Aika kiireistä on ollut lomalta paluun jälkeen. Sunnuntaina vietin iltapäivän ja illan kummilasten kanssa, ja niin vain taisin saada tytöltä jonkinlaisen pöpön. On ollut aika raukea ja hieman kuumeinen olo.

Matkasta jäi kyllä elämänmittaiset muistot. Kirjoitin tänne paljon, mutta paljon jäi kirjoittamattakin. Niin paljon ihmisiä, niin paljon pieniä tapahtumia. Ja kaiken tämän lisäksi mielettömiä raunioita, joiden historia on suoraan sidoksissa Eurooppalaisen sivistyksen kehittymiseen.

Mielenkiintoista on ollut myös seurata ihmisten reaktioita kun olen kertonut lomastani. Sellaista pientä epäuskoisuutta on ollut havaittavissa varsinkin kun olen kertonut Damaskoksen kokemuksistani. Koin siellä tietenkin erittäin erikoisen osan Damaskosta kun asuin vanhan kaupungin kritittyjen alueella kristittyjen omistamassa hostellissa. Damaskos ja Syyria yleisemminkin olivatkin kyllä matkan paras osuus. Sinne voisin mennä uudestaan vaikka heti. Toisaalta myös Jordaniaan olisi mukava palata, sillä siellä olisi kaikenlaista kiinnostavaa nähtävää. Seuraavalla kerralla vuokraisin ilman muuta auton, sillä moneen paikkaan pääsee vain autolla tai ainakin julkisilla homma menee tosi hankalaksi. Likkennekin on Jordaniassa aivan siedettävää kunhan ei eksy Ammanin keskustaan. Libanonissa en sen sijaan suostuisi ajamaan autolla vaikka mikä olisi.

Moni on siis hämmästellyt reissuani. Toisaalta Jordaniassa ollessani moni eurooppalainen jonka kanssa keskustelin oli aivan hämmästynyt siitä, että olin ollut Syyriassa. Jotkut jopa luulivat, että Syyria olisi suljettu yhteiskunta, jossa ei voi turistina vierailla. Tosiasiassahan siellä saa turistina liikkua aivan vapaasti (auton vuokraaminenkin onnistuu), ja syyrialaisetkin voivat matkustaa ulkomaille. Mielipiteenvapautta maassa ei ole, mutta ei siellä kansalaisten kontrollointi mitenkään Neuvostoliiton tasolla ole. Viimepäivinä Damaskoksessa onkin ollut taas mielenosoituksia, joissa on ollut joitakin pidätyksiä. On aika erikoista katsoa Youtubesta, miten tutuilla kaduilla huudellaan iskulauseita. Aamulehtikin oli uutisoinut keskiviikon mielenosoituksista aika isosti. Jotenkin minusta tuntuu, että uutiset ovat aivan liioiteltuja. En usko että Aamulehden uutiskynnys olisi ylittynyt, jos muissa arabimaissa ei olisi tapahtunut viime aikoina vallankumouksia. Mielenosoittajia oli kuitenkin vain noin 150, ja he olivat vankilassa olevien toisinajattelijoiden sukulaisia. Se ei aivan vielä edusta kansan yleistä nousua vallanpitäjiä vastaan. Eihän sitä tietysti tiedä mitä siellä vielä tapahtuu, mutta jos olisin nyt lähdössä sinne, en olisi lainkaan huolissani.

Hämmästelyteemaan palatakseni, Syyriassa minulta puolestaan kysyttiin, miksi ihmeessä olin käynyt Beirutissa. Mielikuvahan on, että Beirutissa ei ole mitään muuta kuin sodan runtelemia rakennuksia ja muuta rumuutta. Ei se aivan väärä mielikuva olekaan, mutta kaupungin tunnelma on kuitenkin jotenkin hyvin mielenkiintoinen. Sellaista raakaa elinvoimaisuutta.

Ehkä se oleellisin matkasta jäänyt ajatus oli kuitenkin se, että erilaiset ihmiset tulevat kyllä aina toimeen keskenään riippumatta esimerkiksi etnisestä tai uskonnollisesta taustasta, mutta ihmisryhmien ja erityisesti hallitusten välillä voi tulla kahnauksia. Se on yhtäaikaa sekä itsestään selvää että surullista.