Tällainen siitä sitten tuli. Juuri muuta en ole vapaa-ajalla tehnytkään. Töiden kanssa on älytön kiire nyt kun on viimeinen viikko Seattlessa meneillän. Varsinkin labrahommissa tuntuu menevän aina paljon kauemmin kuin oli ajatellut. Samalla on pari deadlinea. Eikä tilannetta helpota yhtään se, että sain inspiraation ihan väärään hommaan, ja olen keskittynyt siihen vaikka sillä ei olisi aivan niin kiire. Hyvää ja hyödyllistä työtä kyllä, ei siinä mitään.

Tänään poikkesin lounasaikaan Ballardissa pohjoismaalaista ruokaa ja tavaraa myyvässä kaupassa. Tunnelma oli aika jännä, sillä sisällä asiakkaat keskustelivat keskenään ruotsia, ja myös edessäni kassalla asioinut henkilö toimitti asiansa ruotsiksi. Oma asiani oli Turkinpippuriostos, minkä jälkeen poikkesin viinakaupassa ostamassa Finlandia-pullon. Edessä on hyvä viikonloppu.

Lounaaksi söin vietnamilaista phota.

Sään puolesta reissu oli vaihteleva. Kun lähdin matkaan, satoi kaatamalla, mutta joka kerta kun menin jonnekin sisälle, sää muuttui päinvastaiseksi siihen mennessä kun tulin ulos. Siis kaatosateesta auringoksi ja auringosta kaatosateeksi. Tällaisessa säässä joskus käy myös tuuri valokuvien suhteen. Tähän laittamani kuva on otettu illansuussa työpaikan parvekkeelta.

Nyt on reissun kuvat lisätty. Kotimatka ei sisältänyt ihmeempiä tapahtumia. Tosin Seattlessa oli nousemassa myrsky, ja laskukiidon aikana kone kieppui aika holtittoman oloisesti. Onneksi se kieputus loppui kun päästiin riittävän alas. Siellä vähän ylempänä ehti jo alkaa jännittää, kun kone meni välillä suorastaan kylkimyyryssä. Kapteenikin taisi olla helpottunut, koska portille tultaessa hän melkein unohti pysäyttää koneen. Äkkijarrutuksella siitä toki selvittiin, ja vieressäni istunut mies kommentoikin että tämän takia vissiin ne turvavyöt pidetään kiinni siihen saakka kunnes kone on kokonaan pysähtynyt.

Tällaisia ovat tämänkertaiset tilastotiedot:

• Matkan kesto: 3 vrk
  
• Ajomatka: 1432 km
  
• Osavaltioita: 2 (Colorado, New Mexico)
  
• Kansallispuistoja: 0
  
• Merkittäviä kaupunkeja: 1 (Santa Fe)
  
• Pisin ajopäivä: 651 km (Santa Fe - Pecos - Denverin lentokenttä)
  
• Lyhyin ajopäivä: 306 km (Denverin lentokenttä - Walsenburg)
  
• Suurin lämpötila: 22°C (Las Vegas, New Mexico)
  
• Matalin lämpötila: -2°C (La Veta Pass, Colorado)
  
• Korkein piste: 2869 m (La Veta Pass)
  
• Matalin piste: 1609 m (Denver)

Aamupäivällä oli vielä aikaa kierrellä Santa Fessä. Ensimmäiseksi pistäydyin San Miguelin kappelilla. Kyseessä on espanjalaisten alunperin vuosina 1610-1626 rakentama lähetyskirkko. Tosin kirkko käytännössä tuhoutui vuoden 1680 pueblokapinassa, jossa intiaanit ajoivat espanjalaiset ulos New Mexicosta. Palattuaan vuonna 1710 espanjalaiset rakensivat kirkon uudelleen, ja senkin jälkeen sitä on monesti jouduttu remontoimaan. Harmi vain, että kirkko oli pahasti varjossa. Tässä onkin vinkki Santa Fen kävijöille: kaikkien kolmen merkittävän kirkon julkisivut ovat aamuisin varjossa ja iltaisin auringossa. Ne kaksi muuta ovat edellisessä blogimerkinnässä mainitut Loretton kappeli sekä Franciscus Assisilaisen katedraali. Sisältä San Miguel oli varsin ihastuttava. Kirkko on sen verran pieni, että se mahtuu sisältäkin melkein kokonaan yhteen valokuvaan. Sisäänpääsymaksu yllätti: yksi dollari.

Seuraavaksi poikkesin New Mexicon parlamenttitalolla. Näyttää siltä, että monella vasta myöhemmin liittovaltioon hyväksytyllä osavaltiolla on hieman tavallisesta poikkeava parlamenttitalo. New Mexicossa se on pyöreä, ja paikalliset käyttävätkin siitä nimeä Roundhouse. Piristävä poikkeus.

Seuraavaksi poikkesin sisällä Lorettan kappelissa. Kappeli on kuuluisa puisista vuonna 1872 rakennetuista kierreportaistaan. Ne tekevät kaksi täyttä kierrosta ja nousevat kuuden metrin korkeuteen urkuparvelle ilman minkäänlaisia tukevia rakennelmia. Näky on aika uskomaton. Miten ihmeessä portaat pysyvät kasassa? Kukaan ei tiedä varmasti. Portaat tehnyt puuseppä katosi kaupungista salaisuuttaan tai henkilöllisyyttään paljastamatta.

Loretton kappelilta jatkoin keskusaukiolle eli Plazalle, jossa vanhin rakennus Palace of the Governors on rakennettu vuonna 1610. Nyt sen edessä intiaanit kaupittelivat käsitöitään. Pahimpaan turistiaikaan meininki on varmaan aika käsittämätöntä. Tässä vaiheessa alkoi myös tulla tosissaan kuuma. Vaikka lämpötila oli vain 18 astetta, etelän aurinko oli suorastaan polttava. Etelän aurinko ja viileä ilman onkin kyllä tosi miellyttävä yhdistelmä.

Nopean chilipitoisen lounaan jälkeen kiipesin vielä mäennyppylälle, josta on näkymät koko kaupungin yli sekä kaupunkia ympäröiville vuorille. Kaupunki ei kyllä ylhäältä käsin näytä yhtään miltään. Siellä ei ole kovin monta erityisesti erottuvaa rakennusta, eivätkä katotkaan ole mitenkään hienoja samalla tavalla kuin vaikka Prahan tai Tallinnan punakatot.

Matkalla motellille poikkesin vielä San Geronimon katedraalissa. Siellä oli meneillään espanjankielinen messu, joten päätin olla menemättä eteistä pidemmälle. Eivät katedraalit kyllä minusta ole koskaan yhtä hienoja kuin pienet kirkot. Motellille päästyäni käväisin vielä San Miguelin kappelilla, joka ei enää ollut yhtä pahasti vastavalossa..

Sitten alkoikin olla jo kiire lähteä ajamaan kohti pohjoista. Matkalle olin valinnut yhden pysähdyksen: Pecos National Historical Park. Valintaperuste ei ollut sen erityinen kiinnostavuus, vaan se, että se on alle kymmenen kilometrin päässä moottoritieltä. Paikka oli kuitenkin ihan hieno, ja antoi vähän perspektiiviä aiemmin reissussa näkemälleni. Paikalla oli nimittäin aikoinaan ollut Pecos-heimon Pueblo sekä sittemmin rakennettu espanjalaisten lähetysasema ja kirkko. Pueblosta ei ollut jäljellä muuta kun perustukset, eikä espanjalaisten rakennelmistakaan paljoa ollut jäänyt jäljelle. Tämä antaa kyllä lisää arvoa Taosissa ja Santa Fessä näkemälleni.


Ajoa tänään kertyi 650 kilometriä, mistä suurin osa Pecosin jälkeen. Parin tankkauksen lisäksi ainoat pysähdykset olivat Las Vegasissa, Ratonissa sekä näköalapaikalla heti Coloradon puolelle päästyäni. Las Vegas ei tietysti ole se kuuluisa paikka Nevadassa vaan Sangre de Cristo -vuoriston itäpuoleisen New Mexicon merkittävin kaupunki. Siellä oli poikettava ihan vain siksi että voi sanoa käyneensä siellä. Raton taasen oli viimeinen kaupunki New Mexicon puolella, ja pidin ruokatauon siellä ihan vain siksi että se oli viimeinen mahdollisuus saada kupillinen vihreää chiliä. Se olikin aivan loistavaa. En ole ihan varma mitä muuta kipossa oli, mutta ainakin jonkinlaista vaaleaa lihaa ainakin. Sattoi olla kanaa.

Hauskin chiliin liittyvä juttu muuten on, että moneen annokseen on ravintoloissa mahdollisuus valita vihreä tai punainen chili. Punainenhan on siis se mitä Meksikossa käytetään. Kolmas vaihtoehto on "christmas chili". Ei tarvinne selittää mitä se on.

Denverin lähestyessä aloin ymmärtää, että minulla on ongelma. Kolme tuntia ennen saapumista päätin tehdä check-inin kännykästä. Sekään ei auttanut, vaan saavuin lentokentälle silloin kun minun olisi pitänyt olla jo portilla. No, eipä siinä sen kummempaa. Minut siirrettiin ilman maksua huomisaamun lennolle. Virkailija pyyteli kovasti anteeksi, ja yritin parhaani mukaan sanoa, että ei ole välttämättä pelkästään hänen vikansa että minä myöhästyin lennoltani.

Nyt olen lentokentän läheisellä motellilla. Hintaa tuli suunnilleen saman verran kuin mitä olisin joutunut maksamaan taksista Seattlessa lentokentältä kotiin. Pikaratikka kun ei kulje sunnuntaisin klo 23 jälkeen, niin taksihommiksi olisi mennyt. Motellin hintaan tietenkin kuuluvat Denverin pään lentokenttäkuljetukset, ja huomenna Seattleen tullessani ratikka tietysti kulkee. Niinpä tämä motelliyö on käytännössä ilmainen. Eikä minulla ole mitään varsinaista tarvetta olla huomenna Seattlessa, ei varsinkaan kun pääsen sinne sen verran ajoissa, että ehdin hyvin tehdä täyden työpäivän.

Mutta voisi sitä silti miettiä, kannattaako aina matkustaessa ajoittaa kaikki jutut niin että erehdyksen varaa ei juuri jää. No, kyllähän sillä tavalla toisaalta ehtii paljon enemmän, niinkuin tämänkin reissun kuvauksesta näkee.

New Mexico on jännä osavaltio, sillä täällä tuntuu melkein siltä kuin olisi ulkomailla. Ihmiset näyttävät erilaisilta, he puhuvat useasti espanjaa ja ruokakin on ihan erilaista kuin muualla USA:ssa. Lisäksi osavaltion pääkaupunki Santa Fe ei tunnu lainkaan amerikkalaiselta kaupungilta. Kadut ja keskusaukio ovat kuin Euroopasta. Toki kuin jostakin maasta jota ei ole olemassakaan, mutta se maa olisi Euroopassa jos se olisi olemassa. Tämä on tietysti espanjalaisten aikaansaama asia, hehän tulivat tänne jo 1600-luvulla. Täällä vanhimmat rakennukset ovatkin vanhempia kuin lähes mikään itärannikolla. Se on iso ero Seattleen verrattuna, sillä sinnehän valkoinen mies tuli vasta pitkällä 1800-luvun puolella.

Santa Fen ja koko osavaltion adobe-arkkitehtuuri on jotakin mitä ilmeisesti on vain täällä. Pehmeämuotoiset ja usein vaalean punaruskeat rakennukset hallitsevat maisemaa kaikkialla. On pieniä adobeja ja on valtavan suuria. Tämä arkkitehtuurikin lisää tunnetta siitä, että olisi mennyt ulkomaille. Jopa McDonald's sekä Walmart ovat yrittäneet mukailla adobe-tyyliä.

Ruokakulttuurissa on tietenkin paljon samoja elementtejä kuin meksikolaisessa ja tex-mex ruuassa. Tosin esimerkiksi fajitaksia täältä ei näytä yleisesti saavan. Sehän kuuluukin nimenomaan tex-mexiin, ei meksikolaiseen eikä näemmä siis New Mexicolaiseenkaan keittiöön. Mole-kastiketta sen sijaan listoilta näkyy löytyvän. Sitä taasen en Texasissa ole niinkään nähnyt. Se oleellisin juttu on kuitenkin vihreä chili, jota ilmeisesti laitetaan ihan mihin tahansa, esimerkiksi hampurilaisen väliin. Huomenna olisi tarkoitus testata, mitä tarkkaan ottaen saa kun tilaa kupillisen vihreää chiliä.

Reissuhan alkoi eilen. Lento vei illaksi Denveriin, mistä ajoin noin 350 km etelään Walsenburgiin. Matkalle osui kunnon lumimyrsky, joten matka vähän venähti. Lisäksi tein suunnittelemattoman pidemmän ruokapysähdyksen Colorado Springsin keskustassa. Ihan kivan oloinen paikka, mutta pienihän se on kuin mikä vaikka siellä onkin kai ihan asiallinen yliopisto. En valitsisi sitä Amerikan vuoden kohteeksi.

Aamulla kello herätti vain viisi tuntia motellille saapumisen jälkeen. Tai korjaus, ei herättänyt, heräsin automaattisesti kymmenen minuuttia ennen hälytystä, vaikka kello oli silloin vasta kello viisi Seattlen aikaa. Uskomatonta kyllä.

Ensimmäinen tehtävä oli ajaa La Vetan solan yli. Nyt lunta ei sentään tullut taivaalta, mutta lämpö putosi pari astetta alle nollan, joten tarkasti sai ajaa. Maisemat olivat kyllä paikoin hienot.


Reilun parin tunnin ajon jälkeen olin Taosin Pueblolla. Intiaanit ovat asuttaneet sitä yhtäjaksoisesti ainakin 1600-luvulta asti, ja paikka onkin UNESCOn maailmanperintölistalla. Muunmuassa sähköä tai juoksevaa vettä ei edelleenkään ole, joten käynti on jonkilainen aikamatka. Toki suurin osa heimosta asuu nykyisin pueblon ulkopuolella. Kaiken keskipiste on San Geronimon kirkko. Upea rakennus. Espanjalaiset käännyttivät heimon aikanaan katolisiksi. Tosin perinteisiäkin rituaaleja edelleen harjoitetaan samassa sekamelskassa.

Seuraavaksi ajoin Rio Granden ylittävälle sillalle. Melkoisen kanjonin se olikin kaivanut. Joessa lipui pari kumivenettä. Siitä onkin jo vuosia kun olen viimeksi itse päässyt samaa harrastamaan.

Aivan sillan tuntumassa on mahdollista poiketa myös yhteisössä, joka asuu taloissa jotka tuottavat kaiken tarvitsemansa energia ja hankkivat kaiken veden omavaraisesti. Energiaa saadaan auringosta ja tuulesta, kaikki vesi taasen saadaan sateesta. Koska aavikolla ei valtavasti sada, kaikki vesi kierrätetää monimukaisten puheitussystemien kautta. En nyt halua tässä sen enempää käyttää termejä harmaa ja ruskea vesi. Ymmärtänette mistä on kyse. Itse rakennukset on rakennettu kierrätysmateriaaleista, muun muassa käytetyistä autonrenkaista sekä juomapulloista ja tölkeistä. Googlaa earthship jos haluta tietää lisää.

Taosin keskustassa poikkesin vain hyvin nopeasti. Kaupunkihan on aivan pieni, eikä siellä sinällään ole mitään sen kummempaa nähtävää. Toki keskustan rakennusten yhtenäinen adobe-tyyli on ihan miellyttävän näköistä.

Taosista jatkoin etelään maisemareittiä. Tällä kertaa maisemat eivät kyllä mitenkään erityisesti palkinneet. Ihan kivan näköistä, mutta ei oikein mitään minkä takia olisi viitsinyt pysähtyä valokuvaamaan. Las Trampasin pikkukylästä löyttyi sentään hieno espanjalaisten rakentama kirkko.

Päivän kohokohta oli kuitenkin parin-kolmen tunnin haikki Kasha-Katuwe Tent Rocks National Monumentissa. Siellä miljoonien vuosien takainen vulkaaninen toiminta on tuottanut jänniä telttamaisia kiviä, joissa näkyy erilaisia kivilajeja kerroksina. Paras juttu oli kävely aivan kapeassa kanjonissa, jossa suuren osan ajasta pystyi koskettamaan molempia seiniä yhtä aikaa. Kanjonin jälkeinen huipennus oli kiipeäminen ylös mäelle, josta oli täydet 360 asteen maisemat.

Monumentille saapuessani alkoi juuri sataa. Ympärillä oli kaikenvärisiä pilviä valkoisista aivan mustiin. Kun sitten vielä ukkonen jyrähti pari kertaa, minua alkoi vähän mietityttää koko haikin järkevyys. Kapeissa kanjoneissa voi nimittäin tulla ukkossäällä tappavan vaarallisia hyökytulvia. Onneksi päätin kuitenkin lähteä matkaan. Vaikka sain päälleni hieman sadetta, missään vaiheessa en oikeastaan kastunut. Ja suurimman osan aikaa olin auringossa. Ja ne pilvet kyllä tekivät maisemista dramaattiset.

Illaksi ehdin vielä Santa Fehen juuri kun aurinko oli alhaalla ja värjäsi punaruskeat rakennukset hienosti. Kyllä kelpasi kierrellä. Oleellisimmat ihailtavat rakennukset olivat uusgotiikkaa edustava Loretton kappeli sekä Franciscus Assisilaisen katedraali. Auringon laskettua söin illalliseksi loistavaa annoksen, jossa kanan puolikas oli saanut kaverikseen mole-kastiketta ja vihreällä chilillä maustettua riisiä. Illan päätteeksi päädyin kuuntelemaan varsin geneeristä bluesia pikkubaariin. Tätä ei Seattlesta löydä, mutta täällä etelässä se on helppoa.