Tänään pääsin sentään laskettelemaan. Eilen osoittautui, että hotellilta on sen verran matkaa hisseille, että sinne asti ei viitsi kävellä. Niinpä olin sopinut läheisellä minimarketilla, että saan aamulla klo 9 ilmaisen kyydin heidän viereiseltä hotellilta. Näin tapahtuikin, mutta en yhtään tiedä oliko sovitulla kyydillä ja saamallani kyydillä mitään tekemistä toistensa kanssa. Vaan samapa tuo, ilmainen se oli ja vei oikeaan paikkaan. Minibussin kyydissä kaikki muut olivat muuten virolaisia.

Harmi vain että sää oli tänäänkin sellainen, että vain vuoren alimmat hissit olivat auki. Käytännössä laskinkin koko päivän samaa rinnettä. Onneksi se oli hyvässä kunnossa, joten sumussa ja lumisateessa laskeminenkin oli ihan mukavaa.

Mutta ei tullut siis nähtyä Välimerta lasketellessa. No, ehkä se suurin hupi on että voi sanoa lasketelleensa Libanonissa. Tosin sen mitä tänään laskettelualuetta pystyi hahmottamaan, se vaikuttaa tosi kivalta. Huomiseksi on luvattu aurinkoinen päivä, mutta minä kyllä vietän sen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Beirutissa. Kyydin pitäisikin tulla hakemaan jo muutaman päästä.

Päivän ehkä hauskin juttu oli se, että rinteeseen ilmestyi joukkueellinen Libanonin armeijan miehiä. Voin kuvitella että pojat olivat olleet mielissään kun oli ilmoitettu laskettelupäivästä. Tosin tieto siitä että hissejä ei käytetä oli ehkä vähemmän mieleinen. Siinä ne tamppasivat rinnettä ylös pitkässä jonossa rynnäkkökivääri ja reppu heiluen. Kovakuntoisimmat ehtivät laskea päivän aikana monta laskua.

Oma päiväni jäi vähän lyhyeksi. Piiskaava lumisade oli sen verran ikävää että sain siitä tarpeekseni laskettuani vain tunnin lounaan jälkeen. Se oli sikälikin hyvä ratkaisu, että kaikki kamani olivat tietysti litimärät, mutta nyt olen ehtinyt saada ne jo suht kuiviksi.

Kielipolitiikasta voisi vielä todeta että laskettelualueella useimmat kyltit olivat ranskaksi, joskin myös arabiaa ja englantia esiintyi. Libanonhan oli ennen itsenäistymistään Ranskan hallitsema protektoraatti, mikä sitten näkyy tällä tavalla. Tosin olen ymmärtänyt, että ei täällä kovin laajalti ranskaa enää nykyisin osata.

Matkan ensimmäinen päivä ei mennyt ihan putkeen. Tänään on nimittäin satanut koko päivän vettä, enkä lopulta mennyt lainkaan rinteisiin. Huomenna aion toki lasketella vaikka mikä olisi. Ennuste lupaa, että sade voisi tulla huomenna lumena, mutta ei se nyt järin hyvältä näytä.

Päivä menikin viime viikolta jäänyttä univelkaa pois nukkuessa ja Al Jazeeran uutisia katsoessa. On muuten huoneessa tasokas taulutelevisio mistä kelpaakin katsella. Jalkapalloakin televisiosta löytyy ihan etsimättä. Sehän on arabimaissa(kin) selkeästi suosituin urheilulaji.

Varsinaisesti positiivisen puolelle päästiin kuitenkin vasta illallisella. Libanonilainen vuoristoravintola oli viimeisen päälle tunnelmallinen ja ruoka hyvää. Paikalliset tuntuivat olevan liikkeellä koko suvun voimin, ja jokaisessa pitkässä pöydässä poltettiin vesipiippuja. Olikin varsin hauska tarkkailla ihmisiä. Toisissa pöydissä pariskunnat osoittivat toisilleen avoimesti hellyyttä, toisissa naisilla oli huivit päässään ja käytös korostetun hillittyä. Jotkin nuoret naiset taasen olivat pukeutuneet niin että kaikki naiselliset muodot korostuivat. Arabit ovat vieläpä minusta jotenkin todella nättejä, joten tarkkana saa olla ettei katse jää viipyilemään liian pitkään.

Ruokalistaa ravintolassa ei ollut, joten päädyin tekemään tilaukseni suunnilleen tyyliin "haluaisin hyvää libanonilaista ruokaa". Sitä sitten tulikin, ja ihan tajuton määrä. En tiedä mitä kaikkea söin mutta hyvää se oli. Hintakin jäi ihan maltilliseen 45 dollariin, mikä on paljon vähemmän kuin mitä pelkäsin. Meze-annoksia tuli pöytään kuitenkin yhteensä kymmenen, eivätkä ne todellakaan olleet aivan pieniä. Lähes puolet jäikin syömättä, mutta olin kuitenkin tyytyväinen siihen että tilaukseni sisälsi niin monia makuja. Eiköhän tällä reissulla vielä tule kompensaatioksi huomattavasti halvempiakin aterioita.

Tuo hinta oli tosiaan USA:n dollareissa. Kyllä Libanonilla omakin rahayksikkönsä on, mutta käytännössä dollari kelpaa kaikkialla, ja korttimaksut ilmeisesti menevät aina dollareissa. Etenkin turistit käyttävät käteisenäkin dollaria, sillä Libanonin puntia ei voi ulkomailla vaihtaa, joten matkavaluutta on useimmilla joka tapauksessa dollari.

Nyt sitä sitten ollaan Libanonissa. Sitä ei heti arvaisi, sillä maassa on lunta ja hotellin takkahuoneen tunnelma tuo mieleen paljon pohjoisemmat seudut. Huomenna pääsen laskettelemaan. Tosin juuri nyt sää on lämmin ja sumuinen, joten toivottavasti tilanne paranee huomiseen mennessä.

Eri lähteet kertoivat, että suomalainen saa Libanonin viisumin lentokentältä. Se ei tarkkaan ottaen ollutkaan totta. Rajavalvoja ei nimittäin sanonut minulle sanaakaan ja vain leimasi passini. Sellainen tavanmukainen lomake toki piti täyttää ja siihen rajavartija teki kyllä kovasti jotakin omia merkintöjään. Samoin kaveri selasi passin tarkkaan, ilmeisesti varmistaakseen että siellä ei ollut Israelissa käynnistä kertovia leimoja. Mutta ei kai leimaa voi viisumiksi sanoa?

Kentällä minua oli vastassa kuljettaja ja ennen pitkää olin Beirutin lähiöissä matkalla kohti vuoristoa. Beirut näyttää kyllä melkoiselta suurkaupungilta. Merkille pantavaa oli sekin, että koko matkan aikana ei oikeastaan poistuttu taajamasta vaikka ajettiin vuoristoon. Lisäksi amerikkalaisten pikaruokaketjujen suuri määrä pisti silmään, samoin kuin se että lähes kaikki mainoskyltit olivat arabian lisäksi englanniksi. Itse asiassa moni oli vain englanniksi.

Hotelli on todella viihtyisä. Kaikki on modernia ja tiptop-kunnossa, mutta silti tunnelma on lämmin. Tätä blogimerkintää kirjoitan aulabaarissa takan äärellä. Valitettavasti langaton verkko ei nimittäin toimi omassa huoneessa.

Tampere-Pirkkalan check-in -virkailija oli sen näköinen ja oloinen että ei ollut vähään aikaan, jos koskaan, käsitellyt Beirutiin matkaavaa. Eipä sikäli ihmekään, sillä Tampereen lento on aika huono yhteys Beirutiin lentävälle. Vaihtoaikaa Riiassa tulee nimittäin kymmenisen tuntia.

Minulle toki päivä Riiassa sopi hyvin. Heti ensimmäisenä suuntasin suosikkipaikkaani syömään ison kulhollisen pelmenejä. Muuten tunnit kuluivat vanhan kaupungin tuttuja katuja kierrellen. Kirkot olivat paikallaan, samoin Vapauden muistomerkki, jonka näyttävyys kyllä pääsi taas kerran yllättämään.

Riiassa tuntuu muuten aina olevan paljon kylmempi kuin mitä lämpötila antaisi ymmärtää. Tänään oli kaiketi kuudes käyntini kaupungissa, ja näistä viisi on ollut talvella. Riika assosioituukin mielessäni automaattisesti talveen. Ja palelemiseen.

Nyt olen portilla odottamassa Beirutin koneeseen pääsyä. Täytyy myöntää, että tulin tänne tällä kertaa harvinaisen hyvissä ajoin. Kohta ei voi enää muuttaa mieltään.

Huomenaamulla kauan odotettu matka sitten alkaa. Tunnelma on lievän jännittynyt, Sitä se olisi joka tapauksessa, sillä edessä on paljon uutta ja tuntematonta, mutta tietysti arabimaailman levottomuudet tuovat oman lisänsä. Kaikki viittaa edeleen siihen että huolta ei ole, eikä ulkoministeriökään ole muuttanut matkustussuosituksiaan.

Tänään Ammanissa eli Jordanian pääkaupungissa oli tuhansia ihmisiä kaduilla osoittamassa mieltään. Kaduille väkeä ajaa ruuan ja polttoaineen kohonneet hinnat sekä halu rajoittaa kuninkaan valtaa. Tänään olikin jo kahdeksas peräkkäinen perjantai, jona Ammanissa on protestoitu rukousten jälkeen. Vallankumousta ei tänäänkään vaadittu, hallituksen vaihtoa ja oikeutta valita pääministeri vaaleilla kylläkin. Hallitusta vastaan mieltään osoittaneet ihmiset ilmeisesti kantoivat vallassa olevan ja hallituksen yksinvaltaisesti nimittäneen kuningas Abdullahin kuvia. Tämä lievä ristiriitaisuus mitä ilmeisemmin tarkoittaa sitä, että Jordaniassa ei kuitenkaan olla valmiita varsinaiseen vallankumoukseen. Viikko sitten mielenosoitus meni kuitenkin lieväksi nahisteluksi, joten tänään ei riskejä otettu, vaan Ammanin kaduilla oli tänään 3000 polisiia valvomassa järjestystä. Poliisit jäivät onneksi pelkiksi rauhanomaisen mielenosoituksen sivustakatsojiksi.

Syyriassakin oli keskiviikkona jonkinlainen mielenosoitus, johon poliisi vastasi väkivallalla. Kyseessä oli noin 200 ihmisen mielenilmaus Libyan suurlähetystön edustalla. Ikävä tapaus, mutta en jaksa aivan mahdottoman suuresti huolestua kun väkeä oli noin kuitenkin vähän. Minusta on hyvin epätodennäköistä, että tuollainen laukaisisi Syyrian kaltaisessa maassa massaliikehdintää. Tullainen tapaushan hukkuu miljoonakaupunkiin niin, että suurin osa kaupunkilaisista ja siellä vierailevista turisteista ei tietenkään edes huomannut että jotain erityistä olisi tapahtunut.

Libanonista taasen ei ole kuulunut mitään ihmeempää. Poliittinen kriisi on jumissa, eikä taida nytkähtää eteenpäin ennen kuin Haririn vuoden 2005 murhaa Haagissa käsittelevä tuomioistuin antaa ensimmäiset tuomionsa. Vuorilla rinteet ovat ilmeisesti hyvässä kunnossa, ja siellä pahin uhka on sunnuntaille eli ensimmäiselle laskettelupäivälle luvattu kova tuuli.

Uutissivustojen hermostunut kyttäys Googlen uutispalvelun kautta on vaihtunut viime aikoina taas Libanonin, Syyrian, ja Jordanian nähtävyyksien katseluun ja itse loman suunnitteluun. Erityisesti olen seuraillut kiinnostuneena Mzaarin eli Libanonin parhaan laskettelukeskuksen sää- ja lumitilannetta. Ihan hyvältähän se näyttää. Ulkoministeriökään ei ole päivittänyt näiden maiden matkustustiedotteita yli kahteen viikkoon. Edes USA:n ulkoministeriö ei ole antanut mitään varoituksia. Näillä näkymin Lähi-idän matkani siis toteutuu, joskin aina perjantaisin odotan kiinnostuneena tietoja mahdollisista mielenosoituksista. Huomenna siis taas.

Viime päivinä on tapahtunut ainakin seuraavia oleellisia muutoksia: Jordanian kuningas Abdullah nimitti maalle eilen uuden hallituksen, joka näyttäisi olevan koko poliittisen kentän kattava sateenkaarihallitus. Muslimiveljeskunta tosin kieltäytyi heille tarjotuista ministeripaikoista, muttta yksi entinen jäsen on ministerinä. Kiinnostava yksityiskohta on sekin, että kaksi ministereistä on naisia, joista toinen on tunnettu naisasia-aktivisti. Syyriassa sallittaan kolmen vuoden tauon jälkeen suorat yhteydet Facebookin ja YouTubeen. Muutos tapahtui muistaakseni toissapäivänä. Toki Facebookia ja YouTubea on tätä ennenkin käytetty yleisesti proxyjen kautta. Moni muu sivusto kuten Wikipedia ja tämä Blogspot jossa blogiani pidän on kuitenkin edelleen sulkulistalla. Libanonissa ei ole edelleenkään hallitusta, mutta kriisi on säilynyt pelkästään poliittisena. Sinne matkustaminen on siis edelleen suunnilleen yhtä turvallista kuin samanlaisessa kriisissä olevaan Belgiaan matkustaminen, vaikka tietenkin Libanonissa on enemmän potentiaalia kriisin eskaloitumiseen.

Muuttoautoon liittyvä paperityö alkaa lähestyä loppuaan, sillä pääsen nähtävästi vihdoinkin tekemään tulliviranomaisille ilmoituksen luovutuskiellon määräajan päättymisestä. Muuttoautossahan on aina rajoitus, joka kieltää auton myymisen, vuokraamisen ja vastikeettomankin luovuttamisen ulkopuolisen käyttöön ennen määräajan täyttymistä. Yleensä määräaika on kolme vuotta alkuperäisestä käyttöönottopäivästä, kuitenkin niin että auton pitää olla Suomessakin käytössä vähintään vuoden ajan.

Minähän ostin autoni USA:sta jo lähes neljä vuotta sitten ja olen asunut Suomessakin jo kaksi ja puoli vuotta, joten voisi luulla että määräaika olisi tullut täyteen jo ajat sitten. Vaan eipä ole, sillä Suomeen muuton jälkeen ulkomailla vietettyä aikaa ei lasketa noihin määräaikoihin, sillä silloin auton ei katsota olleen käytössä. Nyt kun asiaa laskin, olen viettänyt Suomeen muuttoni jälkeisen kahden ja puolen vuoden aikana ulkomailla yhteensä 321 päivää. Se on aika paljon se, ja tarkoittaa samalla sitä, että määräaika tuli täyteen eilen lauantaina. Tein laskelman ensimmäistä kertaa tänään, joten aika hyvä sattuma tuossa kävi.

Oli muuten aikamoinen selvittely noissa ulkomaanmatkoissa. Mukana on 21 matkaa joiden pituudet vaihtelevat kahdesta 55:een päivään. Pelkästään viime vuonna tein 9 ulkomaan matkaa joiden kesto oli yhteensä 125 päivää eli reilu neljä kuukautta. Aikamoista. Lomakkeella muuten on tilaa viidelle matkalle, joten piti laatia erillinen liite.

Lähi-idän matkani lähestyy, ja olen seurannut aika tarkkaan mitä alueella tapahtuu. Tässähän on meneillään kaksi täysin erillistä tapahtumaa. Toisaalta Egyptin tapahtumat heijastuvat Jordaniaan ja Syyriaan, toisaalta Libanonissa on meneillään Rafic Haririn vuonna 2005 tapahtuneeseen murhaan liittyvän oikeudenkäynnin alkuunsysäämä poliittinen kriisi.

Aloitetaanpa Libanonista. Siellä tunnelmaa kiristää se, että Haagissa toimiva tuomioistuin on maaliskuussa antamassa ensimmäiset tuomionsa Rafic Haririn murhaan liittyen. Syyrian tukema Hizbollah pitää oikeudenkäyntiä poliittisena, ja sen ministerit erosivat protestiksi hallituksesta. Tästä syystä Rafic Haririn pojan Saad Haririn johtama hallitus kaatui vajaa kuukausi sitten. Saad Hariri on kallellaan länteen päin, joten hänen hallituksensa kaatuminen sai lännen pelkäämään Libanonin suunnan muuttuvan. Viime viikon tiistaina maalle saatiinkin uusi pääministeri, Syyrian suuntaan nojaava Najib Mikati. Mitä olen uutisia lukenut, hänen ei kuitenkaan uskota tuovan suuria muutoksia. Hänen koalitiossaan on yhtenä isoimmista puolueista mukana Hizbollah, mutta kyseessä ei ole mikään islamistikoalitio, vaan Libanonilaiseen monimutoisuuteen kuuluu, että koalitiossa on mukana shiioja, sunneja, kristittyjä, druuseja ja maallistuneita. Mitään suurta suunnanmuutosta ei odoteta, mutta Hizbollahin valvomilla alueilla on ilmeisesti taas vaihteeksi pysäytelty ulkomaalaisia ja vaadittu virallisen järjestelmän mukaisia lupamenettelujä. No, näille alueille en olisi muutenkaan ollut menossa.

Libanon poikkeaa Syyriasta ja Jordaniasta samoin kuin Egyptistä ja muistakin arabimaista siinä, että se on länsimaisen mallin mukainen parlamentaarinen demokratia. Tällainen Libanonissa meneillään oleva poliittinen kriisihän ei näissä muissa maissa olisi mahdollinen. Tietysti se että yksi hallituspuolueista aina silloin tällöin ammuskelee raketteja Israeliin ja on USA:n mielestä terroristijärjestö voidaan nähdä puutteena demokratian toteutumisessa. Mutta yhtä kaikki, Libanonissa on sen tyyppinen poliittinen systeemi, että Egyptin tapahtumat eivät sinne suoraan heijastu. Siellä kun ei ole diktaattoria, joka pitäisi syöstä vallasta. Sen sijaan vaarana on, että puolueiden välisiä erimielisyyksiä aletaan taas kerran ratkoa aseilla.

Syyriaan ja Jordaniaan Egyptin tapahtumat heijastuvat sen sijaan aivan suoraan. Jordanian pääkaupungissa Ammanissahan on jo viikkojen ajan ollut mielenosoituksia perjantaisin ruokousten jälkeen. Jordania on kuningaskunta, jossa valta on tiukasti Kuningas Abdullah II:n käsissä siten että tämä voi vaihtaa ministereitä oman mielensä mukaan. Kansan vaatimuksena on ollut pääministerin vaihtaminen, ja tämä tapahtuikin aiemmin tällä viikolla. Sen seurauksena viime perjantaina protestit jäivät pienemmiksi kuin viikkoihin, sillä useimmat ryhmittymät haluavat antaa uudelle pääministerille mahdollisuuden osoittaa uudistushalunsa.

Jonkinlaisessa muutostilassa Jordania kuitenkin on. Vuonna 1999 edesmennyt Kuningas Hussein oli kansan rakastama ja kuningashuoneen kritisointi oli tiukka tabu, mutta nyt kritiikki näyttäisi olevan kovenevaa. Jordania on kuitenkin huomattavasti Egyptiä modernimpi ja vapaampi yhteiskunta, joten tilanne ei aivan suoraan vertaudu. Jordaniassa ei esimerkiksi ilmeisesti ole Egyptin mallin mukaista vihattua puolisotilaallista poliisivoimaa eikä korruptiotakaan esiinny ollenkaan samoissa määrin. Ilmeisesti protestit johtuvatkin enimmäkseen taloudellisista ongelmista, vaikkakin protesteissa on myös vaadittu että maalle saadaan vaaleilla valittu hallitus. Eniten huolta aiheuttaa tällä hetkellä se, että Egyptissä räjäytettiin eilen Jordaniaa palveleva kaasuputki, mikä voi aiheuttaa energiakriisin. Ilmeisesti 80 prosenttia Jordanian sähköstä tuotetaan Egyptistä tulevalla kaasulla.

Lisäksi Jordaniaan vaikuttaa se, että siellä on alkuperäisten jordanialaisten lisäksi noin 2 miljoonaa palestiinalaista pakolaista. Tämä jakaa yhteiskuntaa kahtia, sillä maan kokonaisväkiluku on noin 6 miljoonaa, missä on mukana myös noin miljoona irakilaista pakolaista. Toisaalta näiden ryhmien toisistaan poikkeavat tavoitteet toimivat myös mielenosoituksia hillitsevänä hajoittavana voimana.

Syyrian ominaispiirre on se, että se on ainoa arabimaa, joka ei ole liittoutunut USA:n ja muiden länsimaiden kanssa. Syyrialla ei myöskään ole Egyptistä ja Jordaniasta poiketen rauhansopimusta Israelin kanssa. Niinpä Syyrian islamisteilla ei ole tätä syytä vastustaa valtaapitäviä. Sen sijaan vapauksien puute on jopa Egyptiäkin pahemmalla tolalla, sillä Syyria on hyvin perinteinen totalitäärinen diktatuuri. Maa on kuitenkin 2000-luvulla vapautunut jonkin verran, kun lähes 30 vuotta vallassa olleen presidentti Hafez al-Assadin on hänen kuoltuaan korvannut hänen varovaisesti uudistusmielinen poikansa Bashar al-Assad.

Hyvä esimerkki näistä uudistuksista on se, että nuorempi Assad toi Internetin Syyriaan pian valtaanpääsynsä jälkeen vuonna 2001. Toisaalta tämä kertoo omaa kieltään siitä, miten sulkeutunut yhteiskunta Syyria oli tähän asti ollut. Ja toki edelleenkin Internetin käyttöä pyritään rajoittamaan, ja esimerkiksi Facebook on virallisesti kielletty, vaikkakin sitä käytetään proxyjen kautta aivan yleisesti. Tämän viikon perjantaille Damaskokseen olikin suunniteltu Facebookissa mielenosoitusta, mutta se ei toteutunut. On vaikea arvioida miksi näin kävi, mutta eräs arvio on se, että suurin osa organisoijista ei asu Syyriassa. Tietenkään myöskään turvallisuusjoukkojen pelottelun vaikutusta ei voi vähätellä. Ja olipa sääkin kylmä ja sateinen. Oli miten oli, toistaiseksi näyttää siltä, että Egyptin tapahtumien vaikutus Syyriaan on hyvin vähäinen.

Olipas kurja päivä. Homma lähti menemään pieleen kun en herännyt herätyskelloon, vaan nousin sängystä vain reilun puoli tuntia ennen kuin oli aivan pakko olla töissä. Jotenkin ihmeellisesti onnistuin kuitenkin olemaan autossa niin, että ehtisin työpaikalla jopa lyhyesti tutustua kokouksen papareihin ennen sen alkua.

Matkalla meinasi tulla peltiromua, kun Hervannan valtaväylällä moottoritien liittymästä meinattiin liittyä liikenteeseen niin että minulta oli loppua vapaa tie edestäni. Lyhyellä hieman reilummalla jarrutuksella siitä selvittiin, eikä takana oleva autokaan näyttänyt suuressa hädässä olevan vaikka ajoikin aivan törkeän lähellä perääni. Pitkiä valoja se väläytti, mutta en ajatellut siitä sen kummempaa. Ajattelin vain mielessäni, että olisin kyllä jarruttanut kovempaa ja pidempään jos ei olisi ollut autoa takana.

Työpaikan parkkipaikalle parkkeerattuani huomasin, että sama auto oli takanani, ja kuski rullasi ikkunaa alas. Kaveri halusi tiedustella, mikä minun ongelmani on. Totesin, että täytyyhän sitä jarruttaa jos on tulossa kiilatuksi. Siihen tämä idiootti totesi että eihän minun edessäni ollut ketään. No ei ollut ei kun lopulta se kiilausta aikonut älysi olla tulematta alle, mutta mistäs sen ennakkoon voi tietää. Tähän kaveri sitten jatkoi että oli vähällä ajaa perääni ja että hänen peräänsäkin meinattiin ajaa, mihin sitten totesin että kyllä oli tosiaan aivan liian pienet turvallisuusvälit. Milläköhän ihmeen logiikalla tämä sankari kuvitteli, että peräänajo olisi ollut minun vika? No, tässä vaiheessa homma meni sitten jo aivan absurdiksi, kun pöytään lyötiin syytös että olisin ajanut kisaa tämän perässä ajaneen kanssa. Siihen vastaukseni oli "mitä ***tua?" ja homma alkoi mennä puolin ja toisin huudoksi.

Ilmeisesti sankarikuskia oli harmittanut, että ajoin ohituskaistalla vain lievää ylinopeutta, siis aivan liian hitaasti hänen makuunsa. Tästä syystä piti sitten ajaa aivan puskurissa kiinni. Ja ilmeiseti tämä kisan ajaminen tarkoitti sitä, että en antanut tilaa siirtymällä oikealle kaistalle. Usein kyllä väistänkin näitä Hervannan valtaväylällä yleisiä kaahareita, mutta silloin kun on itselläkin hieman kiire, ei viitisisi siirtyä ajamaan alle 60 km/h oikealle kaistalle vain siksi että joku haluaa ajaa satasta 70 km/h rajoitusalueella. Ja tosiaan, ilmeisesti tämä kaveri oikeasti kuvitteli, että jarrutin vain protestoidakseni sitä miten lähellä perääni hän ajoi. Ei se kyllä tainnut lopultakaan uskoa, että edessäni oli oikea vaaratilanne.

Niin että siinäpä oli hieno alku päivälle. Töissä tulleista potutuksista en viitsi näin julkisesti sen enempää kertoa, mutta ei siellä nyt mitään niin vakavaa tullut mitä ei sauna ja muutama olut parantaisi.

Olen aika ylpeä siitä että olen koko alkuvuoden ajan pelannut sählyä ja sulkapalloa niin että joka viikko on ollut tunnin sessio kolmena eri päivänä. Pelipäiviä on neljä: sählyä tiistaisin ja tortaisin, sulkapalloa keskiviikkoisin ja perjantaisin. Joka viikko tuntuu yksi vuoro jäävän luonnostaan jonkin muun menon takia pois, ja se sopiikin hyvin, sillä jalat ovat kolmen vuoron tahdillakin aika kovilla. Varsinkin sählyvuoroilla mennään nimittäin sitten aika kovaa. Kunto kasvaa kohisten, joskin varaakin toki oli ja on edelleen.

No, jos ihan tarkkoja ollaan, sillä viikolla jona lähdin torstaina Istanbuliin ehdin pelaamaan vain kaksi kertaa, mutta Istanbulin mäkisillä kaduilla kiipeily kyllä taatusti korvasi tämän puutteen.

Posti on viime aikoina tuonut minulle useita naapurikerrostaloon vastaavaan asuntoon tarkoitettuja kirjeitä. Mikähän mättää? Sen vielä ymmärtää, että joskus voi lukea sen yhden numeron väärin, mutta eikö posti nykyisin ollenkaan katso kirjeen saajan nimeä? Tänäänkin tuli postia kolmella eri sukunimellä, eivätkä ne kaksi muuta kyllä muistuta omaani millään tavalla.