Vielä eilen illalla ajattelin, että menisin tänään Jerashin roomalaisille raunioille. Kun heräsin klo 7 ja katsoin ulos, totesin että siellä on kylmä ja sataa. Niinpä käänsin kylkeä ja päätin viettää lepopäivän Ammanissa. Se oli helppo päätös myös siksi, että alan saada tarpeekseni raunioiden kiertelystä. Muutenkin tuntuu siltä, että on oikein hyvä että matka alkaa olla lopussa. Reissu on ollut hieno, mutta nyt alkaa riittää.

Puolilta päivin rikoin kaikkia järkeviä neuvoja, ja menin Husseinin moskeijalle katsomaan miten Ammanin yhdestoista peräkkäinen perjantain mielenosoitus sujuu. Kun saavuin paikalle, rukous oli vielä meneillään. Se oli kokemus sinällään. Rukous kuului minareetin kovaäänisestä, ja moskeijan edessä oli rukoilijoita, jotka eivät olleet mahtuneet sisällä. Allah akhbaria siinä kovasti toisteltiin.

Paikalla oli satoja poliiseja. Moskeijan ohitse menevä normaalisti vilkas katu oli suljettu, ja rukousten lähestyeessä loppuaan banderolleja, plakaatteja ja Jordanian lippuja kantaneet mielenosoittajat kerääntyivät kadulle. Heidän pieni määränsä oli yllätys, sillä heitä oli korkeintaan kolmekymmentä. Kun rukoukset loppuivat, poliisit muodostivat tiukan suojaringin mielenosoittajien ympärille.

Poliisit olivat täysin aseistamattomia. Heillä ei ollut edes pamppuja. Lisäksi vaikka väkeä oli paikalla paljon, suurin osa oli vain tullut katsomaan mielenosoitusta. On siis kovin vaikea nähdä, että tällaiset mielenosoitukset puhkeaisivat väkivaltaan.

Televisiokameran lisäksi tapahtumaa kuvasi useat kännykkäkamerat ja itsekin rohkenin ottamaan muutaman kuvan ja lyhyen videopätkän. En tuntenut oloani yhtään uhatuksi, mutta en kuitenkaan lähtenyt seuraamaan mielenosoitusta sen lähdettyä liikkeelle, vaan katsoin parhaaksi poistua paikalta. Korttelin päässä mielenosoituksesta ei ollut enää tietoakaan.