Seattlessa on paistanut aurinko koko ajan kun olen täällä ollut, ja lämpötilat ovat liikkuneet 25 ja 30 välillä. Eilen taisi 30 mennä rikkikin. Se tuntuu tuskallisen kuumalta. Monet kaverini valittavat, että muuttivat Seattleen jotta ei tarvitsisi sietää näitä lämpötiloja. Tänä aamuna on tosin pilvistä, mutta sääennuste lupaa auringon ja kuumuuden palaavan hetkenä minä hyvänsä.

Joka kerta kun tulen tänne, tunnen enemmän ja enemmän ihmisiä. Jalkapallo on uskomaton voima siinä suhteessa. Minulla on täällä niistä piireistä kymmenkunta hyvää ystävää, viitisenkymmentä hyvää kaveria, ja parisataa tuttua. Tosin enemmän he tunnistavat minut ja tulevat juttelemaan kun toisinpäin. Lauantain pelissä kuulin fraasin welcome back kymmeniä kertoja, ja useissa tapauksissa mieleni teki kysyä, olemmeko edes tavanneet aiemmin. Eikä kaikissa tapauksissa varmaan edes oltu. Minut tunnetaan täällä. Vakiobaarissammekaan ei tarvinnut pelin alla näyttää henkkareita vaikka paikan politiikka on kysyä kaikkien henkkarit. Ovimies muisti minut ja vinkkasi sisään jonon ohi. Tarjoilija taasen puhutteli etunimellä ja kysyi otanko Mac & Jacksin (olutta) kuten tavallisesti. Kyllä otin.

Työpaikan lähellä sijaitsevassa matkaoppaita, karttoja ja sen sellaista myyvässä kaupassa taasen tiskin takaa löytyi kannattajaporukkamme jäsen. Juttelimme niitä näitä, ja kaveri antoi ostoksiini työntekijäalennuksen: neljäkymmentä pinnaa pois. Ei huono.

Eilen taasen oli ilta joka saa edelleen kyyneleen silmään. Sounders pelasi US Open Cupin semifinaalin Houston Dynamoa vastaan. Kilpailu vastaa Suomen Cupia tai Englannissa pelattavaa legendaarista FA Cupia. Ja legendoja tehdään täälläkin.

Peli alkoi meiltä huonosti, ja 32. minuutilla Houston teki meidän karseasta virheestä 0-1. Sen jälkeen meidän peli parani ja varsinkin toisella puoliajalla maalipaikkoja tuli liukuhihnalla. Maali vain oli kuin noiduttu. Mikään ei vain mennyt sisään. Tolpassakin käytiin. Ja minulla oli kyynel silmässä kun ajattelin miltä tuntuu jos peli hävitään näin. Kannatus ei kuitenkaan koskaan laantunut. Laulut raikuivat kovempaa kuin koskaan, ja mitä pidemmälle peli eteni, sitä suurempi oli intensiteetti. Peli pelattiin kaukana lähiössä, mutta tuntui että laulumme kuuluivat Seattleen asti. Ja vaikka lämpöä oli yli 30 astetta, koko katsomo hyppi ja pomppi, taputti tahdissa, heilutti huivejaan. Jo vartin pelin jälkeen tunsin että en jaksa enää, mutta jostakin vain löytyi energiaa jatkaa loppuun asti antamatta tippaakaan periksi. Paitani oli litimärkä ja jalat kipeitä muualtakin kuin vasemmasta polvesta, mutta millään tällaisella ei ollut mitään merkitystä.

Sitten minuutti ennen täyttä aikaa räjhti: 1-1. Tunnelmaa kannattajakatsomossa ei voi sanoin kuvata. Hyppäsin vieressä olevan kaverini kaulaan. Hetken päästä samassa kasassa oli ainakin viisi muuta, tuttuja ja tuntemattomia. Euforia oli käsittämätön. Houstonin pelaajat olivat aivan poikki, me olimme lennossa. Tiesin että tämä peli voitetaan. Pari minuuttia ennen maalia oli aloitettu yksi parhaista kannatuslauluistamme, ja sitä jatkettiin tauotta koko jatkoajan ensimmäisen puoliajan loppuun asti. Lähes 15 minuuttia. Ja kovaa. Lauloimme kovempaa kuin koskaan.

Eikä jatkoaikaa kestänytkään kuin 5 minuuttia kun teimme taas maalin. Loput 25 minuuttiakin hoidettiin maalittomana helposti ja tyylikkäästi. Pelin jälkeen isot miehet halailivat toisiaan, itkivät ja nauroivat. Eräs kahden miehen tanssi jossa olin mukana olin niin voimakas rutistus että hetken pelkäsin että rintaluita oli mennyt rikki, mutta onneksi se oli vain lihaskipua.

Tällaisina iltoina sitä muistaa miksi kannattaa jalkapalloseuraa. Ja miksi kannattamiseen on valmis laittamaan huikeita määriä omaa aikaa. Maanantaina kun olin tekemässä lähtöä töistä, puhelimeni soi, ja kuulin että tarvittaisiin työvoimaa. Kuulin, että ensi lauantain peliin aiottu suuri rakkaudenosoitus pitäisikin saada valmiiksi seuraavien tuntien aikana, sillä työtilamme ei olisikaan myöhemmin viikolla vapaana. Ei muuta kuin sinne. Kuusi tuntia siinä meni, valmista oli yhdeltä yöllä. Kestää vähän aikaa ennen kuin olen taas valmis koskemaan teippirullaan.