Eilen aamulla minulla oli aikainen herätys, sillä minun piti hypätä The El -junaan jo viideltä, jotta ehtisin lennolleni maan pääkaupunkiin. Eilen täällä nimittäin pelattiin US Open Cupin finaali, siis se ottelu, johon Seattle Sounders lunasti paikkansa kuusi viikkoa sitten voittamalla kotona Houston Dynamon. Samasta syystä tänään olikin sitten myöhäinen herätys.

Vastassa oli paikallinen DC United, jonka kannattajaporukka La Barra Brava on ylivoimaisesti tämän maan isoin, värikkäin ja äänekkäin. Vaan eipä tarvinnut meidänkään hävetä. Vaikka peli oli arkipäivänä yli 4000 kilometrin päässä kotoa, Seattlesta matkusti paikalle 100-150 laulavaa kannattajaa. Lisäksi ympäri stadionia oli parisataa hieman hillitymmin joukkuettaan seuraavaa fania.

Ja voi pojat että meidät palkittiin. Ensiksikin peli oli erinomaisen viihdyttävä ja stadionilla oli paras tunnelma mitä olen kannattamani joukkueen pelissä kokenut. Mutta se tulos: me voitimme 1-2 upean taistelun jälkeen. Tämä todellakin kruunasi reissuni. Tunnetta ei voi sanoin kuvailla.

Jospa kelaan vielä vähän takaisin. Päivä alkoi Valkoisen talon edessä ryhmäkuvalla. Alueella on tietenkin suuri määrä poliiseja, ja olimme hieman huolissamme siitä millaista huomiota saamme. Lopulta kuitenkin marssimme pois alueelta laulavana kulkueena usean poliisipartion ohi. Jokunen poliisi katsoi meitä vähän hassulla ilmeellä, mutta yksi kysyi kulkuetta tai laulua pysäyttämättä mitä porukkaa me olemme, ja vastauksen saatuaan sanoi jotakin sen tyylistä että that's cool.

Marssi jatkui reilun kilometrin verran kokoontumispaikaksi sovittuun baariin, jonne lopulta kokoontui yli sata seattlelaista. Valtasimme käytännössä koko baarin. Laulu raikasi aivan kuin kotona Seattlessa, ja paikalliset asiaakkaat olivat aika hämmästyneen näköisiä. Useimmat kyllä tuntuivat nauttivan kokemuksesta. Varmistimme poistuessamme baarin pitäjältä, että olemme tervetulleita takaisin, ja tämä ei epäröinyt sanoa että olemme.

Baarilta marssimme usean korttelin (yli puolen kilometrin) matkan maanalaisen junan asemalle. Oli iltapäivän ruuhka-aika, ja aiheutimme jonkinasteista kaaosta. Laulumme kaikui kuulemma usean kortteliin päässäkin. Jalankulkijat pysähtyivät ja kaivoivat kameroitaan esiin, ja autot joutuivat pysähtymään risteyksiin kun emme turhaan katkaisseet kulkuetta liikennevalojen vaihtuessa kesken kulkueen punaisiksi. Kun olimme aseman liukuportaissa ja laulu alkoi kaikua koko asemalla, paikalla ollut poliisi meinasi kurata housunsa. Olosuhteiden pakosta päätimme vaieta. Hetkeksi.

Stadionille saapuminen oli hieno hetki. Joukkue oli kentällä lämmittelemässä, ja stadion oli hiljainen. Aloitimme laulumme, ja lähes koko joukkue kääntyi tervehtimään meitä. Tämä oli varsin hillitty heilutus, pelin jälkeen oli hieman riehakkaampaa kommunikointia. Itse asiassa lauloimme voittolauluja siihen asti että stadionin valot sammutettiin ja meitä pyydettiin ystävällisesti poistumaan. Emme poistuneet katsomosta ennen kuin kaikki pelaajat olivat poistuneet kentältä, ja siinä meni lähes tunti.

Paluumatka maanalaisella oli sekin täyttä legendaa. Asema oli täynnä poliiseja, mutta se ei nyt pysäyttänyt laulujamme. Pakkauduimme yhteen vaunuun, ja laulut jatkuivat koko matkan. Ja lopun yön.