Lasketteluviikonloppu Whistlerissä meni oikein mukavasti. Lauantain laskupäivä oli suorastaan erinomainen. Sunnuntai oli vähän vaisumpi päivä sään ja oman puolikuntoisuuden takia, mutta huonokin päivä suksilla on hyvä päivä.

Yllättävintä reissussa oli kuitenkin se, miten sujuvasti matkat sujuivat. Kaksi suurkaupunkia ja rajamuodollisuudet yleensä takaavat sen, että mennen tullen saa jossakin vaiheessa seistä pitkän aikaa ruuhkassa. Mutta ei nyt. Paluumatkalla ei ollut minkäänlaisia ruuhkia missään vaiheessa. Rajallakin oli vain neljän auton jono joka meni hyvin nopeasti. Edes meiltä ei kysytty mitään muuta kysymystä kuin mitä teimme Kanadassa vaikka minä olin ulkomaalainen. Menomatkalla toki Seattlen pohjoispuolella oli pientä ruuhkaa ja Vancouverin tienoolla jokin onnettomuus sai aikaan pienen ruuhkan, mutta tämä oli normaaliin verrattuna hyvin pientä.

Itse laskettelu sujui molempina päivinä pilvien yläpuolella. Kovin alas ei siis voinut laskea jos halusi nähdä eteensä, mutta eipä sinne alas muutenkaan viitsi mennä, sillä lumi on siellä ikävän märkää. Lauantaina vuoren yläosissa sen sijaan lumi oli mainiota ja laskettelu hienoa. Polvikaan ei vaivannut, vaikka rinnettä laskettiin kerrallaan pysähtymättä Himokseen verrattuna moninkertainen matka.

Viime käynnin jälkeen Whistleriin oli tullut uutuutena alueen kahden vuoren eli Blackcombin ja Whistlerin huipulta huipulle menevä gondoli, Peak 2 Peak Gondola. Tai no huippu nyt on tässä tapauksessa suhteellinen käsite, mutta hissin molemmat asemat ovat yli 2000 metrin korkeudessa. Pituutta hissillä on 4,4 km, josta yli kolme kilometriä hissin kaapeli kulkee ilman tukea, toisin sanoen kahden keskimmäisen tornin väli on tuo reilu kolme kilometriä. Aika hurjaa. Ennen uuden hissin rakentamista vuorelta toiselle siirtyminen kesti lähes tunnin, mutta nyt matka sujuu alle vartissa.

Sunnuntaina jalat olivatkin sitten kovilla. Jo lauantaina iltapäivällä muunmuassa oikean jalan reisilihas alkoi kyllä väsyä pahasti, mutta silloin laskeminen oli niin hieoa ja rinteet niin hyvässä kunnossa, että kipu oli helppo unohtaa. Sunnuntaina sen sijaan rinteet olivat lumisateen johdosta pomppuisia, eikä hommasta oikein missään vaiheessa tullut juuri mitään. Kun leikattu polvikin alkoi tuntua turhan jännältä, oli aika lopettaa jo ennen kolmea. Se oli toisaalta ihan hyvä sen kannalta, että Seattlessa oltiin jo heti yhdeksän jälkeen.

Olympialaiset tietenkin näkyivät vielä kylässä. Tuliaiskaupat olivat täynnä olympialaistavaraa ja Olympic Store oli sekin vielä auki. Olympiarenkaiden sijasta löysin eräältä aukiolta kylläkin paralympialaisten tunnuksen.