Sunnuntaina päätimme porukalla paeta kaupungin vilinästä rannalle. Siihen paras paikka on täällä Tabogan saari, jonne Panama Citystä on tunnin mittainen laivamatka. Aikomuksemme oli mennä jo klo 8 laivalla, mutta emme tajunneet, että kaikilla muillakin on sama suunnitelma. Niinpä emme mahtuneet tähän laivaan. Onneksi laivan kotilaituri on alueella, jossa oli varsin miellyttävä tehdä tunnin mittainen kävelylenkki Panaman pilvenpiirtäjien muodostamaa vaikuttavaa skylinea ihaillen. Kun kello tuli 9, totesimme että kello on suomessa viisi iltapäivälle, ja suuntasimme läheiselle terassille. Pina Colada on vähemmän miehekäs valinta, eikä oikein Suomessa olisi vaihtoehto, mutta täällä se kuuluu asiaan. Ja hyvää oli.

Itse laivamatkakin oli mainio. Panaman skyline näkyi takanamme koko matkan ajan ja meri kimmelsi sinisenä. Ehkä hienointa oli kuitenkin katsella Panaman lahdella kanavaan pääsyä odottavia laivoja. Niitä oli lukemattomia, ja monesta ajettiin hyvin läheltä. Oli siinä kontti poikineen.

Perille päästyämme suuntasimme heti uimarannalle. Se olikin varsin hieno, sillä se oli riutta, jonka molemmille puolille pääsi uimaan. Meininki oli letkeä, meri vesi lämmintä ja olut kylmää. Vedestä ei olisi halunnut millään pois, koska se oli ainoa paikka jossa ei tullut hiki. Tosin eipä aurinkovarjon alla lepotuolissakaan hassumpaa ollut.

Kahden aikaan iltapäivällä alkoi sitten sataa. Muutama porukastamme oli kysynyt, miksi otimme jo kolmelta palaavaan laivan eikä vasta viiden laivaa, mutta syy oli tietenkin juuri tämä sade. Kun Keski-Amerikassa on sadekausi, päivät alkavat aina aurinkoisina, mutta iltapäivällä alkaa lähes vääjäämättä sataa, tai ainakin tulee pilvistä. Tämä on kyllä hyvin hauska säätyyppi, sillä se toimii joka päivä täysin ennustettavasti.

Sateesta huolimatta kiertelimme hetken aikaa Tabogan kaupunkiakin. Saari on aikoinaan ollut strategisesti tärkeä, joten kaupunkikin on niinkin vanha kuin 1515 perustettu. Saarella oleva kirkko on valmistunut vuonna 1550, ja on matkaoppaan mukaan läntisen pallonpuoliskon toiseksi vanhin kirkko. Tosin näihin väitteisiin suhtaudun aina varauksella. Näitä titteleitä kun tunnutaan matkaoppaissa usein jaeltavan useammalle kuin yhdelle.

Paluumatka oli mieleenpainuva. Kannella oli joukko paikallista nuorisoa, joilla oli mukanaan iso pullo tequilaa. Se sitten tuhottiin isolla porukalla niin että nätti tytto kaatoi kulloisellekin suosikilleen mukillisen, joka oli pakko kumota kannustusten saattelemana. Minulle osui vain yksi mukillinen, joka nousi kyllä heti päähän. Oli meinaan enemmän kuin vain suullinen.

Illalla Panamassa jatkettiin samalla teemalla. Vaikka pidän yksin matkustamisesta, on sitä vain 11 hengen porukassakin mukavaa. Täällä voi tilata juomia poytiin pulloittain, ja niin myos tehtiin. Panamalainen rommi ja seco maistui. Ja olut siinä välissä. Illan päätteeksi kävimme vastaanottamassa Soundersin jalkapallojoukkueen Panamaan heidän hotellillaa. Heidän lentonsa oli monta tuntia myohässä, ja pelaajien ja valmentajien ilmeet olivat ikimuistoisia kun he nousivat bussistaan ja kuulivat meidän laulun hotellin oven edessä. Annoimme kaikkien vain kävellä rauhassa sisälle hotelliin, mutta siitä huolimatta pelaajien eleistä näki selvästi että vastaanottamme arvostettiin. Väsynyt porukka sai siitä toivottavasti `pirityksen joka auttaa voittoon huomenna.

Tänään maanantaina menimme Panaman kanavalle, tarkemmin sanoen Mirafloresin suluille, joka on heti Panama Cityn ulkopuolella. Olimme sopineet kuskimme kanssa, että olemme suluilla puolitoista tuntia. Etukäteen olin hieman mietteliäs, miten saamme puolitoista tuntia kulumaan, mutta loppujen lopuksi pelkkää sulkujen toimintaa oli upea katsoa yli tunnin ajan. Lisäksi näimme lyhyen elokuvan kanavan historiasta.

Vaan on se melkoista touhua kun satoja kontteja mukanaan vievä laiva nostetaan yli 15 metriä ylemmäs. Se tapahtuu kaksien erillisten sulkujen avulla, ja kestää kaikkineen vajaan tunnin. Ehkä insinoorimieli auttaa siihen että tällaista arvostaa, mutta ei Panaman kanava todellakaan ollut mikään tylsä nähtäyys, toisin kuin monet olivat väittäneet.

Suluilta jatkoimme matkaan kanavan vartta seuraavaa tietä pitkin pidemmälle sisämaahan. On muuten melko friikin näkoistä kun näkee suuren valtamerilaivan syvälle sisämaassa. Meidän kohteemme oli Parque National Soberania, jossa kävelimme noin 10 kilometrin matkan syvällä sademetsässä. Haikin lähopaikallekin sai nimittäin ajaa hyvän matkaa huonokuntoista hiekkatietä.

Juuri kun saavuimme haikin alkupisteeseen, alkoi sataa. Tätä ei oltu suunniteltu ihan näin, mutta emme vain olleet tulleet ajatelleeksi, että sisämaassa sade alkaa huomattavasti aikaisemmin kuin rannikolla. Loppujen lopuksi saimme niskaamme täysimittaisen trooppisen ukkosmyrskyn, mikä osoittautuinkin paljon upeammaksi kokemukseksi kuin mitä sateeton haikki aamulla olisi voinut olla. Ainoa puute oli se, että eläimiä en nähnyt oikein ollenkaan, mitä nyt yhden iguanan auton ikkunasta. Aamulla niitä olisi voinut olla enemmän, mutta en usko että se olisi elämyksenä päihittänyt ukkosen, lintujen laulun, ja apinoiden mekkaloinnin yhteiskonserttia. Jotkut onnelliset onnistuivat pari apinaa jopa näkemäänkin, mutta vain kaukaa. Minulle ei siis tällainen ilo osunut kohdalle.

Myos pelkkää kasvustoa oli upea ihailla. Sanikkaat olivat jotakin aivan järjettomän kokoisia. Ja se kasvuston tiheys oli kyllä aivan uskomatonta. Me kävelimme leveällä tiellä, joten sinällään meidän eteneminen oli helppoa. Kääntopisteemme oli lopulta silta, jolla tie ylitti ensimmäisen joen. Aikamoinen näky sekin, vaikkei joki ollut lainkaan leveä.

Paluumatka sujuikin sitten märissä merkeissä. Suihku ja ilmastoitu huone hotellilla tuntui uskomattoman mahtavalta. Samoin ateria läheisessä ravintolassa oli jotakin aivan mieletontä, sillä koko päivä kello kolmeen asti oli vedetty pelkän aamiaisen ja veden voimalla. Nyt on vuorossa lepo, ja reilun tunnin päästä lähdetään taas Panaman yohon.