Nyt on taannoisten ulkomaanmatkojen kuvat lisätty. Eilen katselin Rooman kuvia pian neljä täyttävän kummipoikani kanssa. Hän tunnisti kohteet paremmin kuin minä. Esimerkiksi kun muistelin, että onkos Colosseumin vieressä oleva riemukaari Konstantinuksen riemukaari, poika osasi varmistaa, että kyllä on.

Napolista Tampereelle on pitkä matka. Kaikella mahdollisella tavalla.

Kotimatka alkoi eilen klo 6:25 aamulla. Näin se meni:
- kävely Hostellilta Piazza Cavourin metroasemalle 6:25-6:40
- metro Piazza Garibaldin rautatieasemalle 6:40-6:50
- juna Roomaan Termini-rautatieasemalle 7:16-8:37
- juna Rooman Fiumicino-lentokentälle 8:50-9:20
- lento Müncheniin 11:00-12:35
- lento Helsinkiin 14:45-18:20
- bussi Tampereelle 18:50-21:00
- taksi kotiin 21:00-21:10

Kuka väitti, että Eurooppa on lähellä ja sinne on helppo tehdä lyhyitä reissuja?

Ja on myös melkomoinen shokki tulla 20 asteen auringosta lumiseen pakkaskeliin.

Ja lomalta töihin.

Mutta kyllä se suurin matka on henkinen. Napoli ei tunnu ollenkaan samalta Euroopalta kuin Suomi. Rooma vielä tuntui, mutta Napoli ei. En ole käynyt Pohjois-Afrikassa, mutta mielikuvani on sellainen, että Napoli on kallellaan sikälaiseen suuntaan. Kaoottinen mutta kiehtova paikka.

Joskus sääennuste on vain väärässä. Heräsin nimittäin aamulla auringonpaisteeseen. Aikani asiaa ihmeteltyäni aloin uskoa, että ulkoilupäivä on mahdollinen. Ja niinpä vietin hienon aurinkoisen päivän Pompeijissa ja toisessa vastaavassa Vesuviuksen vuoden 79 purkauksessa hautautuneessa kaupungissa, Herculaneumissa.

Aloitin kiertelyn Pompeijista. Juna vie suoraan arkeologisen alueen portille, joten yhtään helpommaksi paikalla käyntiä ei olisi voitu tehdä. Napolista matka kestää 40 minuuttia. Vesuvius on näkyvillä koko junamatkan ajan. Se hallitsee aluetta melko majesteetillisesti vaikka onkin vain noin 1300 metriä korkea.

Alue on valtava ja erinomaisen vaikuttava. Tietysti parhaat aarteet on viety turvaan museoihin, mutta kyllä seinillä on silti ihan riittävästi freskoja. Ja toisaalta ihan pelkässä roomalaisessa arkkitehtuurissakin olisi ihan riittävästi nähtävää. Kaikkein mielenkiintoisinta oli kuitenkin ihan jokapäiväisestä elämästä kertovien asioiden näkeminen. Koteja, kauppoja, leipomoita, bordelli, kylpylöitä, kauppahalli, teattereita, ja niiin edelleen. Oli yllättävän helppoa kuvitella, millaista elämä kaupungissa oli ollut.

Lattioiden mosaiikit olivat kyllä päässeet aika pahaan kuntoon. Muutenkin oli ikävä nähdä, miten paljon paikat rapistuvat koko ajan. Tähän on tietenkin turistien lisäksi syyllisenä luonnonvoimat. Restaurointiin ei ole käytössä tarpeeksi rahaa, eikä asiaan taida olla tulossa korjausta. Seuraava sukupolvi ei näe yhtä hienoa Pompeijia.

Herculaneum on hieman paremmin säilynyt. Se on kuitenkin ainakin asiaan sen enempää vihkiytymättömän silmissä hyvinn samantyylinen mutta pienempi paikka kuin Pompeiji. Yksi näkyvä ero on toki se, että kaupunki rakennettiin uudelleen jo roomalaisella alalla, ja moderni kaupunki on aivan kiinni raunioissa. Se on omalla tavallaan mielenkiintoinen kontrasti, mutta minusta Pompeijin eristyneisyys oli siinä mielessä kiinnostava, että siellä oli helpompi kuvitella olevansa poissa modernista maailmasta.

Takaisin Napoliin ehdin juuri auringon laskiessa. Myöhemmin illalla hostellin isäntä kokkasi koko porukalle illallien. Pasta leivottiin alusta asti ja toisena annoksena oli rasvassa paistettua pizzaa. Sekin on kuulemma Napolilainen erikoisuus. Illallinen oli joka tapauksessa melkoinen elämys, jonka kruunasi loistava jälkiruoka sekä isännän kitaran säestyksellä opetellut napolilaiset laulut,

Ensivaikutelma Napolista oli juuri niin karu kuin voisi kuvitella. Rautatieaseman rumuus oli erittäin luontaantyöntävä, ja asiaa pahensi se, että taksikyytien tarjoajat hyökkäsivät heti turistiksi tunnistetun kimppuun. Innokkaimpia sai lähes töniä että pääsin metroasemalle. Jatkossa tunnelmaa laski sekin, että koko päivän on satanut aika rankasti, ja huomiseksi on luvattu samaa keliä. Vesuviukselle kiipeäminen ja ilmeisesti myös käynti Pompeiissa jäävät nyt väliin. Ensi kerralla sitten.

Napoli on nimittäin osoittautunut aivan hienoksi paikaksi, josta voisi noiden mainittujen lisäksi tehdä vaikka mitä hienoja päiväretkiä. Toki Napolin maine turvattomana kaupunkina hieman rassaa. Hostellin pitäjä totesi että maine on pääosin aiheetoon, mutta merkitsi kuitenkin karttaan alueet joille on syytä olla menemättä mihinkään aikaan päivästä. Hän myös suositteli pysyttelemään sisällä myöhään illalla ja välttämään yksin liikkumista jo heti pimeän tultua. Onneksi hostelli on taas vaihteeksi sellainen, että täältä saa heti seuraa. Päivällä tein pakollisen kaupunkikierroksen yksin, mutta sen jälkeen on liikuttu porukalla.

Napolin vanha kaupunki on UNESCOn maailmanperintölistalla, eikä suotta. Olen aika monessa tuolla listalla olevassa vanhassa kaupungissa käynyt, ja kyllä vain tämä on niistä vaikuttavimpia. Talot ovat eurooppalaisittain aika korkeita, mutta kadut ovat erittäin kapeita. Monet ovat vain kaistan levyisiä, muutamat jopa kapeampia. Ja alue on todella laaja. Kapeilla kaduilla kaahaa autoja ja mopedeja niin että jalkankulkija saa olla tarkkana. Muutaman kerran olen peannut porttikonkiin, mutta useimmiten pelkkää seinää vaten hyppääminen toki riittää. Onneksi täälläpäin osataan torven soittaminen. Tai onneksi ja onneksi, meteli kuuluu melkoisena hostelliinkin. Lisäksi omaa leimaansa antaa se, että suuri osa historiallisen keskustan rakennuksista on asuinrakennuksia, ja niinpä parvekkeilta ja ikkunoilta roikkuu etelä-eurooppalaiseen tapaan pyykkiä. Rakennuksissa näkyy myös ajan patina. Jopa lukuisten upeiden kirkkojen julkisivut ovat aika likaisia.

Oman leimansa päivälle on antanut myös loistava napolilainen pizza. Kyseinen herkkuhan on kotoisin nimenomaan Napolista, ja sitä ei voi kaupungilla olla huomaamatta. Pizzerioita on todella paljon, ja kaikista niistä huokuu, miten pizzan valmistaminen otetaan täällä ihan toisella tavalla tosissaan kuin missään muualla Italiassakaan. Täällä sanotaankin, että Napolin huonoinkin pizzeria on parempi kuin minkä tahansa muun kaupungin paras pizzeria. Eikä tuo liene edes kaukana totuudesta. Perinteisimmissä paikoissa listalla on vain kaksi vaihtoehtoa: Margherita ja Marinara. Toki useimmissa paikoissa on lisäksi tarjolla jos jonkinlaista muutakin versiota. Pizzaa tulikin syötyä sekä lounaaksi että illalliseksi.

Illansuussa kävin vielä mainiolla kierroksella maanalaisessa Napolissa. Ensin kreikkalaiset ja sittemmin roomalaiset ovat rakentaneet maan alle 400 neliokilometrin laajuisen vesikanavaverkoston, jota pitkin siis voisi matkustaa aika kauas. Melko hurjaa. Illan päätti parituntinen kiertely Kansallisessa arkeologisessa museossa. En ehkä pääse Pompeiin, mutta näin sentään sieltä löydettyä esineistöä.

Tänään oli lepopäivä. Viikon rasitukset olivat sen verran kovat, että vääntäydyin aamupäivällä liikkelle vasta niin, että juuri ja juuri ehdin puoleksi päiväksi Pietarin aukiolle. Toiveissa oli nähdä itse Paavi, mutta tänään hän ei ilmeisesti ollut kotona, sillä aukion jättiscreeneiltä alkoi näkyä ja ämyreistä kuulua jossakin muualla meneillään ollut messu. Väkeä oli kyllä torin täydeltä.

Siitä suuntasin lounaan jälkeen kuuluisan Stadio Olympicon suuntaan. Ohjelmassa oli jalkapalloa: SS Lazio vastaan AC Milan. Operaatio olikin vähän italialaisempi kuin olisi voinut luulla. Siinä nyt ei ollut mitään kummallista, että stadioni oli sen verran kaukana keskustasta, että se ei näkynyt millään kartallani. Mutta lipun hankkiminen on Italiassa vähän hankalampaa.

Holmompi saattaisi kuvitella, että lipun voi ostaa stadionilta, mutta näin ei toki ole. Sen sijaan lippu pitää ostaa erillisestä lipputoimistosta, joka ei syystä tai toisesta saa olla stadionilla. Onneksi minulla oli tämä entuudestaan tiedossa, niin olin osannut selvittää, että vajaan kilometrin päässä stadionilta on lippupista. Lippupisteelle päästyäni totesin, että olisi kyllä voinut käydä hakemassa lipun jo edellisenä päivänä. Toimiston edessä oli nimittäin suuri avopallo italialaisia, ja homma vaikutti vähintäänkin kaoottiselta. Hetken aikaa seisoskeltuani minulle selvisi, että avopallon keskellä on koje josta saa jonotusnumero. Hienoa. Mukava vain että numeroita kuulutettiin vain italiaksi, mikä oli vähän haasteellista vaikka vähän hajulla italiankielisistä numeroista olinkin.

Lopulta kuitenkin pääsin homma etenemisestä jyvälle ja pääsin tiskille. Siinäkin oli sitten vielä se erikoisuus, että lippuun tulee henkilollisyystodistuksesta tarkastettu ostajan nimi. Tämäkin oli toki ennalta tiedossa, ja henkkari oli toki mukana. Lippu kouraan ja stadionin suuntaan. Ja siellä sitten henkkari todellakin vielä tarkastettiin portilla.

Itse pelitapahtuma oli sekin ihan elämys. Pelkkä stadion on upea vuonna 1937 valmistunut klassikko. Nykykapasiteetti on reilut 72 000 henkeä, joten stadion lienee kapasiteetiltaan suurin jolla on olen ollut (Houstonin Reliant Stadium ja Seattlen Qwest Field eivät tuosta kyllä jää paljoakaan). Upea paikka. Harmi toki että tämän ottelun noin 26 000 katsojaa saivat stadionin näyttämää tyhjältä. Vain Lazion kannattajien kansoittama pohjoispääty oli aivan täynnä. Milanosta oli tullut ehkä noin 4000 kannattajaa, jotka oli sijoitettu eteläpäädyn kulmaan. Hyvää meteliä pitivät kumpikin porukka. Ja olihan siellä pelikin ja joitakin ihan tunnettuja jalkapalloilijoita Ronaldinhosta lähtien kentällä. Viihdettä tarjosi kuitenkin Milanin tähtien sijaan taisteleva Lazion joukkue. Olisivat ansainneet tasoituksen toiselle puoliajalle, mutta nyt peli päättyi 1-2.

Matsin jälkeen bussissa Lazion kannattajat lauloivat voitonlaulujaan. Maineen mukaisia fasisitisiakin lauluja ilmeisesti kuultiin. En minä niistä juuri mitään ymmärtänyt, mutta parin tunnetun 30- ja 40-lukujen eurooppalaisten fasistijohtajien nimet lauluissa esiintyivät. Eikä kukaan todellakaan tuntunut paheksuvan. Vaikea käsittää.

Viimeisen roomalaisen illallisen soin Campo di Fiorin aukiolla. Aukiolla on paljon turistiravintoloita, joiden terassit olivat täynnä väkeä. Minä valitsin sen ainoa, joka oli laittanut terassinsa talveksi kiinni. Sisältä loytyi lähes pelkkiä italialaisia asiakkaita ja aivan loistavaa ruokaa. Oli taas pakko syodä kolme ruokalajia.

Olen joskus maininnut olevani stadionromantikko. Tänään pääsin katsastamaan vanhojen stadionien sarjan ehdottoman ykkösen. Colosseum olikin maineensa veroinen ja kaunis aurinkoinen päivä tarjosi vielä loistavat puitteet. Auringon porottaessa pelkkä t-paita riitti helposti.

Itse asiassa Colosseum vähän jopa ylitti odotukset. Eihän se ihan ehjä enää toki ole, mutta kyllä minusta tuntui tänään siltä, että tätä puolta asiassa usein korostetaan ihan liikaa. Stadion kuitenkin tuntuu ihan kokonaiselta stadionilta vaikka siitä kaikenlaisia osia puuttuukin. Erityisesti tuntuu aika hienolta, että toisessa kerroksessa voi kiertää koko stadionin ympäri. Referenssiksi voisi todeta, että Suomessa ei ole yhtään kaksikerroksista stadionia. Vaikka taitaa Olympiastadion sentään olla hieman Colosseumia isompi rakennus vaikka se yleisökapasiteetiltaan onkin selvästi pienempi.

Colosseumilta jatkoin muille oleellisimmille muinaisen Rooman raunioille. Palatium oli minusta vähän sen oloinen, että vastaavia raunioita voisi löytyä suomalaisesta metsästäkin, mutta Forum Romanumilla historia heräsi taas henkiin. Toki Colosseumiin verrattuna alueella oli aika vähän ehjiä rakenteita, mutta jollakin tapaa alueen muinaisen elämän saattoi kuvitella. Kaipa ne välittömästi antiikkiin viittaavat pylväät sen tekevät.

Loppu valoisa aika meni Rooman vanhan kaupungin katuja kierrellen. Kohokohta oli käsintehty sitruuna-gelato. Varmemmaksi vakuudeksi aidoista raaka-aineista löin hampaani siemeneen. Oli muuten hyvää!

Hieman ennen auringonlaskua palasin vielä Colosseumille ja ehdinkin paikalle juuri kun auringon viimeiset säteet valaisivat stadionin kaarevaa seinää. Lopuksi kävelin vielä Circus Maximukselle. Siitähän ei toki ole jäljellä juuri muuta kuin ruohokenttä, joten siinä nyt ei sinällään ole mitään nähtävää. Tänään siellä oli ilmeisesti käynnissä jonkinlaiset sotilaalliset markkinat.

Muutaman tunnin hostellilla levättyäni lähdin taas syömään. Tähän tällaiseen rytmiin voisi kyllä tottua. Tällä kertaa päätin syödä ulkoterassilla, ihan vain siksi että se on mahdollista. Ruoka ei odotetusti ollut mitenkään erikoista, sillä terasseja on tähän aikaan vuodesta lähinnä turistipaikoilla. Tulipahan todistettua, että hyvän ruokapaikan etsiminen todellakin kannattaa.