Nyt sitä sitten ollaan Libanonissa. Sitä ei heti arvaisi, sillä maassa on lunta ja hotellin takkahuoneen tunnelma tuo mieleen paljon pohjoisemmat seudut. Huomenna pääsen laskettelemaan. Tosin juuri nyt sää on lämmin ja sumuinen, joten toivottavasti tilanne paranee huomiseen mennessä.

Eri lähteet kertoivat, että suomalainen saa Libanonin viisumin lentokentältä. Se ei tarkkaan ottaen ollutkaan totta. Rajavalvoja ei nimittäin sanonut minulle sanaakaan ja vain leimasi passini. Sellainen tavanmukainen lomake toki piti täyttää ja siihen rajavartija teki kyllä kovasti jotakin omia merkintöjään. Samoin kaveri selasi passin tarkkaan, ilmeisesti varmistaakseen että siellä ei ollut Israelissa käynnistä kertovia leimoja. Mutta ei kai leimaa voi viisumiksi sanoa?

Kentällä minua oli vastassa kuljettaja ja ennen pitkää olin Beirutin lähiöissä matkalla kohti vuoristoa. Beirut näyttää kyllä melkoiselta suurkaupungilta. Merkille pantavaa oli sekin, että koko matkan aikana ei oikeastaan poistuttu taajamasta vaikka ajettiin vuoristoon. Lisäksi amerikkalaisten pikaruokaketjujen suuri määrä pisti silmään, samoin kuin se että lähes kaikki mainoskyltit olivat arabian lisäksi englanniksi. Itse asiassa moni oli vain englanniksi.

Hotelli on todella viihtyisä. Kaikki on modernia ja tiptop-kunnossa, mutta silti tunnelma on lämmin. Tätä blogimerkintää kirjoitan aulabaarissa takan äärellä. Valitettavasti langaton verkko ei nimittäin toimi omassa huoneessa.