Vartin päästä on aika lähteä lentokentälle, ja lennon pitäisi tulla Helsinkiin jo aikaisin aamulla. Tunnelma on tietysti hieman haikea, mutta toisaalta kotiin on oikein mukava päästä. Matka on ylittänyt kaikki odotukset jos nyt ei oteta lukuun alun huonoja hiihtokelejä ja eilistä sadepäivää. Maailmankuva on avartunut.

Tänään suuntasin heti aamusta Kuolleelle merelle. Päätin taas käyttää julkista liikennettä, mikä on täällä aina pieni seikkailu. Ensimmäinen askel on taksin nappaaminen, sillä linja-autoasemat ovat melko kaukana keskustasta. Onneksi takseja kulkee niin tiheään, että pirssin saa toki nopeasti. Sitten pitää osata selittää minne ollaan menossa, missä tietysti auttaa kun on kohde kirjoitettu arabiaksi lapulle. Niinpä tänäänkin pääsin oikealle asemalle, ja jopa löysin sieltä oikean minibussin helposti. Huonoksi onneksi se vain oli tyhjä, joten jouduin odottamaan yli puoli tuntia sen täyttymistä. Ennen sitähän ei täällä minibussi liiku.

Tämän reissun hauskuutta lisäsi se, että ensimmäinen bussi ei vienyt perille asti, vaan jätti minut johonkin epämääräiseen tienristeykseen. Siitä olisi kai voinut jatkaa toisella minibussilla, mutta kun sellaista eh näkynyt, päätin tarttua minulle tarjottuun kohtuuhintaiseen taksiin.

Pian Kuollut meri kimalsikin edessäni uskomattoman sinisenä. Määränpääni oli Amman Beach eli kaupungin omistama pätkä hiekkarantaa. Ihan pelkästä rannasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan alueella on myös uima-altaita, ravintola ja matkamuistomyymälöitä. Siitä hyvästä sisäänpääsymaksukin on jäykähkö 15 dinaaria. Toisaalta yksin liikkuvana oli mukava uida paikassa, jossa ei tarvitse pelätä tavaroiden tulevan nyysityiksi.

Ja se uiminen tässä se pointti olikin. Kuolleen meren suolapitoisuus on 31 %, joten ihminen kelluu siinä kuin ongenkoho. Jos en olisi kokenut aiemmin samaa Suuressa suolajärvessä Utahissa, olisi kokemus ollut ällistyttävä. Nyt se oli vain kerrassaan miellyttävä. Lämpöä oli 25 astetta ja aurinko porotti ja vesi oli sopivan viilentävää. Tunnelmaa lisäsi sekin, että vastaranta eli Israelin hallussa olevat palestiinalaisalueet tuntui olevan vain kivenheiton päässä.

Muutaman kerran uituani sekä lounasbuffetin syötyäni koin olevani valmis lähtemään. Alueella olisi kaikenlaisia vaihtoehtoja, joista valitsin käynnin paikalla, jossa Johannes kastaja kastoi Jeesuksen ja jossa viisi ensimmäistä opetuslasta tapasivat. En ole erityisen uskonnollinen, mutta jo pelkkä paikan historiallinen merkittävyys tekee kävijään syvän vaikutuksen. Paikan autenttisuudesta on ilmeisesti erittäin vahvaa arkeologista näyttöä. Lisäksi alueella on useita kirkkoja, jotka on rakennettu varhaiskristillisellä ajalla vaikkei alueella ole silloin asunut kristittyjä, mikä sekin osaltaan kertoo siitä että jotakin erityistä paikassa on.

Kastepaikalta on nykyisin pieni kävelymatka Jordanjoelle. Joki on nykyisin paljon vähävetisempi kuin 2000 vuotta sitten, eikä muutenkaan olisi ihme että linjaus tuossa ajassa hieman muuttu. Joen rannassa on paikka, jossa pyhiinvaeltajat voivat järjestää itselleen kasteen, ja myös siellä pääsi käymään. Jordanjoki on tällä kohtaa vain noin kymmenen metrin levyinen, ja Israelin puolella on vastaava kastepaikka. Siellä olikin Jerikosta tulleita amerikkalaisia turisteja, joiden kanssa vaihdoin muutaman sanan, Lähin laillinen rajanylityspaikka olisi ollut muutaman kilometrin päässä, mutta tästäkin olisi voinut helposti kahlata yli jollei sotilaat molemmin puolin olisi vahtineet rajaa tarkasti.

Ennen vuotta 1998 paikalle ei päässyt lainkaan, sillä se oli vahvasti miinoitettu. Ennen Jordanian ja Israelin vuonna 1994 solmimaa rauhansopimusta aluetta ei oltu edes päästy tutkimaan niin paljon että olisi tiedetty varmasti että se todella on Jeesuksen kastepaikka. Nytkin se on ainoa paikka, jossa kummaltakaan puolelta pääsee Jordanjoen rantaan. Kaikkialla muualla sekä joen länsi- että itäranta on siviileiltä suljettua ei-kenenkään maata.

Paluumatka sujui ilman sen kummempia seikkailuja. Matkalla hostellille pysähdyin vielä kuvaamaan Husseinin moskeijaa mukavassa auringonlaskua edeltävässä iltavalossa. Loppuilta on mennyt lähinnä nettikahvilassa. Amman kun ei oikein ole sellainen kaupunki joka houkuttelisi kaduille kiertelemään.