Petra on maineensa veroinen. Otin siitä tänään kaiken irti: nousin ennen auringonnousua ja palasin leiriin vasta pimeän laskeuduttua. Päivän päätteeksi olin sen verran poikki, että viimeisen kilometrin matkasin hevosen selässä.

Petra on alunperin Nabateanien (suomeksi?) noin 6000 vuotta ennen ajanlaskum alkua perustama kaupunki. Nabateanit eivät rakentaneet normaaleja omillaan seisovia rakennuksia, vaan kaiversivat ne hiekkakiveen. Tuloksena on jotakin aivan ainutlaatuista.

Petran vierailu alkaa varsin dramaattisella tavalla. Sinne nimittäin kuljetaan kapeaa reilun kilometrin mittaisen kanjonin läpi. Kun kanjoni yhtäkkiä loppuu, edessä on Treasury, joka on yksi Petran kuuluisimpia rakennelmia. Moni on nähnyt sen Indiana Jones elokuvassa Viimeinen ristiretki. Tästä onkin sitten vaikea enää parantaa, mutta kyllä muukin tänään näkemäni oli jotakin aivan erityistä. Huomiselle jää vielä Monastry, joka on se toinen erityisen kuuluisa rakennelma.

Treasuryllä vietin melkein tunnin, minkä jälkeen jatkoin tietenkin eteenpäin. Reitti jatkui vielä jonkin matkaa uudessa vähän leveämmässä kanjonissa, kunnes eteen avautui seinään kaiverrettuja suuria hautakammioita.

Suosituimman pääreitin kulkemisen sijaan päätin jatkaa tästä High Place of Sacrificelle kiipeämisellä. Kyseessä on pienen vuorentapaisen päällä oleva jonkinlaisten uskonnollisten uhrimenojen tapahtumapaikka. Maisemat olivat ihan hienot, mutta harmittavasti taivas meni pilviseksi ja ilma hieman sumuiseksi. Toisaalta tämä toi tunnelmaan sellaista sopivaa mystiikkaa. Uhripaikalta matka jatkui alas eri reittiä, ja matkan varrella oli useita varsin komeita rakennelmia. Lopulta päädyin Petran keskustaan, jossa suurin osa raunioista on roomalaista perua,

Tästä aloin kulkea pääreittiä pitkin takaisin Treasuryn suuntaan. Aurinkokin päätti tulla takaisin ilokseni, mikä oli oikein hyvä juttu, sillä nyt aurinko oli selkäni takana, ja edessä oli lisää valtavia seinään kaiverrettuja hautakammioita. Loppuaika menikin niille kiivetessä ja niihin lähietäisyydeltä tutustuessa. Nämä eivät ole aivan niin hyvässä kunnossa kuin Treasury, mutta ovat kuitenkin varsin vaikuttavia.

Treasurylle päästyäni aurinko oli jo melko alhaalla, joten vastavalosta huolimatta näkymät olivat vallan mainiot. Kun lähdin kanjoniin, huomasin saavani kävellä lähes yksin. Tunnelma olikin melko maaginen. Kanjonin päässä minulle tarjottiin hevoskyytiä parkkipaikalle. Jalat olivat sen verran poikki että tartuin siihen. Kun olin perillä, olikin jo pimeää.

Petra olisi vaikuttava paikka ilman Nabateanien rakennelmiakin. Hiekkakivimaisemat ovat hyvin samankaltaisia kuin suosikkipaikoissani Utahin kansallispuistoissa. Uskonkin, että niille jotka eivät ole Utahia kokeneet Petra on vielä monin verroin suurempi elämys kuin se minulle tänään oli. On pakko myöntää, että maisemia katsellessani mietin usein, että eipä tämä Utahille pärjää, sillä siellä kivi on hieman punaisempaa ja mittasuhteet Amerikan malliin selvästi suuremmat. Rauniot tietenkin kuitenkin tekevät Petrasta aivan ainutlaatuisen.