Tiistai oli San Salvadorissa pelipäivä: Seattle Sounders kohtasi CONCACAF Champions Leaguen ensimmäisen kierroksen vierasottelussa Isidro Metapan. Ottelu pelattiin pääkaupungissa, koska Metapanin stadioni ei täyttänyt Mestarien liigan vaatimuksia. Ensimmäinen osaottelu Seattlessa oli päättynyt 1-0, joten oli selvää, että vierasmaalisäännön turvin yksikin maali takaisi jatkoonpääsyn.
Jännitystä oli ilmassa siis heti aamusta asti.
Peli oli kuitenkin vasta iltakahdeksalta, joten aikaa oli tapettavana aivan riittävästi. Niinpä päätimme mennä läheiseen Cuscatlanin puistoon, jossa oli meneillään festivaalit. Samalla tutustuimme 80-luvulla pahimmin riehuneen sisällissodan muistomerkkiin, johon oli kirjoitettu 30 000 kuolonuhrin nimet. Salvadorilaiset saavat kyllä olla ylpeitä siitä miten maa on noussut sisällissodan kauhuista viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Jos ei tietäisi, ei voisi arvata että sodasta on kulunut vain niin vähän aikaa. Muistomerkissäkin on sodan molempien osapuolten uhrien nimet mitenkään erittelemättä.
Muistomerkillä käynnin lisäksi seurasimme hetken aikaa festivaalin paraatia sekä söimme lounaaksi festivaaliruokaa kojuista. Muy bueno.Kaikki tämä tapahtui mukavassa auringonpaisteessa, ja kun iltapäivällä alkoi sataa, lähdimme takaisin hotellille. Täällähän sadekaudella sää on varsin ennustettava. Aamupäivät ovat aurinkoisia tai puolipilvisiä, mutta iltapäivällä sataa. Sade tuntuu alkavan aika tarkasti aina klo 14. Sitten se jatkuukin aamuun asti, ja vettä tulee tosissaan paljon. No, ei sade nyt ihan tauotonta ole.
Ennen peliä tapasimme vielä CONCACAFin edustajan, jolta saimme otteluliput sekä tiedot turvajärjestelyistä. Vierasotteluissa on aina syytä olla tarkkana, ja erityisesti latinalaisen Amerikan maassa ei ole syytä jättää mitään sattuman varaan. Homma tuntui olevan kunnossa: oma eristetty katsomonosa ja omat turvamiehet.
Stadionille lähdettiin kaksi tuntia ennen pelin alkua. Halusimme päästä katsomoon ennen kuin kotijoukkueen kannattajat tulevat paikalle, ja lisäksi halusimme virittää mukana olleet bannerit ilman kiirettä. Stadionilla kaikki oli hieman kaoottista, mutta löysimme lopulta oikean sisäänkäynnin, ja meidät ohjattiin pääkatsomoon mellakkapoliisien viereen. Omaan katsomoomme meidät luvattiin siirtää myöhemmin. Järjestely oli tavallaan ihan hyvä, sillä saimme olla lipan alla sateensuojassa. Huono puoli oli vain se, että yläpuolellamme oli paikallisia kannattajia, jotka loivat huutelullaan varsin uhkaavan ilmapiirin. Yksi espanjankielisistä huudoista kuulemma kääntyi englanniksi ass fags. Hieman epäselväksi jäänyt huuto mainitsi white meat. Kun joku huusi black and white bitches oli vaikea pidätellä naurua (monella meistä oli samanlainen musta paita, jonka selässä on iso valkoinen teksti).
Lopulta pääsimme omaan katsomonosaamme maalin taakse. Hämmästykseksemme turvamiehiä ei ollutkaan lainkaan, ja edessämme kentällä ollut mellakkapoliisikin oli suojaamassa pelaajia meiltä, joten hänestä ei olisi meille iloa. Hyvänä puolena katsomo oli eristetty vahvoilla aidoilla, joten yksittäisiltä idiooteilta olisi helppo suojautua. Katsomoon kun pääsisi vain yhdestä portista. Lopulta kukaan ei yrittänyt ottaa muuta kuin verbaalista kontaktia meihin, joten huoli oli onneksi sinällään turha.
Itse peli oli mieletön elämys. Joukkueiden tullessa kentälle viestibannerissamme luki le seguiremos donde sea eli "seuraamme teitä minne tahansa". Kun Sounders ansaitsi Mestarien liigan paikkansa Washington DC:ssä vajaa vuosi sitten, bannerissa luki we will follow you whereever you may go. Meistä oli asianmukaista kääntää teksti espanjaksi kun kerran oltiin espanjankielisessä maassa. Sitäpaitsi Soundersissa pelaa ainakin kuusi pelaajaa, joiden äidinkieli on espanja. Ottelun alkaessa sytytettiin lisäksi vihreitä savupommeja.
Ensimmäinen puoliaika ei mennyt ollenkaan putkeen. Metapan teki 1-0 maalin melko aikaisessa vaiheessa, eikä Sounders päässyt oikein mihinkään sateen pehmittämällä kentällä. Tämä tulos oli viemässä peliä jatkoajalle.
Toisella puoliajalla kenttä oli entistä heikommassa kunnossa, mutta Soundersin parempi fyysinen kunto ja pari onnistunutta pelaajavaihtoa alkoivat tuottaa tulosta. Silti 70 minuutin täyttyessä tuntui siltä, että jatkoajalle mennään. 74 minuutin kohdalla laulamme aina huivit ylhäällä "Sounders till I Die", ja päätimme varmuuden vuoksi käyttää loputkin savut ja soihdut. Tällä minuutilla sitten räjähti kentälläkin: 1-1 maali ja juhla katsomossa oli sanoinkuvaamaton. Onneksi voitte katsoa sen videosta.
Nyt Metapan tarvitsi kaksi maalia päästäkseen jatkoon. Oli täysin selvää, että niin ei voi tapahtua, joten loppuaika oli vain juhlaa, jota varjosti vain ajatus siitä, että juhla saattaisi olla elämiemme viimeinen. Toisaalta moni totesi, että nyt ei haittaa vaikka kuoltaisiin kaikki tänne stadionille.
Lopulta kaikki meni hyvin. Olimme viimeiset stadinilta poistuneet ihmiset, eikä kukaan uhkaillut meitä kun poliisit saattoivat meidät tilaamillemme takseille. Juhlat jatkuivat hotellin läheisessä ravintolassa. Saivat muuten elämänsä suurimman tipin. Olimme näet hieman huolissamme että karkoitimme muita potentiaalisia asiakkaita pois.
Seuraavana päivänä lähdimme ensimmäistä kertaa pääkaupungin ulkopuolelle. Ensimmäinen pysähdys oli Santa Anan kaupunki. Siellä ihailimme vanhan koulun rapistuvia raunioita, upeaa katedraalia sekä kauniita siirtomaavallan aikaisia rakennuksia. Kaupungin tunnelma oli huomattavasti vähemmän stressaava kuin San Salvadorissa. Kaupungissa oli myös paljon maanosalle tyypillisiä värikkäästi maalattuja kortteleita. Erään tällaisen kulmassa oli kauppa, jonka tärkein myyntiartikkeli näytti olevan piñata. En ollutkaan aiemmin nähnyt aitoa piñataa, mutta siinä niitä oli monen eri hahmon muodossa.
Koulun raunioilta kävelimme aika pitkän matkan kaupungin läpi aukiolle, jonka reunoilla olivat kaupungintalo, kaupunginteatteri sekä katedraali. Nämä kaikki oli ilmeisesti raknnettu siirtomaavallan aikana 1900 luvun alussa. Katedraali on joka tapauksessa valmistunut vuonna 1913.
Katedraalin sisälläkin oli varsin hienon näköistä. Suurimman vaikutukseen minuun tekivät erilaiset Jeesus-hahmot, jollaisia ei kyllä luterilaisessa kirkossa näkisi. Amerikkalaiset ystäväni kuvailivat osaa niistä sanalla creepy>.
Seuraavaksi aloimme Mayojen rakentamalle pyramidille Tazumaliin. Se ei ole kaikkein vaikuttavin maya-nähtävyys, mutta oli silti kaikkien mielestä hyvin vaikuttava. Myös museo, jossa esiteltiin alueelta löytynyttä esineistöä, oli todella vaikuttava. Ensimmäinen asia jonka perille päästyämme näimme, oli noin vuosi sitten pystytetty muistomerkki, jossa kerrottiin Che Guevaran vierailleen Tazumalissa vuonna 1954.
Päivän viimeinen kohde oli Cerro Verden kansallispuisto. Siellä näimme tulivuoria ja kalderaan muodostuneen usean järven. Järvi on nimeltään Lago de Coatapeque, ja se on El Salvadorin ehdokas maailman seitsemäksi luonnonihmeeksi. Ihan komea, mutta kyllä Crater Lake Oregonissa on minusta paljon vaikuttavampi. Lyhyt luontopolku sademetsän läpi oli sekin elämys sinällään. Ehkä mukavinta oli kuitenkin se, että yli 1500-metrin korkeudessa ilma oli viileää.
Liikkeellä olimme San Salvadorista kotoisin olevan ystäväni serkun ystävän minibussilla. Se oli mahtava tapa päästä näkemään asioita, joita moni valkonaama ei yksinkertaisesti uskalla mennä katsomaan. Kieltämättä pienillä teillä itsellenikin tuli elävästi mieleen tämän kesäinen uutinen San Salvadorin maaseudulla ryöstetystä ja poltetusta turistibussista. Toisaalta luotto paikallisiin oppaisiimme oli kuitenkin luja.
Viimeiset kaksi päivää vietimme rannalla Costa del Solissa. Olimme resortin ainoat valkoihoiset, mikä oli aivan mahtavaa. Sekä rannalla että uima-altaalla oli väljää, vaikka paikka oli sinällään täynnä. Aallot olivat isoja ja merivesi mielettömän lämmintä. Altaassa vesi tuntui suorastaan kiehuvalta. Lisäksi riippumatto on loistava paikka rentoutua.
Elämyksiä tarjosi myös tuoreiden hedelmien syöminen. Kuoritun ja helposti syötäville "suomuille" leikatun mangon sai yhdellä dollarilla. Ehkä paras juttu oli kuitenkin Coco Loco. Se valmistetaan leikkaamalla kookospähkinään reikä, ja sekoittamalla kookosmaitoon roimasti rommia ja vodkaa, tilkka appelsiinimehua, sekä pieni loraus kirsikkamehua. Hyvää. Ja lisäksi pähkinässä on juomisen lisäksi syötävää.
Jottei homma olisi mennyt ihan vain laiskotteluksi, teimme myös rankahkon kävelyn rannalla. Kohteena oli sisällissodan aikainen rantahuvila. Sen oli aikanaan rakennuttanut jokin sen sorttinen iso kiho, jolle kukaan ei uskaltanut sanoa ettei hiekalle kannata rakentaa. Rauniot oliva todella kiehtovan näköiset.
Auringonlaskut eivät olleet mitenkään mahdottoman vaikuttavia, mutta läntisellä rannalla auringonlasku on aina elämys. Märkä hiekka heijasti pilviä hienosti. Kun ilta pimeni, seurasin punasimmat hetket riippumatosta. Illan pimennyttyä iski molempina iltoina mahtava ukkosmyrsky. En ole ennen nähnyt taivaan täyttyvän salaman valosta samalla tavalla. Oli aivan uskomatonta, miten taaja salamointi sen kuin jatkui ja jatkui. Ja täytyy kyllä sanoa, että ukkosmyrsky uima-altaassa on aika hieno juttu.
Dallasissa ensimmäisenä päälle iski mieletön kuumuus ja kosteus. El Salvadorissa sää oli suorastaan leppoisa tähän verrattuna. Mittari näytti tänään tasan sataa astetta, joka on tutummalla asteikolla 38 astetta. Liikaa.
Otin alleni vuokra-auton, ja hotellille päästyäni päätin etsiä kunnon tex-mex -lounaan. Fajitakset olivatkin mainiot. Vaikka ruoka oli El Salvadorissa loistavaa, kyllä teksasilaiset vain papunsa paremmin valmistavat.
Lounaalta suuntasin JFK:n elämästä ja salamurhasta kertovaan museoon. Se sijaitsee siinä entisessä Texas School Book Depositoryn entisessä rakennuksessa, jossa Lee Harvey Osvald (väitetysti) ampui laukauksensa. Näkymä alas paraatireitille oli kyllä museon paras anti. Valitettavasti valokuvaaminen oli museossa kielletty. Mueseossa kierelyn jälkeen kiertelin vielä JFK:n paraatireitin maisemissa Dealey Plazalla sekä läheisellä laatikkomaisella JFK:n muistomerkillä.
Paljoa muuta en sitten ehtinytkään. Metsästin hetken aikaa paikkaa, josta voisi saada hyvän kuvan Dallasin keskustasta, mutta kovin hyvää ei löytynyt. Hieman ennen auringonlaskua käväisin vielä Grapevinen pikkukaupungissa. Se olikin ihan viehättävä paikka, varsinkin ottaen huomioon että se on Dallasin välittömässä vaikutuspiirissä lentokentän vieressä. Illan päätteeksi kävin vielä uimassa motellin uima-altaassa. Teksasissa 35 dollarin motellissakin se on mahdollista. Muutenkin on ollut hauskaa olla taas Teksasissa. Pienissä annoksissa tämä maistuu hyvin. Se kyllä täytyy sanoa, että onneksi älysin ottaa autoon navigaattorin. Ilman sitä täällä ei löytäisi mihinkään, sillä tiet ovat ihan älytön kaaos, kaistoja ja rinnakkaisia teitä piisaa. Koskaan aiemmin minulla ei ole navigaattoria ollutkaan, ja olen sentään ajellut yksin Bostonin, Houstonin ja San Franciscon kaltaisissa suurkaupungeissa. Ei sitä ole tarvinnut.
Lähtöpäivän aamuna poikkesin vielä uudestaan JFK:n murhapaikalla. Aamuvalossa Grassy Knoll oli huomattavasti ilta-aurinkoa kuvattavampi.
