Joskus sääennuste on vain väärässä. Heräsin nimittäin aamulla auringonpaisteeseen. Aikani asiaa ihmeteltyäni aloin uskoa, että ulkoilupäivä on mahdollinen. Ja niinpä vietin hienon aurinkoisen päivän Pompeijissa ja toisessa vastaavassa Vesuviuksen vuoden 79 purkauksessa hautautuneessa kaupungissa, Herculaneumissa.
Aloitin kiertelyn Pompeijista. Juna vie suoraan arkeologisen alueen portille, joten yhtään helpommaksi paikalla käyntiä ei olisi voitu tehdä. Napolista matka kestää 40 minuuttia. Vesuvius on näkyvillä koko junamatkan ajan. Se hallitsee aluetta melko majesteetillisesti vaikka onkin vain noin 1300 metriä korkea.
Alue on valtava ja erinomaisen vaikuttava. Tietysti parhaat aarteet on viety turvaan museoihin, mutta kyllä seinillä on silti ihan riittävästi freskoja. Ja toisaalta ihan pelkässä roomalaisessa arkkitehtuurissakin olisi ihan riittävästi nähtävää. Kaikkein mielenkiintoisinta oli kuitenkin ihan jokapäiväisestä elämästä kertovien asioiden näkeminen. Koteja, kauppoja, leipomoita, bordelli, kylpylöitä, kauppahalli, teattereita, ja niiin edelleen. Oli yllättävän helppoa kuvitella, millaista elämä kaupungissa oli ollut.
Lattioiden mosaiikit olivat kyllä päässeet aika pahaan kuntoon. Muutenkin oli ikävä nähdä, miten paljon paikat rapistuvat koko ajan. Tähän on tietenkin turistien lisäksi syyllisenä luonnonvoimat. Restaurointiin ei ole käytössä tarpeeksi rahaa, eikä asiaan taida olla tulossa korjausta. Seuraava sukupolvi ei näe yhtä hienoa Pompeijia.
Herculaneum on hieman paremmin säilynyt. Se on kuitenkin ainakin asiaan sen enempää vihkiytymättömän silmissä hyvinn samantyylinen mutta pienempi paikka kuin Pompeiji. Yksi näkyvä ero on toki se, että kaupunki rakennettiin uudelleen jo roomalaisella alalla, ja moderni kaupunki on aivan kiinni raunioissa. Se on omalla tavallaan mielenkiintoinen kontrasti, mutta minusta Pompeijin eristyneisyys oli siinä mielessä kiinnostava, että siellä oli helpompi kuvitella olevansa poissa modernista maailmasta.
Takaisin Napoliin ehdin juuri auringon laskiessa. Myöhemmin illalla hostellin isäntä kokkasi koko porukalle illallien. Pasta leivottiin alusta asti ja toisena annoksena oli rasvassa paistettua pizzaa. Sekin on kuulemma Napolilainen erikoisuus. Illallinen oli joka tapauksessa melkoinen elämys, jonka kruunasi loistava jälkiruoka sekä isännän kitaran säestyksellä opetellut napolilaiset laulut,
Joskus sääennuste on vain väärässä. Heräsin nimittäin aamulla auringonpaisteeseen. Aikani asiaa ihmeteltyäni aloin uskoa, että ulkoilupäivä on mahdollinen. Ja niinpä vietin hienon aurinkoisen päivän Pompeijissa ja toisessa vastaavassa Vesuviuksen vuoden 79 purkauksessa hautautuneessa kaupungissa, Herculaneumissa.
Aloitin kiertelyn Pompeijista. Juna vie suoraan arkeologisen alueen portille, joten yhtään helpommaksi paikalla käyntiä ei olisi voitu tehdä. Napolista matka kestää 40 minuuttia. Vesuvius on näkyvillä koko junamatkan ajan. Se hallitsee aluetta melko majesteetillisesti vaikka onkin vain noin 1300 metriä korkea.
Alue on valtava ja erinomaisen vaikuttava. Tietysti parhaat aarteet on viety turvaan museoihin, mutta kyllä seinillä on silti ihan riittävästi freskoja. Ja toisaalta ihan pelkässä roomalaisessa arkkitehtuurissakin olisi ihan riittävästi nähtävää. Kaikkein mielenkiintoisinta oli kuitenkin ihan jokapäiväisestä elämästä kertovien asioiden näkeminen. Koteja, kauppoja, leipomoita, bordelli, kylpylöitä, kauppahalli, teattereita, ja niiin edelleen. Oli yllättävän helppoa kuvitella, millaista elämä kaupungissa oli ollut.
Lattioiden mosaiikit olivat kyllä päässeet aika pahaan kuntoon. Muutenkin oli ikävä nähdä, miten paljon paikat rapistuvat koko ajan. Tähän on tietenkin turistien lisäksi syyllisenä luonnonvoimat. Restaurointiin ei ole käytössä tarpeeksi rahaa, eikä asiaan taida olla tulossa korjausta. Seuraava sukupolvi ei näe yhtä hienoa Pompeijia.
Herculaneum on hieman paremmin säilynyt. Se on kuitenkin ainakin asiaan sen enempää vihkiytymättömän silmissä hyvinn samantyylinen mutta pienempi paikka kuin Pompeiji. Yksi näkyvä ero on toki se, että kaupunki rakennettiin uudelleen jo roomalaisella alalla, ja moderni kaupunki on aivan kiinni raunioissa. Se on omalla tavallaan mielenkiintoinen kontrasti, mutta minusta Pompeijin eristyneisyys oli siinä mielessä kiinnostava, että siellä oli helpompi kuvitella olevansa poissa modernista maailmasta.
Takaisin Napoliin ehdin juuri auringon laskiessa. Myöhemmin illalla hostellin isäntä kokkasi koko porukalle illallien. Pasta leivottiin alusta asti ja toisena annoksena oli rasvassa paistettua pizzaa. Sekin on kuulemma Napolilainen erikoisuus. Illallinen oli joka tapauksessa melkoinen elämys, jonka kruunasi loistava jälkiruoka sekä isännän kitaran säestyksellä opetellut napolilaiset laulut,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti