Central Parkista tämä päivä myös alkoi. Aurinko paistoi tänäänkin lähes pilvettömältä taivaalta ja kirpeä kevätilma tuntui mukavalta. Puistossa nurmikko jo vihersi, ja joissakin puissakin oli jo hiirenkorvia. Ja kuten aina ennenki New Yorkissa käydessäni, poikkesin nytkin John Lennonin entisellä kotitalolla (Dakota Building) ja hiljennyin hetkeksi hänelle omistetulla muistomerkillä.
Lounasta söimme vielä porukalla Little Italyssa, mutta pian sen jälkeen alkoi muilla olla aika lähteä lentokentälle. Wall Streetille ja World Trade Centerin paikalla olevalle kuopalle sain vielä kaverin, mutta kun siitä jatkettiin metrolla pohjoiseen, sanoin viimeiset jäähyväiset poistuessani West Villagen kohdalla.
WTC:n rakennustyömaalla todellakin hämmästyttävästi on nyt lähes kymmenen vuoden jälkeenkin lähinnä vain kuoppa. Sitten edellisen käyntini kesällä 2006 edistystä on tapahtunut sentään sen verran, että työmaalla on muutama nostokurki, ja varsinaisen kuopan vierelle on noussut ja nousemassa uusia rakennuksia sortuneiden tilalla. Mutta on se vain hitaasti paraneva arpi ihan näin konkreettisestikin.
West Villagessa suuntasin Washington Square Parkiin, jonka ainakin Frendien ystävät tunnistavat alkuteksteissä näkyvästä riemukaaresta. Puisto oli täynnä sunnuntaitaan viettäviä newyorkilaisia. Kun pysähdyin valokuvaamaan, viereisellä penkillä olevan pariskunnan nainen tenttasi miesparkaa tämän aiemmista suhteista. Mieleni teki kysyä, monennetko treffit oli kyseessä.
Tunnelman nosti huippuunsa se että joku oli tuonut puistoon pianon ja soitti Oopperan kummituksen musiikkia. Siinä olikin oiva päätös minun New Yorkilleni tällä kertaa. Kello alkoi olla paljon, ja aikaa oli enää vain käydä mättämässä vatsa täyteen perusamerikkalaista hampurilaismättöä. Nyt voi vain toivoa, että nukkumatti kutsuu lentokoneessa nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti