Onpahan ollut tiukka viikonloppu, mutta se kai vähän kuului asiaankin, sillä se on nyt viimeinen täällä vähään aikaan. Helmikuussa sitten taas.

Epäterveen elämäntavan täyttämä viikonloppu sai käänteen parempaan kun lähdin heti aamusta Stevens Passiin laskettelemaan. Olisi kyllä tehnyt mieli nukkua seitsemää pidempään, mutta kun selkä oli aivan jumissa, oli aivan sama nousta. Mikä lie ollut ongelma perjantain ja lauantain välisenä yönä kun se noin prakaa. Olin joka tapauksessa varsin tyytyväisellä mielellä kun jo ennen kymmenentä laitoin monoja jalkaan. Kyllä se vain piristää kun tulee talvi – tai siis tässä tapauksessa kun menee itse talven luo. Hieman oli pilvistä ja ihan ylhäällä näkyvyyskin hieman heikko, mutta lumi oli kuivaa ja se on kuitenkin tärkeintä.

Sen verran rasituksia oli kuitenkin alla, että iltapäivällä alkoi olla kroppa aika finaalissa (selän kramppaus tosin laukesi laskiessa ja selkä voi taas hyvin), ja keksin lähteä kyämään Leavenworthissa. Sinne kuin oli vain lyhyt matka, ja arvelin baijerilaiskylän laittaneen itsensä joulukuntoon. Ja oikeaan osuin. Ajomatkaa tosin lisäkierroksen näennäisestä lyhyydestä huolimatta tuli tarkemman laskutoimituksen perusteella yhteensä vähän yli sata kilometriä lisää, mutta mikäs sitä oli kaunissa talvimaisemassa ajaa. Varsinkin loppupätkä Wenatchee-jokea pitkin on todella nättiä.

Luminen Leavenworth olikin varsin tunnelmallinen paikka. Siellä on pääkatu muutettu joulun kunniaksi kävelykaduksi, joten kerrankin sai olla amerikkalaisessa kaupungissa jota ei autot pilaa. Idylliin kuului myös tirolilainen joulumusiikki sekä pulkkamäkeä laskevat lapset. Autottomuus oli kuitenkin pääasia. Muunumuassa taannoin raportoimani Snohomish olisi paljon kivempi paikka jos pääkatu ei olisi täynnä autoja. Tosin tässä maassa kun ollaan, se varmaan olisi myös aivan kuollut paikka jos sinne ei autoja päästettäisi. Tässä maassa jopa siis uskon tähän argumenttiin, Tampereella en.

Seattleen tultuani vietin vartin kotona (kamojen purku ja suihku), ja suuntasin parin kaverin kanssa läheiseen kreikkalaiseen ravintolaan illalliselle. Siitä jatkettiin Pacific Science Centerin IMAX-teatteriin katsomaan tänä viikonloppuna ensi-iltaan tullut I Am Legend. Täytyy myöntää, että olin hieman yllättynyt siitä, että jo tuntia ennen elokuvan alkua teatterilla oli pitkä jono. Meillä oli tietenkin ennakkoliput, joten ei ollut mitään hätää, mutta koska täällä ei myydä elokuviin paikkalippuja, oli tosi hyvä että oltiin ajoissa ja saatiin vielä ihan kohtuulliset paikat. Itse elokuvaa voi suositella. Visuaalinen puoli on erityisen vaikuttavaa jos New York on kaupunkina tuttu.