Ensivaikutelma Jordaniasta on, etta se on yhta aikaa seka modernimpi etta perinteisempi maa kuin Syyria. Jollakin tapaa heti tuli sellainen olo, etta olin tullut enemman lansimaita muistuttavaan paikkaan. Syyriassa kommunismin jaljet nakyvat edelleenkin, vaikka askelia markkinatalouden suuntaan onkin otettu jo useita. Ainakin Ammanissa on sita vastoin heti sellainen olo, etta maa on maaratietoisesti katsonut lannen suuntaan jo pidemman ajan. Esimerkiksi Ammanin arkeologisista kohteista tulee mieleen USA. Turistipoliisit valvovat kohteita aivan kuin amerikkalaisia kansallispuistoja valvovat puistonvartijat ja erilaiset infotaulut kertovat kohteista. Liikennekaan ei ole taalla ollenkaan niin kaoottiseta kuin Syyriassa, Libanonista nyt pujumattakaan.

Perinteisyys taasen nakyy siina, etta Ammanissa vastaan tulee johonkin perinteiseen vaatetukseen pukeutuneita miehia huomattavan usein. Damaskoksessa naita oli todella vahan. En tunnista asuja, mutta uskon etta useimmat ovat joko palestiinalaisia tai beduiiniheimojen edustajia. Nama ryhmat eivat Damaskoksessa tietaakseni ole samalla tavalla edustettuna kuin taalla. Jordanian kuudesta miljoonasta asukkaastahan kolme miljoonaa on palestiinalaisia ja yli miljoona beduiineja. Vastaani on tanaan kavellyt myos useita partasuisia kavereita, joiden ulkonako ja vaatetus tuo valittomasti mieleen islamistisen terrorismin, mika on monella tapaa puistattavaa. En nimittain tahtoisi arvioida ihmisia heidan ulkonakonsa perusteella, mutta toisaalta jos arvio osuu oikeaan, en kylla tieda mita siita ajattelisin.

Yksi asia taalla on kuitenkin miellyttavalla tavalla samoin kuin Syyriassa. Amerikkalaiset ja muutkin kansaivaliset pikaruokaketjut eivat ole ainakaan viela vallaneet Jordaniaa. Libanonissahan asia oli aivan toisin. Olisi hauska tietaa miksi asia on nain. Jordania on kuitenkin kasittaakseni aivan avoin kaikenlaiselle investoinnille.

Majoituttuani suuntasin lounaalle. Loysinkin mainion paikan, josta alle parilla eurolla sai vatsansa tayteen hummusta, falafeleja ja leipaa. Nalka olikin melkoinen, silla olin herannyt Damaskoksessa viidelta, enka ollut kello kymmeneen mennessa mitaan ruokaa. Vatsa taynna jaksoinkin sitten lahte kiertamaan kaupunkia. Keskusta ei kyllakaan ole nyt ihan parhaimmillaan, silla paakatu on keskustan kohdalta auki. Taitavat yrittaa saada tyon tehtya ennen kesan polttavaa kuumuutta. Suomessa tietyot tehdaan kesalla, taalla talvella.

Ensimmainen varsinainen pysahdykseni oli Husseinin moskeija. Sen edessa on jo kymmenen viikon ajan osoitettu mielta hallitusta vastaan joka perjantai, ja tuntuikin heti hyvin kummalliselta olla itse paikalla. Erityisen kiinnostavaksi tilanne muuttui, kun huomasin paikkalle alkavan keraantya vakea, joka selvasti aikoi osoittaa mieltaan. Heilla oli Jordanian lippuja, joitakin banderolleja, ja megafonin aanikin kuului. Kavaisin viela nopeasti moskeijassa sisalla, ja lahdin sitten eteenpain silta varalta etta mielenosoitukessa olisi jotakin huolestuttavia elementteja.

Ilmeisesti mielenosoitus oli kuitenkin mennyt tanaankin aivan rauhallisesti. Talla kertaa kadulle olivat lahteneet median edustajat vaatimaan etta valtion omistus viestimissa pitaisi lopettaa lehdistonvapauden takaamiseksi. Eilen sunnuntain paikalla oli noin 300 aari-oslamistia ajamassa omaa agendaansa, muunmuassa vaatimassa vankeudessa olevien Al Qaedan jasenien vapauttamista. Kummallakaan naista mielenosoituksista ei kuitenkaan ole mitaan tekemista viikottaisten mielenosoitusten kanssa. Ryhmat ovat itse sanoneet, etta he kayttavat tilaisuutta hyvakseen, eli etta he osoittavat mielta juuri nyt sen takia, etta talla hetkella Jordaniassa suhtaudutaan mielenosoituksiin normaalia sallivammin.

Hostellin seinalla on muuten Jordan Tourism Boardin tiedote, jonka oleellinen viesti on se, etta kansaivalinen media paisuttelee Jordanian tilannetta. Tiedote aivan suoraan syyttaa mediaa uutisten luomisesta niiden raportoimisen sijaan. Talta minustakin on tuntunut koko ajan. Tiedote ottaa myos hieman sarkastisen savyn, jossa se kertoo etta myos koyhempien maiden asukkailla on osoittaa mieltaan.

Moskeijalta seuraava pysahdyspaikka oli Nymfaeum. Nama varsin vaatimattomat toiselta vuosisadalta peraisin olevat rauniot ovat urbaanin sekamelskan keskella yhdessa korttelissa, eivatka ne herata kylla kovin suurta innostusta. Sen sijaan lyhyen kavelymatkan paassa oleva amfiteatteri oli varsin komea. Ei se toki Bosraan verrattuna ollut mitenkaa erityinen, mutta sijainti suurkaupungin ytimessa antaa aivan oman tunnelmansa. Ja on teatterilla toki kokoa: sinne mahtui aikoinaan 6000 henkea, joten ei Bosran 9000 hengen teatteri niin mahdottoman paljon suurempi ole. Panin myos merkille, etta varsinkin ylemmas mentaessa katsomo on jyrkin jota olen kiivennyt. Siita tuli mieleen suurien modernien jaahallien ylimmat kerrokset, erona vain se etta mitaan turvakaiteita ei ollut ja portaat eivat olleet ihan alkuperaisessa kunnossa.

Teatterin vieressa on myos pieni Odeon, jota arvellaan pidetyn erilaisia musiikkiesityksia. Katsomoon mahtuu ehka satakunta katsojaa, joten teatteriin verrattuna rakennelma on todellakin aivan pieni. Odeon on kaunis, muttei erityisen vaikuttava.

Seuraavaksi paatin viela kiiveta Citadelille eli linnoitukselle, joka on maella, josta Ammanin alueen asuttaminen on alkanut jo yli 7000 vuotta sitten. Alueella onkin raunioita monelta aikakaudelta: Rooman valtakunnan ajalta, Bysantin ajalta, ja varhaiselta muslimiajalta. Vanhemmista asutuksista ei toki raunioiksi laskettavia jalkia ole jaanyt. Ehka mieleenpainuvinta oli kuitenkin ymparille levittaytyvan Ammanin hammastely. Tama on todellakin suurkaupunki, silla urbaania maisemaaa oli silmiinkantamattomiin. Maisemasta teki erityisen kiinnostavan se, etta Amman on rakennettu usealle korkealle kukkulalle.

Citadelilta suuntasin aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Olin nimittain ennakkoon selvittanyt, etta klo 15 pelattaisiin Jordanian paasarjan jalkapallo-ottelu Wihdatin ja Shabab Al-Ordonin valilla. Perille paastyani selvisi kuitenkin, etta kaikilla kansaivalisilla sivustoilla pelin alkamisajaksi merkitty klo 15 olikin aika jona stadionin portit aukesivat. Lost in translation sanottaisiin englanniksi. Tama ei kuitenkaan loppujen lopuksi yhtaan haitannut, silla kotijoukkueen kannattaja lauloicvat tauotta koko sen kaksi tuntia ennen pelin alkua. Ja tietysti laulu jatkoi koko pelin ajan.

Stadionin tunnelma olikin aivan loistava. Paikalla oli ehka noin 5000 kannattajaa, joista yli 4000 osallistui kannatamiseen laulamalla. Lauluta olivat aivan samantyylisia kuin missa tahansa muualla. Yleisin sanan niissa oli "Jalla". Esimerkiksi "Jalla Wihdat" tarkoittaa samaa kuin "Let's go Wihdat". Samoin kuin vaikkapa paastiin vastahyokkaykseen, moni kannattaja alkoi sponttaanisti huutaa "jalla! jalla! jalla!". Oli hauskaa etta ymmarsin edes jotakin siita mita kannattajat lauloivat ja snoivat.

Peli paattyi tasan 0-0, mutta oli kuitenkin erittain viihdyttava, silla tolppalaukauksia ja muita lahelta piti -tilanteita oli paljon. Wihdat oli ennen pelia sarjan karjessa 9 pistetta maan toisen suurseuran eli Faisalyn edelle. Tilanne nayttaa siis aika hyvalta, silla peleja on jaljella enaa kuusi. Naiden kahden seuran valinen kohtaaminen olisi kylla hauska nahda. Siihen lisaa jannitetta se, etta Wihdatia kannattaa lahinna palestiinalaiset, kun taas Faisalya kannttavat muut Jordanialaiset. Toisaalta se saattaisi olla hieman liaan jannittava kokemus, vaikkakin tanaan kaikki suhtautuivat paikallaolooni iloisesti.

Taisin muuten olin stadionin ainoa lansimaalainen. Siina on iso ero vaikkapa siihen kun kavin Istanbulissa katsomassa Besiktasin peli. Siella nimittain vastaani tuli useita muita turisteja. Lisaksi panin merkille, etta en nahnyt stadionilla yhtaan naista. Ei jalkapallo taalla varmasti naisilta kielletty ole (toisin kuin vaikkapa Saudi-Arabiassa tai Iranissa), mutta varmasti kaikkien sosiaalisten konventioiden vastaista kuitenkin. Tassakin oli ero Turkkiin. Siellakin jalkapallo on perinteisesti ollut vain miesten juttu, mutta tuossa samaisessa Besiktasin pelissa nain useita naisia. Ehka taallakin tilanne joskus muuttuu.

Hostellille palatessani huomasin pienella kujalla pitkan jonon ja paljon miehia syomassa jotakin. Menin jonoon, ja osoittautui etta sen paasta sai kaikenlaisia lahi-idan makeita herkkuja. Osoitin yhta, ja sain sita pienen lautasellisen puolella dinaarilla eli noin 50 eurosentilla. Makoisaa oli. Paistoksessa oli ainakin hunajaa ja jonkinlaisia pahkinoita.