Tänään on ollut hieno päivä. Aamulla minulle siis asennettiin nettiyhteys ja kaapelitelevisio, kuten kirjoitin. Iltapäivällä kävin ajokokeessa, jonka läpäisin. Nyt minulla on väliaikainen Washingtonin osavaltion ajokortti, ja kunnollinen muovikortti tulee noin viikon kuluttua postissa. Illalla kävin ajokoetta varten vuokraamallani autolla IKEAssa ja parissa muussa kaupassa ostamassa kaikenlaista sellaista, mitä on ostoslistalle viime päivien mittaan kertynyt. IKEAssa söin perinteisen lihapulla-annoksen illalliseksi. Puolukkahillo maistui niin hyvältä, että hyllystä tarttui mukaan purkki, jossa lukee isolla "lingonsylt".

Ajokoe oli kyllä koko lailla läpihuutojuttu, mutta olisi senkin kyllä reputtanut, jos ei olisi yhtään valmistautunut. Kyllähän siinä sai ajaa aivan eri tavalla kuin mitä normaalisti ajaa. Kukaan ei esimerkiksi tunnu noudattavan Seattlen kaduilla 25 mph:n (noin 40 km/h) nopeusrajoitusta. Useimmilla nopeus on isommilla kaduilla pikemminkin lähes 40 mph.

Minulla kävi tänään sähköputkimies, ainakin jos Columbia Picturesin Suomen levitysyhtiötä on uskominen. Meinasin kyllä oikeasti alkaa nauramaan, kun kotitaloni manageri soitti toimistostaan, ja sanoi "the cable guy is here". Nyt minulla sitten on kotona kaapelitelevisio ja netti. Telkkarissa on vaatimattomat 215 kanava. Mukana on myös BBC America ja Fox Soccer Channel, joten eiköhän sieltä tule muutakin kuin roskaa. Lisäksi mukana on "on demand" -ominaisuus, jolla elokuvia voi katsoa koska haluaa. Osa on jopa ilmaisia.

Eilen säikähdin pahanpäiväisesti. Kaadoin hieman Dr. Pepperiä pöydälle, ja läppärin virtalähteen puolein kulma kastui. Kuului whom, ja virta katkesi. Otin äkkiä virtajohdon ja akun pois ja kuivasin koneen. Aamulla jännitys oli huipussaan, mutta onneksi kone toimii taas moitteeta.

On se vaan jännää, kuinka Seattlessa ruoho on vihreää ja ensimmäiset kukatkin jo kukkivat, mutta jo tunnin ajomatkan päässä vuorilla on metritolkulla lunta. Olen joskus haaveillut asuvani tällaisessa paikassa. Sikälikin nyt tuntuu kivalta, että alan vähitellen päästä kiinni rutiineihin. Tietysti on pitkälti oma vikani, että siinä kesti näin kauan. Mutta jos pitää valita laskettelun ja osotosreissujen tai vaikkapa matkalaukkujen purkamisen väliltä, valitsen kyllä koska tahansa laskettelun.

Yksi näistä rutiineista on muuten jumalaisen hyvän leivän ostaminen kulmakunnan omasta leipomosta. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin tänään perunaleipään.

Enpä ole ennen lasketellut reisiä myöten lumen peitossa. Crystal Mountainille oli kuluneen viikon aikana satanut 140 cm lunta, josta edellisen vuorokauden aikana 30 senttiä. Ja sen kyllä huomasi.

Ajokorttiprojekti etenee. Tänään ehdin viimeinkin kirjalliseen kokeeseen, jonka sain läpi ongelmitta. Vaatimuksena oli saada 25 kysymyksestä vähintään 20 oikein, mikä ei kyllä ollut kovin vaikeata kun oli valmistautunut edes vähän. Koulubussikysymyksiä tuli kaksi, ja olin kyllä ylpeä siitä, että osasin vastata molempiin oikein. Ajokoe on tiistaina: vuokra-auto on varattuna, vähän jännittää.

Nyt on todella hyvä fiilis. Makaan vihdoin vieraspatjan sijasta omalla sängylläni. Kaikki muutkin huonekaluni toimitettiin tänään, ja illalla pari suomalaista työkaveria oli auttamassa niiden kokoamisessa, olutpalkalla tietenkin. Asennuskaljoja menikin kyllä aika monta, mutta silti kaikki tuli koottua oikein. Asuntoni näyttää nyt ihan kodilta.

Ensimmäinen työpäivä on nyt takana. Kävin kysymässä ylläpidosta, miten saan Linux työasemaltani tekstipohjaisen yhteyden mikroskooppia ohjaavaan Windows-koneeseen. Siltä kun pitäisi kopioida kuvat talteen. Tämä sitten työllistikin viisi työntekijää, joista yhden melkein tunniksi. Tampereella olisi kyseenalaistettu koko tarve tehdä homma tekstipohjaisesti, yhteys kun toimi alunperinkin graafisen kilkkeen kautta. Täällä onneksi ylläpito pyrkii täyttämään käyttäjien tarpeet sen sijaan että pyrkisi mukauttamaan käyttäjien tarpeet niin että ylläpidon työ olisi mahdollisimman helppoa.

Illalla kävin laskettelemassa Snoqualmiessa erään työkaverin ja hänen poikansa kanssa. Paikka on paljon pienempi ja matalampi kuin sunnuntain Crystal Mountain, mutta sinne on vain tunnin ajo, joten se soveltuu hyvin iltamäeksi. Lunta oli taas aika paljon: kun tultiin perille, tien vieressä oli yli kolme metriä syvää hankea. Lumiauran tekemä yhtä korkea pystysuora seinämä näytti kyllä hurjalta, ja haluaisinkin totisesti nähdä sen lumiauran.

Minun on tarkoitus hankkia paikallinen ajokortti, ja tänään opiskelin kirjallista koetta varten. Noin satasivuisen oppikirjasen kohokohta oli ilman muuta toteamus "vehicles moving in the same direction at the same speed cannot hit one another". Ihan läpihuutojuttu koe ei silti ole, sillä on syytä mm. tietää, että pysäköidessä pitää etäisyyden vesipostiin olla vähintään 15 jalkaa ja että etäisyyden edelläajavaan hälytysajoneuvoon tulee olla vähintään 500 jalkaa. Myös koulubusseihin liittyvät säännöt vaativat opiskelua.

Illalla pääsin vihdoin IKEAan ostamaan huonekalut, astiat sekä paljon muuta hyödyllistä. Tavaravuorta katsellessani tulin ajatelleeksi, ettei ole kyllä mitenkään erityisen ekologinen ratkaisu muuttaa väliaikaisesti ulkomaille. No, nyt mulla on samat makuuhuoneen lipastot täällä ja Tampereella. Samoin kuin sohvapöytä, kylpyhuoneen matto ja henkarit. Mitenköhän tästä kaikesta pääsee vuoden päästä eroon?

Tänään on sitten lauantaita normaalimpi seattlelainen talvipäivä: lämpöä kahdeksan astetta, pilvistä ja aina välillä tihuttaa. Ja tuuli tuntuu kyllä tosi kylmältä. Kaiken kaikkiaan on ollut aika tapahtumaton päivä. Eilisen laskettelun jäljiltä sain sentään nukuttua kymmentuntiiset yöunet. Edellisinä öinä on jääty alle kuuteen, herätty viimeistään viideltä. Olisikohan jetlag kohta ohi?

Amerikkalaisissa on kyllä se hyvä puoli, että he ovat kovin juttelevaisia. Siitä tulee jotenkin mukava olo, kun saa vaihtaa naapurien kanssa kuulumisia hississä. Myös hiihtohississsä oli mukavaa, kun sai juttuseuraa. Minä kun olin rinteessä yksin, ja muuten oli siis juttuseura vähissä.

En usko että olen eläissäni nähnyt niin paljon lunta kuin tänään. Tavallaan minunlaisen hyvin hoidetuilla rinteillä parhaiten viihtyvän laskettelijan kanssa täkäläiset olosuhteet menevät kyllä hukkaan. Crystal Mountainilla oli taaskin satanut lunta koko yön, ja lisää tuli lähes koko päivän ajan. Eihän tuo rinteiltään ja maisemiltaan ihan Alpeille pärjää, mutta Lapin keskukset se kyllä voittaa – ja ainakin kaiken sen mitä on kahden tunnin säteellä Tampeelta. Offareilla on lunta uskomattoman paljon, ja tänään puuteria oli rinteissäkin, sillä niitä ei oltu yön jäljiltä ajettu kissoilla. Onneksi aloin loppua kohden päästä jyvälle siitä miten näissä oloissa lasketaan, mutta jotkut muut olisivat nautineet kyllä alusta asti.

Matkustin Seattlesta Crystal Mountainille bussilla. Kerrassaan mainio järjestely: maksetaan netissä etukäteen ja hissilippu kuuluu hintaan niin että bussimatkan osuus on puoli-ilmainen. Bussi jättää hissin viereen ja siinä vaiheessa siis on jo hissilippu kourassa. Voi olla, että käytän tätä myös ostettuani auton. Bussissa kun on sekin hyvä puoli, että perillä ollaan hissien auetessa. Omalla autolla liikkuessa voi olla vaikeampi herätä niin että pääsee lähtemään seitsemältä.

Erikoisena asiana havaitsin, että Amerikassa ei ilmeisesti ole tapana käyttää tuolihissien turvakaarta, ei vaikka olisi reppu selässä. Aika eri meininki kuin Euroopassa, jossa on yleensä kylttejä, jotka määräävät laittamaan repun etupuolelle hissin ajaksi. Yhdessä Crystal Mountainin hississä ei edes ollut turvakaarta.

Seattlessa on parikymmentä astetta lämmintä, ja ihmiset kulkevat auringonpaisteessa teepaitasillaan. Huomenna menen laskettelemaan Crystal Mountainille eli vuorille joiden lumihuippuja juuri ihastelin bussin ikkunasta. Asiat voisivat olla huonomminkin.

Tänään on ollut aika mukava päivä, joka on mennyt tuttuja paikkoja kierrellen. Aamupäivällä kävin yliopiston alueella hoitamassa asioita pankissani, hankkimassa prepaid SIM-kortin ja syömässä suosikkipikaruokaani Chipotlessa. Kylläpä burrito maistui! Iltapäivällä kävin työpaikalla näyttäytymässä (työt alkavat vasta keskiviikkona) ja hakemassa polkupyöräni pomoni kotoa. Nyt minulla on siis kulkuväline ja paikallinen puhelin, joten sitä tuntee itsensä ihan asettuneeksi. Nyt olen käymässä kesäisellä uimapaikallani Green Lakella. Järven vesi on yllättävän lämmintä. Taidankin tulle uimaan kunhan saan hankittua auton, johon pääseen heti uimasta lämmittelemään.

Kävin myös uudestaan asunnollani, joka näytti päivänvalossa vieläkin erinomaisemmalta kuin eilen illalla. Kyllä siinä kelpaisi vieraita isännöidä. Ostoslista IKEAan on tehtynä, mutta ostosreissu taitaa jäädä ensi viikkoon. Vai tekisinkö sittenkin ostokset netissä?

Tänä iltana olisi joka tapauksessa tarkoitus ehtiä ostarille hankkimaan televisio, mikroaaltouuni ja muuta sellaista tavaraa, jota ei IKEAsta saa. Nettiyhteyden ja kaapelitelevision hankinta on myös edessä. Ja paljon muuta.

Aurinko nousee Seattlessa, ja jetlag pitää minut hereillä. Keskustan pilvenpiirtäjät tuossa järven toisella puolella näyttävät jotenkin epätodellisilta. On vaikea käsittää että olen taas täällä. Isäntäperheen makuuhuoneesta kuului juuri vauvan ensimmäinen aamuparkaisu, joten eikä hekin kohta nousevat.

Ehdin eilen lentokentältä kotitalolleni viime hetkellä ennen kuin talon manageri ehti päättää työpäivänsä. Niinpä mulla on jo avaimet omaan asuntoni, joka vaikuttaakin tosi kivalta kaksiolta. Tämän kavereiden asunnon kaltaista järvi- ja keskustanäkymää ei ole, mutta parveke on kumminkin. Lisäksi astianpesukone on sellaista luksusta, jota mulla ei ole ennen Amerikassa ollut. Parasta on kuitenkin asunnon sijainti. Se on viimekesäisen työmatkan puolessa välissä, ja työpaikan lisäksi kaikki muutkin paikat jossa tapaan käydä ovat hieman viimekesäistä lähempänä. Kaikkialle pääsee siis polkupyörällä, ja nyt moneen paikkaan jopa kävellen. Auton ostaminen siintää silti mielessä.

Niin se matka alkoi. Hyvä puoli väliaikaisesti ulkomaille muuttaessa on se, että kaikessa lähtökiireessä ei ehdi paljoa ajatella sitä, että joutuu jättämään läheiset, kaverit ja rakkaat ympyrät pitkäksi aikaa. Tänään lähtöstressi purkautui äidin ja isän seurassa linja-auton vieressä kun kaikki oli valmista ja kiire ohi: siinä kyllä kaikki portit aukesivat. Onneksi tiedän, että myös Seattlessa odottaa hyviä asioita: ystäviä, viime kesänä rakkaiksi tulleita paikkoja sekä uusia elämyksiä – ja suunnilleen kummipojan ikäinen suomalainen taapero, jonka seura toivottasti nytkin lievittää ikävää edes vähän.

Äiti ja isä, kiitos kaikesta avusta. Ilman teitä tästä ei olisi tullut mitään. Olette maailman parhaat vanhemmat.

Nyt on sitten edessä kolme yötä eri paikoissa. Omaa makuuhuonetta ei enää ole, joten tämän yön olen vanhemmillani. Huomenna menen kavereille Helsinkiin sinänsä mainioon vierasmajoitukseen. Sitä seuraava onkin sitten Seattlessa vähän karummissa olosuhteissa. Luultavasti pääsen vuokraamaani asuntoon heti ensimmäiseksi yöksi, mutta siellä ei sitten olekaan juuri muuta kuin kavereilta lainattu vieraspatja.

Olipa hyvä että tuli mieleeni käydä katsomassa Heathrown sivuilta käsimatkatavaroita koskevat rajoitukset. Siellä ei nykyisin saakaan viedä käsimatkatavaran lisäksi "personal itemia", joka mulla olisi ollut läppärilaukku. Edes naisten käsilaukkua ei saa viedä erikseen, vaan se pitää pakata turvatarkastuksen ajaksi käsimatkatavaroihin. Niinpä huomenna on vielä edessä reissu laukkukauppaan ostamaan maksimikokoinen käsimatkatavaralaukku, johon mahtuu kaikki se minkä olin aikonut pakata reppuun ja läppärilaukkuun. USAsta lentäessä läppärilaukun kyllä edelleen saisi matkustamoon käsimatkatavaran lisäksi.

Olen viime aikoina pohtinut, mitkä suomalaiset musiikkikappaleet ovat minulle tärkeitä tai muuten vain herättävät minussa voimakkaita tunteita. Listaan osan niistä tähän ilman sen kummempaa järjestystä. Muitakin kappaleita listalle varmaan kuuluisi, mutta ne eivät tule nyt mieleen. Aivan uudet kappaleet olen jättänyt pääasiassa pois. Listaa kirjoittaessa tuli mieleen, että ehkä pitäisi tehdä erikseen lista minulle tärkeistä albumeista. Niin monta tärkeää kappaletta jäi pois, koska joiltakin levyiltä ei vain voi poimia yksittäisiä kappaleita tekemättä vääryyttä toisille kappaleille.

Solmu (Scandinavian Music Group) – Tämä saa minut kaipaamaan Suomen kesää. Koko Hölmö rakkaus ylpeä sydän -levy on minusta yksi parhaista Suomessa tehdyistä pop-levyistä. Niin on kyllä myös Nimikirjaimet. Tässä tärkeiden kappaleiden listassa voisikin olla bändin lähes koko tuotanto.

Ei mulle riitä (Scandinavian Music Group) – Terhi Kokkosen ääni vain on tässä niin upean hento ja herkkä, mutta kuitenkin sielukas. Kappaleessa on hieno tunnelma.

Lemmenlaiva (Ville Leinonen & Valumo) – Pidän kappaleista, jotka alkavat herkästi, mutta vähitellen ja huomaamatta kasvavat valtaviin mittoihin niin, että kappaleen loputtua se ei enää edes tunnu siltä kappaleelta jolla aloitettiin. Tuomas Luukkosen raivoisa iskelmäkitarointi on etenkin loppua kohden aivan upeaa. Sitä oli keikoillakin aina ilo katsoa.

Enkeli (Ville Leinonen & Valumo) – Ville Leinonen on tainnut joskus olla erittäin rakastunut.

Eipä tiennyt tyttö (Zen Café) – En ole Pohjanmaalta, mutta silti tätä kuunnellessa kaikki tuntuu hyvin tutulta. Olen useasti kuunnellut tätä ulkomailla tippa silmässä.

Talo (Zen Café) – Onhan tämä paljon soitettu ja kulunut kappale, mutta säkeistöissä laulun rytmitys on vain niin hienosti tehty. Nuottien ja sanojen perusteella kappaletta on mahdoton laulaa oikein rytmitettynä, mutta jotenkin kaikki vain loksahtaa paikoilleen kun ajoitukset kerran oivaltaa. Tampereen keikoilla Samuli Putro laulaa säkeen "kun sä lähdit Tampereelle etkä takaisin tullut" tavallistakin enemmän sanan Tampereella kohdalla hidastaen.

Kalpea tähteni (Ultramariini) – Kuuntelin kerran netissä lyhyen näytteen tästä kappaleesta, ja päätin mennä Ultramariinin keikalle. Seuraavana päivänä ostin Juuri ja juuri olemassa -levyn. Se on edelleen minusta aivan loistava levy.

Elohopeaa (Ultramariini) – Pidän Matti Johannes Koivun äänestä aivan järjettömästi. Tässä kappaleessa on kaikki muukin osunut nappiin. Oli hieno tunne, kun eräänä päivänä oivalsin, mistä kappale kertoo. Ultramariinilla on muutenkin hienoja sanoituksia.

Unihiekkaa (Egotrippi) – Tämä on kaikkien opinnäytetöiden kirjoittajien tunnuskappale. Tämän tahdissa olen kirjoittanut diplomityötä ja väitöskirjaa.

Polkupyörälaulu (Egotrippi) – Tämä kappale sai minut aikanaan ostamaan ensimmäisen Egotripin levyni, Helsinki-Hollolan. Sen jälkeen ostin loput aika nopeasti.

Kuiskaus (Ultra Bra) – Kuka tahansa laulutaidoton mies samaistuu tässä Tommi Saarikiveen. Huikea ero hänen ja Terhi Kokkosen laulutaidon ja -äänen välillä saa dueton täysin yllättäen kuulostamaan hienolta.

Piste. (Stella) – Tämä ei ole kovin persoonallinen valinta viime vuoden Idolsin jälkeen. No, Stella oli suosikkibändini jo ennen Idolsia. Piste. on minusta loistava kuvaus suhteesta, josta kaikki muu paitsi loistava seksi on kuollut pois. Ja siitä kuinka miehestä ei ole luopumaan siitä hyvästä seksistä.

Hiekka (Stella) – Marja Kiiskilän heleä mutta narahteleva ääni on parasta mitä suomalaiselle popille on tapahtunut pitkään aikaan. Tässä se on parhaimmillaan.

Viimeinen (Nylon Beat) – Tämä liittyy armeijan jälkeiseen opiskeluaikaan. Se oli kaikkine kavukipuineenkin hienoa aikaa. Muutkin Valehtelija -levyn kappaleet saavat minut edelleen hyvälle tuulelle.

Jäässä (Maija Vilkkumaa) – "Ja jos saisin mitä vaan, mä menisin nyt nukkumaan, ja aamulla kaikki toisin ois, tai jos ees ois vähän parempi olla." Kaikista kai tuntuu joskus tältä?

Irrallaan (Olavi Uusivirta) – Tähän on vain niin helppo samaistua.

Et tahdo tietää (Jonna Tervomaa) – Lauluääni on hienon hento säkeistöissä ja kaukana siitä kertosäkeessä. Kuulostaa upealta.

Onnelliset (Jonna Tervomaa) – Pakko myöntää että tähänkin on joskus tullut samaistuttua. On ehkä hieman kulunut idea nimetä kappale positiivisesti, kun onkin niin, ettei kappaleen minä siedä tätä positiivista asiaa. On kyllä muitakin kappaleita, joissa tämä idea toimii hienosti.

African Air (Kemopetrol) – Kuulin tämän kappaleen ja olin rakastunut Laura Närheen. Koko Slowed Down on kyllä yksi parhaista suomalaisista pop-levyistä.

Tomorrow (Kemopetrol) – Minusta tämä on Kemopetrolin hienoin kappale. Erityisesti mieleen on jäänyt Tampereen Yo-talon keikka, jolla Laura Närhi lauloi tämän pelkän pianon säestyksellä. Kerta kaikkiaan upeaa. On albumiversiokin kyllä hieno.

All I Want (Killer) – En ikinä uskonut, että näin kliseisellä bändinnimellä voitaisiin tehdä hyvää musiikkia. Sitten kuulin tämän kappaleen. Tähän toki liittyy sellaistakin, josta en tänne tarkemmin kirjoita.

Ding-Dong (LAB) – "You can be so disgustingly good-looking no-one cares if you're a bitch." Voiko sitä paremmin sanoa? LABin levyt, etenkin kaksi ensimmäistä, ovat kyllä loistavia. Jos listaisin suosikkiyhtyeitä, LAB olisi aivan kärkipäässä.

Suomessa ja Alpeilla on kärsitty lumen puutteesta. Katselin että Crystal Mountainilla parin tunnin ajomatkan päässä Seattlesta on huipulla 260 cm lunta, ja hissien ala-asemillakin 190 cm. Korkeimmillaan hissi vie 2134 metriin, ja korkeuseroa sieltä ala-asemille tulee lähes 800 metriä. Ehtisinköhän sinne jo ensi viikonloppuna?

Kävin tänään keskustassa asioilla, ja minulle oli sattunut kamera taskuun. Oli upea pakkaspäivä, ja aloin kuvata Tammerkosken seutua turistin silmin. Laitan tähän parhaat otokset. Nuo puut ovat kyllä aivan uskomattoman näköisiä. Ilmeisesti se johtuu Tammerekosken ja tehtaiden aiheuttamasta ilmankosteudesta, sillä eivät puut muualla Tampereella ihan tuon näköisiä ole.

Jalkappalokausikin saatiin TamUn osalta käyntiin keskiviikkona, kun pelattiin Liigacupin ensimmäinen ottelu TPS:ää vastaan. Tällä kertaa kukaan ei kritisoinut sitä, että ottelu pelattiin hallissa eikä ulkona. Enemmän nämä toki harjoituspelejä ovat kuin kilpailua, mutta harvoinpa cupin voittajajoukkue on murjottanut, ja seurajohdollekin varmaan kelpaisi 20000 euron palkintorahat.

Seuraavan kerran taidan päästä TamUn peliin vasta pitkän ajan päästä. Harmi sinänsä, sillä kaikki merkit lupaavat hyvää ensi kaudelle. Peli on jo nyt yllättävän valmista. Ei se yleensä ole helmikuussa näyttänyt edes jalkapallolta, mutta nyt jatkettiin oikeastaan siitä mihin viime kauden päätteeksi jäätiin. Toki TPS oli aika heppoinen vastustaja. Ennustan heille vaikeaa kautta. Jostain syystä olen varma, että Mixu Paatelainen tulee floppaamaan valmentajana pahan kerran.

Nyt on sitten taas kuvia reissusta lisättynä aiempiin blogimerkintöihin. Tämä oli taas kerran sellainen reissu, että ei voi sanoin kuvailla miten mukavaa oli. Parin päivän pikkukierros Ranskassa kyllä kruunasi muutenkin jo aivan ylivedon viikon. Kiitos matkaseuralle!

Lauantain merkinnässä on kuva, jossa ASSEn kannattajat ottavat kantaa niinsanottujen runkopäivien puuttumiseen. Alimmassa lakanassa lukee käsittääkseni "Ranskan liigan televisiointi: poistukaa stadioneilta". Ilmeisesti otteluita sijoitellaan televisioinnin takia miten sattuu, eikä pelejä pelata tiettyinä päivinä tiettyyn aikaan niin kuin pitäisi. Noissa lakanoissa on mainittu viisi ASSEn peliä, joista yksi on pelattu tiistaina, yksi torstaina, yksi perjantaina ja kaksi sunnuntaina.

Suomessa on sama ongelma, tosin ilman televisiota. Veikkausliiga tekee sen ihan itse. Esimerkiksi TamUlla on ensi kaudella pelejä eri viikonpäivinä näin:

maanantai: 5 peliä
tiistai: 0 peliä
keskiviikko: 3 peliä
torstai: 6 peliä
perjantai: 2 peliä
lauantai: 5 peliä
sunnuntai: 5 peliä

Kuinkas tuossa opetetaan yleisö tulemaan peleihin? Toista se on jääkiekon SM-liigassa, jossa on hyvin poikkeuksellista, että pelejä on muulloin kuin tiistaina, torstaina tai lauantaina, ja yleensä joukkueilla on pelejä se 2-3 viikossa. Esimerkiksi Ilveksellä on koko kaudella vain yksi peli näiden runkopäivien ulkopuolella. Jääkiekon puolella yleisö onkin oppinut hyvin, minä päivinä pelit ovat, mikä toki kovasti helpottaa markkinointia.

Takaisin kotimaan kamarallä. Kiva että täälläkin on edelleen lunta.

Matkan viimeinen kohde oli Annecy eli Haute Savoien pääkaupunki samannimisen järven rannalla. Pikkukaupungin tunnelmassa oli niin mukavaa, että lentokentälle Geneveen tuli kova kiire. Se kiire oli kuitenkin pientä Wienin lennonvaihtokiireeseen verrattuna. Meitä oltiin lentokoneen luona vastassa, ja saimme yksityiskuljetuksen passintarkastuksen kautta suoraan Helsingin koneeseen. Aika luksusta.

Ranskassa autoilu on muuten todella mukavaa Italiaan verrattuna. Tiet ovat leveitä ja liikennekulttuuri höveliä. Myös miljoonakaupunki Lyonissa oli leppoisaa ajella. Olin ihan varatunut Firenzen kaltaiseen kaaokseen.

Jos ois ehtiny, niin ois ehtiny, muttei ehtiny. Kun tulimme asemalle, junan valot näkyivät matkalla horisonttiin. Niinpä ollaan St. Etiennen Chateaucreux'n alueella jonkun hotellin baarissa oluella. Ei kyllä vaikuta mitenkään hienolta seudulta, jos nyt kauniisti sanotaan.

Itse ottelu eli ASSE vs. Sedan oli kyllä mainio tapahtuma. Stadionin molemmissa päädyissä oli tuhansia kovaa laulavia ASSEn kannattajia, ja ensimmäisellä puoliajalla tunnelma oli korvia huumaava. Tunnelma hieman latistui toisella puoliajalla kun sarjajumbo Sedan kävi tekemässä pari maalia ja voitti sarjavitosena keikkuneen kotijoukkueen 1-2. Paikalle vaivautuneilla muutamalla pohjois-ranskalaisilla tuntui kyllä olevan hauskaa.

Erityismaininnan saa katsomolohkomme järjestyksenvalvojana toiminut tumma ranskatar. Teki mieli käydä kokeilemassa häneen matkan aikana karttuneita ranskankielen taitojani. Oli se vaan söpö tyttö.

Lyon vaikuttaa kivalta kaupungilta. Ravintoloita on uskomaton määrä, kuten opaskirja lupasikin. Me söimme kolmen ruokalajin aterian pienessä bouchonissa, jossa oli kaksi työntekijää. Makuelämyksiä pikkurahalla.

Alpit jäävät taakse huomenaamulla, ja puolet porukasta suuntaa heti kotiinsa Skotlantiin. Olo on tietysti hieman haikea. Illallinen syötiin varsin hienoissa puitteissa ravintolassa: lautasilla oli paljon asioita, joista yhdessä arvailtiin mitä ne mahtaisivat olla. Oli myös mukavaa saada skoolata minun ehjälle olkapäälleni.

Huomenna odottavat uudet seikkailut: Lyonin kulinaristiset elämykset ja St. Etiennen jalkapallokulttuuri.