Aamuyhdeksästä lähtien sai painella reload-nappia vajaan parin tunnin ajan. Vieläkin tärisyttää. Vaan kyllä kannatti.

Eilen vein "viimeisen suomalaisen" lentokentälle. Seuraava on kuitenkin tulossa jo 13.8., joten ei tästä "yksinelosta" nyt niin kovin pitkä tule. Vihdoin saan tänne kaverin, joka on yhtä valmis hulluihin reissuihin kuin minä. Nyt suunnitellaan pikapyrähdystä Yellowstoneen. Sinne on Seattlesta matkaa liki 800 mailia, ja alustava matkasuunnitelma menee näin:

• Lähtö perjantaina aamulla, yö jossain mahdollisimman lähellä Yellowstonea
• Lauantai ja sunnuntai Yellowstonessa
• Maanantai Grand Teton National Parkissa ja ajoa kohti Seattlea
• Tiistaina ajo perille Seattleen (ja jonkinlainen työpäivä)

Saapa nähdä millaiseksi tuo paisuu. Näissä hommissa kun yleensä nälkä kasvaa syödessä. Viime kesänä kun ajeltiin Las Vegasiin asti, keksittiin noin viikkoa ennen lähtöä, että poiketaan nyt Utahissakin kun se siinä lähellä kuitenkin on.

Viikonlopun tapahtumuista on jäänyt kertomatta muunmuassa se, että perjantaina tuli taas käytyä ulkomailla. Seattle Sounders pelasi taas Vancouverissa, joten sinne oli taas mentävä. Tällä kertaa saatiin kokoon 11 hengen porukka, ja päätettiin vuokrata pikkubussi. Hauskaa oli, ja kuskikin malttoi pysyä selvin päin. Olin tästä kyllä aidosti huolissani, mutta onneksi tällä kertaa näin. Peli päättyi 2-2. Lisäajalla komeasta vaparista tullutta tasoitusta oli mukava juhlia.

Olen nyt ylittänyt USA:n ja Kanadan rajan maitse viisi kertaa. Rajamuodollisuudet Kanadaan mennessä eivät ole kertaakaan menneet samalla tavalla. Passi on tarkastettu 4 kertaa. Minut on pyydetty parkkeeraamaan ja sisälle haastatteluun 3 kertaa. Passi on leimattu 2 kertaa. Maahantuloon liittyvä henkilötietokaavake on pitänyt täyttää kaksi kertaa. Tullin kaavake on pitänyt täyttää kerran. Matkatavarat on läpivalaistu kerran. Ja kaikki tämä mitä kummallisimpina kombinaatioina. Mitä järkeä tässä touhussa on?

Paluu USA:aan on mennyt ensimmäisellä neljällä kerralla aina samalla tavalla. Passi on katsottu ja kysytty missä asun ja mitä teen USA:ssa. Ja sillä selvä, lyhyillä Kandan (ja Meksikon sekä useiden Karibian alueen maiden) vierailuiden jälkeen kun ei tarvitse sen kummempia rajamuodollisuuksia tehdä, siis täytttää kaavakkeita, skannata sormenjälkiä, valokuvauttaa kasvoja ja leimauttaa passia, kuten normaalisti. Nyt kun meitä oli enemmän, pääsimme kaikki käymään sisällä näyttämässä paperimme. Oma osuuteni meni aivan kuin ennenkin. Parilla amerikkalaisella oli sen sijaan pientä säätöä. Heillä riittää matkustusdokumenteiksi ajokortti ja syntymätodistus, mutta nämä kaksi saivat tylyhköä palautetta siitä, että syntymätodistukset olivat alkuperäisten sijasta kopioita. Asiasta selvittiin vastaamalla pariin kysymykseen, joita kysyttäisiin USA:n kansalaisuutta haettaessa. Ensimmäisen presidentin nimen tiesivät molemmat, mutta itsenäisyysjulistuksen kirjoittajan tiesi vain toinen. Tästäkin selvittiin kuitenkin toki muutamassa minuutissa. Vieressämme jonottaneelle pariskunnalle sen sijaan todettiin ensimmäiseksi "olette siis käyneet Afganistanissa". Poistuessamme panin merkille, että yksi rajavalvoja oli tekemässä autolle melko perusteellisen näköistä tarkastusta.

Ja laitanpa tähän loppuun vielä äsken kotioveni tuntumasta ottamani valokuvan. Kuvassa oleva silta on se kahdeksankaistainen, ja taustalla näkyyy Olympian vuoriojono. Joku kehui minulle, että kannattaa mennä joskus rannalle katsomaan auringonlaskua. Tänään olisi varmaan ollut hyvä päivä siihen.

Aiempaan blogimerkintään saamastani kommentista tuli mieleeni kertoa, että olen tässä viime päivinä miettinyt, etten edelleenkään keksi missä USA:n kaupungissa asuisin mieluummin. Seattle ei silti ole oikein missään yhdessä suhteessa se paras. Homman juju onkin, että täältä löytyy kaikkea, ei siis välttämättä parhaana, mutta oikein hyvänä kuitenkin. Vuoret ovat läsnä kaikkialla; Coloradossa ja Utahissa on komeampaa ja erityisesti lasketteluun parempaa kuivaa lunta, mutta ei Washingtonissakaan mikään hullumpi ole laskea. Ollaan merenrannassa; Kalifornian rannat ovat toki komeampia ja uimarannat pidempiä, mutta kyllä täälläkin on sitä komeaa rantamaisemaa ja ihan kivoja hiekkarantoja, vaikka vesi aika kylmää onkin. Seattle on iso kaupunki ja kaupunkikulttuuri on eläväistä; ei voi toki verrata itärannikon isoihin kaupunkeihin, mutta ei tämä nyt mikään Houstonkaan ole. Tavallaan tämä tällainen tietty tasapaksuus välillä harmittaakin, mutta kyllä sitä sitten äkkiä tulee järkiinsä. Ainoat oikeasti harmittavat asiat ovat maksimaalinen aikaero (10 tuntia) Suomeen ja se että ollaan niin syrjässä, että täältä on aika kallistaa lentää oikein mihinkään.

Euroopan maista Slovenia on muuten vähän samanlainen. Se on kuin Eurooppa minikoossa: kaikkea löytyy, mutta kaikki yksittäiset asiat ovat jossakin muualla parempia. Paitsi karst-muodostelmat taitavat olla Euroopan hienoimmat. Suosittelen joka tapauksessa reissua sinne. Hieno maa.

Kannattipa kerrankin luottaa sääennusteeseen. Suhtauduin aamulla epäilevästi siihen, kannattaako suunnitelmani viettää tämä päivä Mount Rainierin kansallispuistossa toteuttaa. Taivas kun oli täynnä pilviä. Iltapäiväksi oli kuitenkin luvattu rakoja piliviverhoon ja alkuillaksi jo aivan pilvetöntä taivasta. Eli ei kun menoksi, ja kyllä kannatti. Matkalla meinasi kyllä usko loppua, kun koko vuoresta ei saanut näköhavaintoja ensimmäiseen pariin tuntiin. Puiston lähelle päästyäni kuitenkin pilvet todella alkoivat rakoilla, ja ensimmäiselle kunnon näköalapaikalle päästyäni näkyi enää muutama hassu pilvenhattara.

Pilviä alkoi kyllä sitten myöhemmin taas kerääntyä enemmänkin, ja hetkittäin vuorta ei taas näkynyt lähes ollenkaan. Toisaalta huipun alapuolella leijailevat pilvet näyttivät aika hienoilta. Edellisellä reissulla viime vuoden kesäkuussa olikin täysin pilvetön päivä, joten oli ihan mukavaa että oli vähän erilainen keli.

Silloin edellisreissulla oli myöskin maassa vielä useampi kymmenen senttiä lunta, mikä tuli silloin ihan täytenä yllätyksenä. Olikin oikein kivaa, että tällä kertaa maa oli vihreä ja kukkaniittyjäkin löytyi. Lisäksi nyt oli huomattavasti miellyttävämpää kulkea sandaaleissa kuin mitä siinä lumihangessa oli. Alemman kuvan kukkien englanninkielinen nimi on Avalanche Lily, mitä lienee sitten suomeksi.

Paluumatkalla näin vielä sitten senkin, miltä näyttää tekojärvi silloin kun vettä ei ole niin kovin paljoa. Paikanpäällä tuo näytti vielä hullumalta kuin tuossa kuvassa.

Tällaisilla päiväreissuilla yritän aina pysähtyä pikkukaupunkien diner-tyyppisissä pikkuravintoloissa syömässä. Se onkin oikeastaan mulle iso osa näiden reissujen hauskuutta. Tai oikeastaan makunautinnot on mulle tärkeä osa mitä tahansa matkailua, samoin kuin aitojen paikallisten ihmisten tarkkailu. Amerikkalaisten pikkukaupunkien ruokapaikoissa molempiin onkin mitä parhain mahdollisuus. Tänään onnistuin jopa välttämään hampurilaiset kokonaan. Lounaaksi söin lihamurekkeen perunamuusilla Eatonvillessä ja päivälliseksi sain Elbessä perinteisiä ribsejä grillikastikkeella. Kaupungeista nyt ei paljon sanottavaa jäänyt, harvinaisen tunnelmattomia olivat.

Tänään en varsinaisesti poistunut mainitulta koti-työ -akselilta, mutta kävinpähän sentään kotimatkalla nappaamassa muutaman valokuvan paikalta, jota olen aina katsellut sillä mielellä, että siitä voisi saada ihan kivasti sommiteltuja kuvia.

Arkipäivät tuntuivat menevän Suomen lomaa edeltävinä viikkoina liiaksi vain töitä tehden ja televisiota katsellen. Niinpä olen tehnyt päätöksen: pyrin joka päivä käymään jossakin koti-työ -akselin ulkopuolella. Tämä ei varmaan ihan joka päivä onnistu, mutta tavoite on tässä se tärkein. Tänään tein uimareissun Alki Beachille ja kävin ihailemassa keskustamaisemia läheisillä näköalapaikoilla. Alki on tunnelmaltaan vähän kuin Kalifornian rannat. Palmut toki puuttuvat, eikä näkymissä muutenkaan ihan samaan päästä, mutta jotakin samaa tunnelmassa kuitenkin on. Alkille meno onkin kuin poistuisi hetkeksi Seattlesta – paitsi että näkymät Seattlen keskustaan ovat siitä läheltä tosiaan vallan upeat. Tämä kaikki tietysti edellyttää aurinkoista kesäpäivää, ja niitä täällä nyt sitten vieraiden poistuttua tuntuu piisaavaan.

Vieraat lähtivät aikaisin tänä aamuna kotimatkalle. Oli mukava isännöidä vieraita, jotka suhtautuivat maahan ja kaupunkiin aidon uteliaasti ja ennakkoluulottomasti, usein jopa oikein innostuneesti. Ilmeisesti vierailla oli oikein onnistunut reissu. Isännällä ainakin oli mukavaa. Sää ei kylläkään tällä kertaa meitä suosinut, sillä Seattleen osui koko kesän ainoa sateinen viikko. Emme kuitenkaan antaneet moisen masentaa, vaan keksimme kuitenkin kaikenlaista mukavaa tekemistä. Yksi sadepäivä vietettiin Museum of Flightissa, jossa kummipojan isä olisi ilmeisesti viihtynyt useammankin päivän. Siskoa taisi miellyttää enemmän eläintarhassa vietetty mukava aurinkoinen päivä. Parina iltana saatiin oikein nätti auringonpaiste ja vietettiin aikaa Seattlen puistoissa. Myös se klassinen näkymä Queen Annen kukkulalta keskustan suuntaan nähtiin. Itse olin siellä nyt ensimmäistä kertaa puolipilvisenä iltana, ja olin aika vaikuttunut näkymistä. Mount Rainier näkyi toki vähän huonosti, mutta vastineeksi pilvet tekivät näkymästä upean. Illan hämärtyessä näyttäytyneestä sateenkaaresta nyt puhumattakaan.

Viikonloppuna haettiin ja löydettiin molempina päivinä parempaa keliä Kaskadien itäpuolelta. Seattlessa jäivät uimareissut kokonaan tekemättä, mutta toisaalta nyt sitten päästiin Kaskadien keskelle vuoristojärvelle uimaan. Lake Wenatcheessa uiminen olikin aivan elämys, vaikka toki Seattlen Green Lakessa olisi ollut lämpimämpää vettä. Toisaalta vuoristossa helle oli sellainen, että vilpoinen vesi teki oikein hyvää, ja kyllähän tässäkin jaksettiin pitkään kylpeä ennen kuin hampaat alkoivat kalista. Amerikkalaiset täti-ihmiset olivat kuulemma katselleet hieman järkyttyneen oloisena kuinka suomalaiset uittavat puolitoistavuotiasta syvässä vedessä. Eivät kuitenkaan sanoneet mitään.

Maanantaina päästiin vihdoin keskustaan, kun Seattlleen saatiin taas sateeton päivä. Kiersimme kaikki perusnähtävyydet: Space Needle (ei tosin menty ylös), ajo monoraililla keskustaan, Pike Place Marketin kaloja heittelevät kauppiaat ja Pioneer Squaren 1800-luvun puolelta peräisin olevat tiilitalot. Kaikkien mielestä kohokohta taisi kuitenkin olla Columbia Centerin 73. kerroksen näköalatasanteelle pääseminen. Kummipoika innostui tietenkin siitä, että sieltä näkyi paljon autoja, mutta kyllä me muutkin olimme näkymistä aika vaikuttuneita.

Tänään on jo ollut kummipoikaa kovasti ikävä. Pojan kanssa on ollut mukava viettää aikaa niin Suomessa kuin täälläkin. Tänään on suoraan sanoen ollut vähän kurja olo siitä, että meidän pitää asua tuhansien kilometrien päässä toisistamme. Onneksi sentään silloin tällöin nähdään, seuraavan kerran jo alle kuukauden päästä. Sitä seuraavasta ei kyllä varmaksi tiedäkään, mutta paljon pitempi tauko on väistämättä edessä.

Suomen loman jälkimmäinen viikko sujui aivan yhtä mukavissa merkeissä kuin ensimmäinenkin. Kun ensimmäinen viikko painottui lähimpien sukulaisten kanssa kesästä nauttimiseen, jälkimmäisellä vietin aikaa niiden tärkeimpien ystävien kanssa. Erityisen iloinen olin siitä, että onnistuttiin edinburghilaisten kanssa ajoittamaan loma samaan aikaan. Listaanpa taas asioita olen tehnyt:

• Ihmetellyt sitä, että meistä alkaa vähitellen tulla vanhoja. Onneksi osaamme elää sen mukaisesti ja hauskaa on edelleen. Ei tarvitse valvoa koko yötä jos aloittaa juomisen jo iltapäivällä. Margaritat olivat Jokelassa hyvä aloitus, sen jälkeen oli ylä- ja alamäkiä. Blue Lagoonia seurannut myrkynvihreä "Itämeri" oli sekin parempaa kuin puhuttiin.
• Käynyt kosmetologilla. Kaikkea ne kaverit 30-vuotislahjaksi keksivät.
• Nauttinut kesäpeleistä mökkinurmikolla. Mistäköhän löytäisin täältä vastaavaa peliseuraa?
• Tammerfestannut. Ei ehkä ollut omalta osaltani ne railakkaimmat festit, mutta kyllä vaan oli silti mukava päästä keikoille. Ehkä se kohokohta oli PMMP, lavan eteen kesken keikkaa rynnivistä känniääliöistä huolimatta (propsit sille tytölle joka otti puoli metriä pidemmän jätkän kaljusta takaapäin kiinni ja veti itsensä tämän eteen). Hentoinen ja kaikinpuolin ihastuttava entinen työhuonekaverini, johon törmäsin sattumalta, kiteytti keikan hyvin ja minua hieman häkellyttäen: vitun kova keikka!
• Ihmetellyt ihmisten pukeutumista. Suomessa pukeudutaan eurooppalaisittain huonosti, mutta ero USA:n länsirannikkoon verrattuna on melkoinen. Sunnuntain illanistujaisissa kaikilla paitsi minulla taisi olla kauluspaidat. Täällä olen monta kertaa ollut ainoa jolla on kauluspaita.

Laitan tähän loppuun vielä muutaman näkymän kesämökin laiturilta. Ensimmäinen on otettu noin klo 22 ja toinen samana iltana noin tuntia myöhemmin. Kolmas on otettu seuraavana iltana noin klo 22.

Seattlessa taas. Ovelta ovelle laskettuna matka kesti melkein tasan 24 tuntia. Viimeinen tunti meni paikallisbusseja odotelleen ja niissä istuessa: sen verran itseppäinen eurooppalainen olen, etten taksikyydistä maksa kun kerran bussillakin pääsee. Kotiin päästyäni hyppäsin polkupyörän selkään ja hurautin Green Lakelle uimaan. Vesi oli hieman lämpimämpää kuin mihin olin Suomessa päässyt, ja kylläpä siinä kelpasikin pestä matkan pölyt. Iltapalaksi söin hampurilaisen kantapubissani. Kotiin on mukava palata: pääsee heti arkirutiineihin kiinni.

Suomen lomasta alkaa ensimmäinen viikko olla ohitse. Ensimmäisten päivien mökkeilyn lisäksi olen tehnyt muun muassa seuraavaa:

• Ihmetellyt lentokenttäbussin pysähtymistä punaisiin valoihin Hämeenlinnassa. Mehän olimme kääntymässä oikealle, eikä missään näkynyt auton autoa. Järjen tasolla ymmärsin, että Suomessa ei saa kääntyä punaisilla, mutta väsynyt ja kärsimätön mieleni ei voinut sitä silti käsittää.
• Kuunnellut radioa ja ihmetellyt, kuinka paljon uutta suomalaista musiikkia on neljässä kuukaudessa julkaistu.
• Istunut suomalaisella olutterassilla ja ihmetellyt suomalaista palvelukulttuuria. Ilman kaverini huomautusta en olisi muistanut, että juoma pitää hakea itse. Kaiken huippu oli kun halusin tilata ruokaa, ja kävin kysymässä asiasta siitä ulkona olevalta baaritiskiltä, jossa minulle ilmoitettiin, että menuja on sisällä. Kävelin sisään, ja tämä sama kaveri ojensi minulle siellä sisällä sen menun. Tosi kätevää.
• Melkein jäänyt TKL:n bussista, kun sen lähestyessä pysäkkiä vain lähestyin rotvallin reunaa. Miten voi oikeasti unohtaa, että bussille pitää Suomessa heiluttaa, jotta se pysähtyy? Jotkut rutiinit näemmä juurtuvat nopeasti, eli tässä tapauksessa jo neljän kuukauden Amerikassa oleskelun jälkeen.
• Melkein käynnistänyt manuaalivaihteisen auton vaihde silmässä painamatta kytkintä. Monta kertaa. Ei voi tätäkään käsittää.
• Nähnyt Tampere Unitedin kotiottleun MIFKiä vastaan. Huomenna on edessä vierasreissu Anjalankoskelle. Sääli etten voi olla huumassa mukana tämän enempää. Toiminta kentällä ja katsomossa on taas hieman parempaa kuin edelliskaudella.
• Istunut humalapäissäni viimeisen mökille menevän junan sijasta samoilla kiskoilla olevaan kiskobussiin. Miksi sen ovet olivat auki ja moottori käynnissä?
• Käynyt katsomassa kaksi pesäpallo-ottelua. Tampereellakin pelataan taas pitkästä aikaa miesten toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Ensimmäinen peli oli surkea, ja siellä kuulin sitäkin huonomman jutun. - Mikä on laiton koppi? - Sellainen joka on rakennettu naapurin maille. Toinen peli olikin jo oikein viihdyttävä, vaikka kyllä Ykköspesiksen taso ainakin Tampereella on surkea.
• Ollut mukana purjehtimassa Helsingistä Hankoon. Mukavaa puuhaa ja postikorttimaisemia. Suurin osa kuvista on yöpymispaikastamme.
• Viettänyt yhden työpäivän yliopistolla. Otin läppärin mukaan, mutta sitä ei tarvittu. Kaikki aika meni vain ihmisten kanssa puhuessa – ja suurimmaksi osaksi ihan työasioita.

Melkoisella minuuttiaikataululla on välillä menty, mutta on ollut hienoa olla Suomessa. Tuntuu kyllä hieman oudolta olla täällä niin, että ei ole omaa asuntoa. Aika monessa paikassa sitä onkin kyllä tullut öitä vietettyä.

Matka oli pitkä mutta perille päästiin, lopulta. Kotiovelta mökille kesti noin 22 tuntia. Mökillä aurinko paistoi, vettä satoi, leikittiin hiekkalaatikolla, uitiin, saunottiin – ja ihmeteltiin vaaleaa iltaa kunnes sammuin kymmenen jälkeen. Yöunia sain kuutisen tuntia, ja nyt en osaa nukahtaa, vaan ikkunan takana laulavat pikkulinnut pitävät hereillä. Muuten onkin täysin hiljaista, mikä on jotain mitä en viimeiseen neljään kuukauteen ole saanutkaan kokea. Taustameteli puuttuu.