Lähi-idän matkani lähestyy, ja olen seurannut aika tarkkaan mitä alueella tapahtuu. Tässähän on meneillään kaksi täysin erillistä tapahtumaa. Toisaalta Egyptin tapahtumat heijastuvat Jordaniaan ja Syyriaan, toisaalta Libanonissa on meneillään Rafic Haririn vuonna 2005 tapahtuneeseen murhaan liittyvän oikeudenkäynnin alkuunsysäämä poliittinen kriisi.

Aloitetaanpa Libanonista. Siellä tunnelmaa kiristää se, että Haagissa toimiva tuomioistuin on maaliskuussa antamassa ensimmäiset tuomionsa Rafic Haririn murhaan liittyen. Syyrian tukema Hizbollah pitää oikeudenkäyntiä poliittisena, ja sen ministerit erosivat protestiksi hallituksesta. Tästä syystä Rafic Haririn pojan Saad Haririn johtama hallitus kaatui vajaa kuukausi sitten. Saad Hariri on kallellaan länteen päin, joten hänen hallituksensa kaatuminen sai lännen pelkäämään Libanonin suunnan muuttuvan. Viime viikon tiistaina maalle saatiinkin uusi pääministeri, Syyrian suuntaan nojaava Najib Mikati. Mitä olen uutisia lukenut, hänen ei kuitenkaan uskota tuovan suuria muutoksia. Hänen koalitiossaan on yhtenä isoimmista puolueista mukana Hizbollah, mutta kyseessä ei ole mikään islamistikoalitio, vaan Libanonilaiseen monimutoisuuteen kuuluu, että koalitiossa on mukana shiioja, sunneja, kristittyjä, druuseja ja maallistuneita. Mitään suurta suunnanmuutosta ei odoteta, mutta Hizbollahin valvomilla alueilla on ilmeisesti taas vaihteeksi pysäytelty ulkomaalaisia ja vaadittu virallisen järjestelmän mukaisia lupamenettelujä. No, näille alueille en olisi muutenkaan ollut menossa.

Libanon poikkeaa Syyriasta ja Jordaniasta samoin kuin Egyptistä ja muistakin arabimaista siinä, että se on länsimaisen mallin mukainen parlamentaarinen demokratia. Tällainen Libanonissa meneillään oleva poliittinen kriisihän ei näissä muissa maissa olisi mahdollinen. Tietysti se että yksi hallituspuolueista aina silloin tällöin ammuskelee raketteja Israeliin ja on USA:n mielestä terroristijärjestö voidaan nähdä puutteena demokratian toteutumisessa. Mutta yhtä kaikki, Libanonissa on sen tyyppinen poliittinen systeemi, että Egyptin tapahtumat eivät sinne suoraan heijastu. Siellä kun ei ole diktaattoria, joka pitäisi syöstä vallasta. Sen sijaan vaarana on, että puolueiden välisiä erimielisyyksiä aletaan taas kerran ratkoa aseilla.

Syyriaan ja Jordaniaan Egyptin tapahtumat heijastuvat sen sijaan aivan suoraan. Jordanian pääkaupungissa Ammanissahan on jo viikkojen ajan ollut mielenosoituksia perjantaisin ruokousten jälkeen. Jordania on kuningaskunta, jossa valta on tiukasti Kuningas Abdullah II:n käsissä siten että tämä voi vaihtaa ministereitä oman mielensä mukaan. Kansan vaatimuksena on ollut pääministerin vaihtaminen, ja tämä tapahtuikin aiemmin tällä viikolla. Sen seurauksena viime perjantaina protestit jäivät pienemmiksi kuin viikkoihin, sillä useimmat ryhmittymät haluavat antaa uudelle pääministerille mahdollisuuden osoittaa uudistushalunsa.

Jonkinlaisessa muutostilassa Jordania kuitenkin on. Vuonna 1999 edesmennyt Kuningas Hussein oli kansan rakastama ja kuningashuoneen kritisointi oli tiukka tabu, mutta nyt kritiikki näyttäisi olevan kovenevaa. Jordania on kuitenkin huomattavasti Egyptiä modernimpi ja vapaampi yhteiskunta, joten tilanne ei aivan suoraan vertaudu. Jordaniassa ei esimerkiksi ilmeisesti ole Egyptin mallin mukaista vihattua puolisotilaallista poliisivoimaa eikä korruptiotakaan esiinny ollenkaan samoissa määrin. Ilmeisesti protestit johtuvatkin enimmäkseen taloudellisista ongelmista, vaikkakin protesteissa on myös vaadittu että maalle saadaan vaaleilla valittu hallitus. Eniten huolta aiheuttaa tällä hetkellä se, että Egyptissä räjäytettiin eilen Jordaniaa palveleva kaasuputki, mikä voi aiheuttaa energiakriisin. Ilmeisesti 80 prosenttia Jordanian sähköstä tuotetaan Egyptistä tulevalla kaasulla.

Lisäksi Jordaniaan vaikuttaa se, että siellä on alkuperäisten jordanialaisten lisäksi noin 2 miljoonaa palestiinalaista pakolaista. Tämä jakaa yhteiskuntaa kahtia, sillä maan kokonaisväkiluku on noin 6 miljoonaa, missä on mukana myös noin miljoona irakilaista pakolaista. Toisaalta näiden ryhmien toisistaan poikkeavat tavoitteet toimivat myös mielenosoituksia hillitsevänä hajoittavana voimana.

Syyrian ominaispiirre on se, että se on ainoa arabimaa, joka ei ole liittoutunut USA:n ja muiden länsimaiden kanssa. Syyrialla ei myöskään ole Egyptistä ja Jordaniasta poiketen rauhansopimusta Israelin kanssa. Niinpä Syyrian islamisteilla ei ole tätä syytä vastustaa valtaapitäviä. Sen sijaan vapauksien puute on jopa Egyptiäkin pahemmalla tolalla, sillä Syyria on hyvin perinteinen totalitäärinen diktatuuri. Maa on kuitenkin 2000-luvulla vapautunut jonkin verran, kun lähes 30 vuotta vallassa olleen presidentti Hafez al-Assadin on hänen kuoltuaan korvannut hänen varovaisesti uudistusmielinen poikansa Bashar al-Assad.

Hyvä esimerkki näistä uudistuksista on se, että nuorempi Assad toi Internetin Syyriaan pian valtaanpääsynsä jälkeen vuonna 2001. Toisaalta tämä kertoo omaa kieltään siitä, miten sulkeutunut yhteiskunta Syyria oli tähän asti ollut. Ja toki edelleenkin Internetin käyttöä pyritään rajoittamaan, ja esimerkiksi Facebook on virallisesti kielletty, vaikkakin sitä käytetään proxyjen kautta aivan yleisesti. Tämän viikon perjantaille Damaskokseen olikin suunniteltu Facebookissa mielenosoitusta, mutta se ei toteutunut. On vaikea arvioida miksi näin kävi, mutta eräs arvio on se, että suurin osa organisoijista ei asu Syyriassa. Tietenkään myöskään turvallisuusjoukkojen pelottelun vaikutusta ei voi vähätellä. Ja olipa sääkin kylmä ja sateinen. Oli miten oli, toistaiseksi näyttää siltä, että Egyptin tapahtumien vaikutus Syyriaan on hyvin vähäinen.