Pitkä ja rentouttava viikonloppu on takana. Se alkoi Helatorstaina lyhyen työpäivän jälkeen Helsingissä Kisahallin terassilla ja loppuu nyt Helsinki-Vantaalta Tampereelle aamuyöntunteina matkaavassa bussissa. Tässä onkin hyvää aikaa kirjoitella blogiin.

Torstaina Helsinkiin saapuessani jotenkin kuvittelin muiden olevan tulossa myöhässä terassille, ja niinpä valokuvailin Rautatieasemalta kävellessäni kaikkia auringossa olevia kohteita. Siinä sitten menikin puolisen tuntia, mutta ihan hauskoja kuvia oli sentään saaliina. Olut oli sitten vastaavasti ehtinyt vähän lämmetä.

Toiminta tähtäsi SMG:n keikkaan. Onneksi tuli jo kahtakymmentä vaille kymmenen tarkistettua Tavastian sivuilta keikan alkamisaika: keikka oli alkanut kymmenen minuuttia aiemmin. Jotenkin olin niin täysin viikonlopputunnelmissa, että ei tullut mieleenkään että keikka voisi alkaa aikaisin. Ja vaikka olisin älynnyt että arkiaikataululla mennään, puoli kymmenen olisi ollut iso yllätys. No, onneksi taksilla pääsee Helatorstaina nopeasti keskustaan, ja tunnin verran vielä kuultiinkin musiikkia. Harmi silti, vaikka sinänsä ihan loistavaa että keikat alkavat aikaisin. Jäätiin vielä aika kauas lavasta niin etten viitsinyt valokuvata. Läheltä olisi kyllä tullut hienoja kuvia, sillä YO-talosta poiketen Tavastialla on laitteet joilla valomies voi tehdäkin jotain. Lisäksi uuden levyn mukainen taustalakana oli hieno. Musiikkipuolta kommentoidakseni, aluksi vieraaksi jäänyt Rakas Maria oli alkanut pikkuhiljaa avautua levyltä kuunnellessa, ja tällä keikalla oivalsin sen loistavuuden.

Perjantaiaamuna sitten lensin Prahaan. Matkan pääasialliset syyt olivat rasvainen ruoka ja humalainen olut tunnelmallisissa Hospodoissa. Sen lisäksi Tšekkiin vetää upea arkkitehtuuri, lämmin kevät, paikallinen jalkapallo, halvat hinnat sekä yleinen loistava tunnelma. Tuoppi olutta maksaa noin euron ja lämpimän pääruuan saa neljällä eurolla. Lippu jalkapallo-otteluun on hyvillekin paikoille alle vitosen. Ei voi valittaa.

Ruuan ja juoman suhteen yksikään paikka ei pettänyt, mutta yhden pahan virheen tein. Sorruin nimittäin tulopäivänäni nälissäni turistiravintolaan. En enää kehdannut poistua kun eteeni lyötiin suomenkielinen ruokalista, mutta olisi pitänyt. Hetkeä myöhemmin ravintolaan nimittäin astui tamperelainen miesporukka, jonka käytös sai minut toivomaan että olisin sanonut olevani vaikka Ruotsista.

Lisäksi kiertelin perjantaina tuttuja ympyröitä. Tosin asuin nyt ihan eri puolella kaupunkia kuin minulla on yleensä ollut tapana, ja niinpä reiteille osui osin eri paikkoja kuin tavallisest. Esimerkiksi Kaarlen aukiolla (Karlovo náměstí) en ollut käynyt pitkään aikaan. Siellähän on Uuden kaupungin raatihuone, joka on niinkin uusi kuin 1400-luvun alusta. Muutenkin tuli liikuttua Uuden kaupungin (Nové Mesto) alueella paljon enemmän kuin aiemmin. Uuden kaupunginhan perusti Kaarle IV vuonna 1348. Prahan Vanha kaupunkihan (Staré Město) taasen sai kaupunkioikeudet vuonna 1231. Tällaiset vuosiluvut saavat kyllä suomalaisen nöyräksi. Toki molemmissa kaupunginosissa suurin osa nykyisistä rakennuksista on useita vuosisatoja uudempia, Vanhassa kaupungissa 1600- ja 1700-luvuilta ja Uudessa kaupungissa 1800- ja 1900-luvuilta.

Niitä todella tuttuja paikkoja oli sitten Vanhassa kaupungissa. Kapeilla kujilla on vain mukava ihailla kaiken kauneutta. Erityisesti rakennuksiin tehtyjen yksityiskohtien määrä on hämmästyttävä. Ja kyllä sekin on taas kerran todettava, että valtavista turistilaumoista huolimatta Vanhan kaupungin tori (Staroměstské náměstí) ja Kaarlen silta (Karluv most) ovat upeita ja tunnelmallisia paikkoja. Auringonlasku ja iltahämärä ovat näissä paikoissa parasta aikaa.

Jalkapalloa olisin halunnut nähdä useammankin ottelun, mutta tyydyin lopulta vain yhteen, jossa Sparta Praha voitti FK Baumit Jablonecin 3-2. Komeita maaleja ja hieman Veikkausliigaa tasokkaampaa peliä. Tunnelma on toki aika samanlainen kuin Suomessa: koti- ja vieraskannattajien itsenäiset organisoidut kannattajaporukat dominoivat muuten puolityhjää ja hiljaista stadionia. Tai tämä nyt ei ollut edes lähellekään puolillaan. Sekin tuli selväksi että poliisi on kohdellut kannattajia kaltoin.

Mutta on se vaan kumma että tämä jäi ainoaksi peliksi johon katsoin olevan syytä mennä. Prahassa on kuitenkin kahdella ylimmällä sarjatasolla kuudella seuralla seitsemän joukkuetta. Näistä Spartalla on joukkueet molemmissa sarjoissa, mutta jätin kakkosjoukkueen pelin lopulta väliin kun huomasin että se pelataan Töölössä sijaitsevaa Pallokenttää vaatimattomammissa puitteissa. Alemmissa sarjoissa on sitten lisää, esimerkiksi neljännellä sarjatasolla näytti liki puolet joukkueista olevan Prahasta, niiden joukossa perinteikäs FK Lokomotiva Praha.

Toiseksi ylimmällä sarjatasolla pelaavan Dukla Prahan stadionilla kävin jopa kääntymässä, mutta ilmeisestä Tšekin kielen taitoni oli pettänyt kun stadionilla oli täysin hiljaista. Kyseessä oli varmaan vieraspeli. Käynti ei silti mennyt ihan hukkaan, sillä oli ihan jännä katsella matkalla sotilasalueesta kertovia kylttejä. Seurahan on ainakin ennen ollut armeijan seura. Suomalaisille ehkä tutumpi armeijan seura on jääkiekossa hyvin menestynyt Dukla Jihlava.

Jalkapallon lisäksi lauantain ohjelmaan kuului käynti Vyšehradissa. Kyseessä on mytologian mukainen Prahan synnyinpaikka Vltava-joen viereisellä mäellä nykyisen Prahan keskustan eteläpuolella. Legendan mukaisesta 600-luvun linnasta ei ole ilmeiseti löytynyt merkkiäkään, mutta slaaviasutuksesta on kuitenkin todisteita jo 800-luvulta. Vyšehradin kiinostavin nähtävyys on Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkon ympärillä oleva hautausmaa, jolle on haudattu kaikki Tšekin suurmiehet Antonín Dvořákista alkaen. Hieno paikka. Lisäksi Vyšehradista on komeat näkymät Prahan yli, ja onpa siellä Prahan vanhin säilynyt rakennuskin, 1000-luvulta peräisin oleva rotunda.

Päivällä ehdin käväistä myös Tasavallan aukoiolla (Náměstí Republiky), jolla on upea 1900-luvun alusta peräisin oleva Kunnantalo (Obecní dům). Siellä olevassa Bedřich Smetanan mukaan nimetyssä konserttisalissa julistettiin Tšekkoslovakian itsenäisyys 28.10.1918. Illansuussa kävin taas kiertämässä Pientä puolta (Malá Strana) ja Vanhaa kaupunkia, mutta syömään karkasin Holesovicen kaupunginosaan, josta usein sanotaan, että siellä voi kokea Prahan sellaisena kuin se oikeasti on. Sieltä löysinkin mukavan turistittoman Hospodan, jossa söin porsaan polven ja join Prazdrojta.

Sunnuntai meni kokonaan päiväretkellä Karlstejnissa. Tänne rakentamassaan linnassa jo aiemmin mainitsemani Kaarle IV säilytti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruununjalokiviä 1300-luvulla. Ja hyvinhän se meni, sillä kukaan ei koskaan onnistunut linnaa valloittamaan. Hussiitit ja ruotsalaiset yrittivät.

Karlstejnin linna on melkein kuin suoraan Disneylandista, siis oikea satulinna ja aivan mainiossa kunnossa pidetty. Paikka on tietenkin melkoinen turistirysä, ja linnalle johtavan reitin varrella olevia turistimyymälöitä katsellessa ei voinut kuin todeta, että onneksi ei vielä ollu varsinainen kesäsesonki. Pian sirkus on sietämätön, tänään se oli vielä ihan ok. Ja kuten tavallista, linnan näkeminen ulkoa oli se juttu, mutta ohjattu kierros linnan sisällä oli luokkaa ihan kiva.

Paluumatkalla myöhästyin junasta noin kaksi minuuttia, mutta se ei jaksanut harmittaa, koska junia kulkee puolen tunnin välein, ja aseman vieressä oli mukava varjoinen olutterassi. Se tulikin kuuman päivän rasitusten jälkeen tarpeeseen.

Prahassa en sitten enää ehtinyt juuri muuta kuin hakea reppuni hostellilta ja kiirehtiä kentälle. Lento lähti auringon laskiessa.

Tänään lähdin töiden jälkeen kiertämään Tamperetta kameran kanssa samanlaisella asenteella kuin minulla on ollut tapana kiertää Seattlea. Kyllä sitä vain Tampereellakin on monia varsin valokuvauksellisia paikkoja. Kerron jokaisesta kuvasarjasta tai kuvasta niiden alla.

Kierros alkoi Tuomiokirkolta. Minusta se on tosi nätti kirkko sisältä ja ulkoa. Aina ei tarvitse olla suuri tehdäkseen vaikutuksen. Kirkkoa vastapäätä on Klassillinen lyseo. Minulla ei ole tähän opinahjoon mitään siteitä, mutta rakennus on ihan hieno, ja nyt sain upean tummansinisen taivaan sen taakse. Oikeastihan molempien ylläolevien näkymien taivas oli suunnilleen samanvärinen, mutta kun valo tulee eri suunnista ja kuvauskohde on toisessa paljon vaaleampi ja lähempänä, saa pokkarinkin säädöillä ihmeitä aikaan.

Tuomiokirkolta siirryin Pyynikin harjulle Rollikkahallien yläpuoleiselle näköalapaikalle. Olen useasti miettinyt, että täällä pitäisi käydä joskus kun on hyvä keli. Nyt oli riittävän hyvä.

Näköalapaikalta oli ilmeistä siirtyä Pyynikin näkötornille. Ennen munkkikahveja ja näkötorniin kiipeämistä kävin kuitenkin kuvaamassa läheisillä kallioilla, joilta näkyy Pyhäjärvi. Näillä kallioilla tuli teini-iässä humalluttua erinnäisiä kertoja. Valo vain ei riittänyt kovin järkeviin kalliokuviin, joten saatte tyytyä näköalatorniin ja kallion reunalla olevaan hieman käkkäräiseen mäntyyn.

Munkki oli tietenkin loistava, mutta eipä olleet maisematkaan hullummat. Myös Hervanta erottui kaukana horisontissa metsän keskellä. Ylimmässä kuvassa näkyviä harjun mäntyjä katsellessani aloin miettiä kuinka kauan Pyynikin harjua on suojeltu. Vastauskin löytyi parkkipaikalla olevasta taulusta: 1840-luvulta lähtien. Puita on kyllä taatusti tuon jälkeen kaadettu useastikin, mutta isojen männtyjen muodostoma metsä aivan kaupungin ytimessä on silti aika vaikuttava juttu kun sitä pohtii.

Pyynikiltä siirryin Pispalan haulitornin juurelle. Torni on rakennettu vuonna 1908 ja sitä käytettiin haulien valmistamiseen vielä vuonna 1972. Punainen väri näyttää hienolta sinistä taivasta vasten. Onneksi tornia on kunnostettu aktiivisesti, ja nykyisin ei liene pelkoa että se purettaisiin. Sellaistakin uhkaa käsittääkseni vielä 80-luvulla oli ilmassa.

Seuraava pysähdys oli Hyhkyssä Pyhäjärven rannalla. Tästä näkyy hienosti pyynikin harju ja Haulitorni. Idean pysähdykseen sain sunnuntaina kun ajoin mökiltä kotiin. Moottoritielle tosin maisemat näkyivät hienommin koska se on useita metrejä ylempänä. Moottoritielle näkyy myös Näsinneula, mutta Hyhkyn rantakallioilla se jää harjun taakse.

Lopuksi poikkesin vielä Rantatieltä Näsijärven rantaan kuvaamaan Näsinneulaa. Harmi vain että Näsinneula on aika ruma torni. Jos tuolla seisoisi esimerkiksi Space Needlen veroinen kaunistus, siitä saisi monesta suunnasta aika uskomattoman hienoja kuvia.

Sarjassa jänniä kuvia Tampereelta, tällainen tuli napattua sunnuntai-iltana klo 21:38. Kai ainakin kaikki tamperelaiset ja tamperelaisen kaltaiset otukset heti tunnistavat mikä kuvassa on?

Tänä viikonloppuna tuli avattua mökkeilykausi. Meidän mökin pihassa on aina lämpimämpää kuin muualla, ja tälläkin kertaa tuli oltua pari päivää pääasiassa shortseissa ja t-paidassa. Siinä olikin tämän vuoden kaksi ensimmäistä shortsipäivää. Mökillä oli myös kivan näköistä, kun kaikissa puissa oli pienet lehdet. Tällaisena en ollutkaan nähnyt mökin pihaa kuin viimeeksi kolme vuotta sitten.

Muodostin oman yhden hengen etujoukkoni, joka vastasi siitä, että vauvaperheen tullessa paikalle mökki on lämmin ja imuroitu, että padasta löytyy kuumaa vettä ja että ruoka on pöydässä tai ainakin melkein. Ajoitus meni lopulta lähes nappiin kun ruoka ei ollut ihan valmista kun muut tulivat – siitä toki vastuun siirrän sille joka muisti lähtöhetken sijasta soittaa vasta Nokian kohdalta. Kaikille tuli nimittäin vasta vauvan ensimmäisen parkaisun jälkeen mieleen, että on ihan hyvä että nuorimmainen saa ruokailla ennen kuin muiden ruoka on pöydässä. Ruokana oli uusia perunoita, marinoitua porsaan sisäfileitä, pekoniin käärittyjä tuorejuustolla täytettyjä sieniä, grillattua sipulia ja kirsikkatomaatteja sekä salaatti. Uusien perunoiden hinnasta en halua puhua, mutta hyviä olivat.

Kuvat on otettu Puurijärven ja Isonsuon kansallispuistossa, jossa kävin tänään sunnuntaina. Puisto on vain noin 30 kilometrin matkan päässä mökiltä, joten siellä voisi käydä uudestaan sitten kun useammat suon kukat kukkivat. Ihan vaikuttava paikka se oli tänäänkin. Ylin kuva on otettu Puurijärven lintutornista, ja loput kuvat on otettu Isosuon pitkospuilta. Tai tuo yksi kuva jossa näkyy vettä on Kauvatsajoen rannasta, eikä se tarkkaan ottaen käsittääkseni edes ole kansallispuistossa. Sinne käveltiin parin kilometrin mittaista pistopolkua, jolla maisemat olivat ihan kivoja, mutta sen verran yksitoikkoisia, että pistin osan matkasta juoksuksi. Suon päällä makaavat pitkospuut joustivat juuri mukavasti, niin että juokseminen tuntui varsin lennokkaalta. Harha-askeliin ei vain ollut paljoa varaa.

Kokemäenjokikin tuli ylitettyä päivän aikana kolmella eri maantiesillalla, mutta eipä tullut pysähdyttyä valokuvaamaan. Mietin kuitenkin, että vaikkei Kokemäenjoki mikään valtavan leveä joki olekaan, en ole USA:ssa nähnyt montaakaan leveämpää jokea. Vain Mississippi, Missouri ja Columbia tulevat mieleen. Esimerkiksi Colorado ja Rio Grande ovat todella kapeita puroja. Tai tarkemmin ajatellen Hudson Manhattanin kupeessa ja Potomac pääkaupungin rajalla kuuluvat listalle, mutta jotenkin vain urbaanissa ympäristössä nähdyt joet ensin unohtuivat.

Isosuo oli kyllä aivan erilainen suo kuin taanoinen päiväretkikohteeni Torronsuo. Isosuolla on paljon kuivempaa ja sillä kasvaa paljon enemmän puita. Torronsuo onkin minusta hieman hienompi kohde. Käveltävää molemmilla on suunnilleen saman verran, mikä on kyllä myös varsin riittävästi.