuntuvan.

On vain ollut hämmästyttävää seurata, kuinka näissä kahdessa täysin erilaisessa tapauksessa tilanne on edennyt hyvin samankaltaisesti. Alkuperäinen neuvottelujen määräaika oli siis sama, ja myös neuvotteluissa otetut jatkoajat ovat olleet samanlaiset. Toivottvasti jalkapalloilijatkin pian saavat sopimuksensa. Sielläkin vaaditaan aivan perusoikeuksia, kuten vaikkapa se, että määräaikainen työsopimus ei olisi irtisanottavissa kesken sopimuskauden. Pelaajat vaativat myös vapaata oikeutta siirtyä uuden työnantajan palvelukseen sopimuksen päätyttyä. Nykyisin he ovat vanhan työnantajansa orjia vaikka palkanmaksu sopimuksen päätyttyä tietysti katkeaa.

Näin kun ajattelee, meillä yliopistolaisilla menee oikeastaan aika hyvin. Ja ennen kuin joku alkaa kommentoida rikkaista urheilijoista, todettakoon että vastavalmistuneet maisterit saavat suomalaisesta yliopistosta parempaa palkkaa kuin moni jalkapalloilija Pohjois-Amerikassa. Pelaajat jotka saavat parempaa palkkaa kuin suomalaiset professorit ovat nekin harvassa. Itse asiassa esimerkiksi Seattle Soundersissa on vain avauskokoonpanollisen verran pelaajia, jotka saavt minua parempaa palkkaa.

Se on kyllä kevät nyt. Äkkiä se vaihtuu silloin kun se vaihtuu! Kivaa kun on oikeanlainen kevät jossa pikkupakkasesta huolimatta tietyissä paikoissa lumi sulaa ja virtaa puroina.

Tänä aamuna kävin katsastamassa auton. Se olikin ensimmäinen kerta rekisteröinnin jälkeen. Mitään ongelmia ei havaittu, ja käynti oli muutenkin mukava. Katsastusmies jutteli mukavia ja minähän juttelin mukavia takaisin. Autoissa ja USA:ssahan keskustelunaiheet tietenkin pyörivät. Ja tokihan minä join katastusasemalla sen pakollisen kupillisen maailman kalleinta kahvia.

Töissä oli tavallaan nollapäivä. Joitakin juoksevia asioitakin tuli toki hoidettua, mutta suurin osa ajasta meni siihen että siivota työhuoneeni tulevan Seattlen reissun kunniaksi.Samalla saatoin loppuun helmikuussa 2007 alkaneen muuttoni työhuoneesta toiseen. Suurin osa vanhoista tavaroistani, lähinnä sellaisia joita en tarvitse nyt kun en ole opettanut perusopiskelijoita, on ollut vanhassa työhuoneessani yhteen kaappiin sullottuna. Sieltä löytyi kyllä kaikenlaista jännää joka palautti muistoja koko yksitoistavuotiselta työuralta. On sitä moni asia muuttunut. Eipä esimerkiksi enää lehtiartikkeleista tehdä paperisia pre-printtejä ennen lehden kyseisen numeron julkaisemista.

Illalla pääsin vaihteeksi katsomaan jalkapalloa, Tampere United vs. JJK Liigacupissa. Tuli 0-1 pataan tavalla joka olisi ollut todella turhauttava jos tuloksella olisi jotakin oikeaa merkitystä. Peli oli nimittäin ihan täysin meidän hallinnassa. Erityisesti Myntin ja Pohjan otteet ilahduttivat, samoin Petrescu, Saarinen ja Savolainen erottuivat edukseen.

Pelin jälkeen kävin vielä taloyhtiön lenkkisaunassa. Eipä ollut koskaan aiemmin tullut käytyä, vaikka asia on usein mielessä ollut. Nyt sysäyksen antoi hississä kohtaamani saunatakkiin pukeutunut naapurini, joka oikein erityisesti kehotti saunomaan kun oli niin hyvät löylyt olleet.

Voi kai sitä tällaisenkin valokuvan ottaa. Vastasatanut lumi näytti hangen pinnalla aika jännältä, mutta ei se kyllä kuvassa kovin hyvin toistu.

Tänään olen saanut aikaiseksi harvinaisen paljon. Päivä alkoi siivousvimmalla, joka ei olisi loppunut jollei äiti olisi muistuttanut, että lupasin päivittää hänen mp3-soittimensa firmwaren palapaistipalkalla. Samalla käynnillä sain digitoitua erään lp-levyn isän hienolla usb-levysoittimella. Paluumatkalla poikkesin marketissa ostamassa kaikenlaista tavaraa, jota en ole vain saanut aikaiseksi ostaa, ja joka on ottanut päähän: kaksipuoleista teippiä eteisen peilien ja kylpyhuoneen pyyhekoukkujen kiinnittämiseksi, tiskiharjaan uusi harjaosa, huopatyynyjä ironneiden tilalle olohuoneen tuoleihin, polttimoita olohuoneen lamppuun (seitsemän kymmenestä oli palanut loppuun) ja sen sellaista. Kaupasta poikkesin vielä Pyynikille pienelle kävelylle, kuvaamaan auringonlaskua näkötorniin ja munkkikaakaolle tornin kahvilaan. Kotiin päästyäni vielä imuroin ja muutenkin siivosin loppun. Nyt ei muunmuassa enää ole keittiön kaikki pinnat rasvakerroksen alla. Lisäksi olen ommellut pari nappia kiinni, silittänyt vaatteita, digitoinut kasan cd-levyjä ja hoitanut muutaman työjutun.

Kuvat ovat tietenkin Pyynikiltä. Siellä on nyt tänä talvena tullut käytyä muutaman kerran. Hieno paikka kertakaikkiaan. Munkit ovat maankuuluja, ja sen kyllä huomaa: tänään jonoa oli ulos asti. Myyjän mukaan kävijöitä oli tänään ollut ainakin tuhat, vertasi kesäpäivään. Ja munkkejahan on silloin mennyt myös se tuhat, eihän sitä kukaan syömättä jätä. Kuulemma tilat munkkien tekoon ovat tosi pienet, mikä takaa munkin tuoreuden. Aivan kuumanahan sen toki kiireisenä päivänä saakin.

Auringonlasku ei ollut ihan niin hieno kuin olin toivonut, mutta kuvista tuli kyllä aika kivoja vaikka kokemus ei siis paikanpäällä kovin järisyttävä ollutkaan.

Näytti pitkään siltä että olisin mennyt tänään laskettelemaan yksin. En ollut ihan varma miten hyvin pystyn laskemaan, joten ajattelin että vaihtoehtoina on mennä yksin tai isolla porukalla, jolloin ei olisi niin väliä jos suuri osa ajasta menisi rinnekahvilassa. Eilen kuitenkin tuli labrassa kanadalaisvahvistuksen kanssa puhetta viikonloppusuunnitelmista, ja äkkiä minulla olikin seuraa joka vakuutti laskevansa hitaaseen tahtiin koska ei ole aikoihin laskenut. Reissukaverin järjestymisestä tuli ihan Seattle mieleen. Sielläkin usein viikonlopun hiihto- ja haikkireissuille sai seuraa esimerkiksi lounaskeskusteluissa. Suomessa kaikilla suomalaisilla on oma elämänsä viikonloppuina, mutta ulkomaalaiset postdocit eivät maasta riippumatta kaipaa mitään niin paljon kuin seuraa viikonlopun aktiviteetteihin.

Kohteena oli Himos, koska siellä on nopea tuolihissi. Se oli juuri niin tärkeä kuin ajattelinkin. Ankkurihisseissä lähes kaksi kautta laskettelun välttäneet jalkani väsyvät pahan kerran, mutta tuolihissin levon avulla pystyin laskemaan ihan toisella tavalla. Ja kyllä oli upeaa. Toki polvi itsetään muistutti, mutta laskin kuitenkin suunnilleen niin kuin ennen polvileikkaustakin.

Paluumatkalla poikettiin vielä Isojärven kansallispuistossa Heretyn vanhalla metsätyökämpällä, josta käveltiin 500 metrin päähän Kurkijärven pohjukan ylittävälle sillalle. Ehkä 15 kilometrin pistokeikka päätieltä oli vähän turha kun kävelyä tuli noin vähän, mutta kyseessä oli spontaai idea ja oli ihan hauska nähdä edes vähän kansallispustoa. Eipä siellä sinällään päiväretkeksi paljon muuta nähtävää näin talvella olisi ollutkaan. Kesällä voisi mennä ihmettelemään majavayhdyskuntaa.

On se meidänkin kampus ihan kivan näköinen kun on nätti talvipäivä. Lisäksi tuli otettua valokuvia työasioista. Yksi niistä päätyi tähänkin.