Eilisesestä Jordanianin moderniuden ja turisteille tarkoitetun infrastruktuurin kuvaamisesta jäi puuttumaan se, että Ammanin keskustassa on rahanvaihtopisteitä tuhka tiheästi. Muutaman korttelin matkalla Hostelliltani Husseinin moskeijalle niitä on parisenkymmentä. Syyriassahan rahanvaihto onnistuu virallisesti (eli hyvällä kurssilla) vain Commercial Bank of Syriassa, joten tässäkin asiassa ero on suuri. Lisäksi täällä toimii myös kännykän data-yhteydet, mikä ei rahassa mitattuna kylläkään ole mikään hyvä asia.

Amman on kaoottinen suurkaupunki, jossa ei ole varsinaista vanhaa kaupunkia. Se on siis siinä mielessä minulle täysin erilainen kokemus kuin mitä Damaskos oli. Jotakin hyvin kiehtovaa Ammanissa kuitenkin on. Siinä on sellaista rosoista elinvoimaa. Edelliseen kappaleeseen kirjoittamaani nähden paradoksaalisesti täällä kokee olevansa kaupungissa jossa ihmiset elävät arkeansa, ei jossakin turistikohteessa.

Ainoa negatiivinen seikka on ollut se että taksikuskit ovat huijareita. Eiliseen jalkapallo-otteluun sain kyydin taksikuskilta, joka tuppautui väkisin mukaani peliin. Sanoin useaan kertaan, että en maksa tälle odottelusta ja että tämä voi lähteä, mutta ei auttanut. Takaisin keskustaan päästyämme sain sovittua summan edes jollakin tapaa järkeväksi niistä sadan ja viidenkymmenen dinaarin vitseistä joita kuski oli aiemmin ehdottanut. Oikea hinta pelkille kyydeille peliin ja takaisin olisi ollut 3-4 dinaaria, nyt meni kyllä selvästi yli sen. Ja yksi dinaarihan on arvoltaan hieman yli yhden euron.

Nyt tätä kirjoittaessani istun bussissa matkalla Petraan. Jouduin tänä aamuna nukkumaan univelkaa pois sen verran, että lähtö meni vähän myöhäksi, joten voi olla että tänään en ehdi itse raunioille vaan vain majoittumaan. Se ei kuitenkaan suuresti haittaa, koska minulla on koko huominen ja ylihuominen aikaa tutustua Petraan. Sitä paitsi majoitukseni on jonkinlainen beduiinileiri, joten voi olla ihan kivakin että tulen perille niin että minulla on hyvää aikaa viettää aikaa siellä ennen pimeän tuloa. Petrastahan en toki ennen auringonlaskua poistuisi. Mutta katsotaan nyt, jos matka sujuu nopeasti, saatan kuitenkin vielä käväistä Petrassakin.

Tänne bussiin asti pääseminen oli seikkailu sinänsä. Linja-autoasema on kaukana keskustasta, joten sinne täytyi matkustaa taksilla. Sitä varten hostellin pitäjä kirjoitti minulle lapun, jossa lukee arabiaksi aseman nimi ja että olen menossa Petraan. Näytin sitä taksille ja homma lähti liikkeelle. Luultavasti tämä olisi onnistunut ilman lappuakin, sillä kuski osasi vähän englantia.

Perille päästyä homma meni mielenkiintoiseksi. Täkäläiset taksien taksamittarit näyttävät hinnan dinaarin sadasosissa, mikä on sikäli hieman hämmentävää, että muualla alle dinaarin hinnat ilmoitetaan dinaarin tuhannesosissa. Perillä mittarin lukema näytti 161, ja annoin kuskille kaksi dinaaria. Ajatukseni oli, että jos kuski ei anna vaihtorahaa, hän saa mukavana kaverina pitää ne tippinä. Tästä alkoi hirveä selitys, josta en oikein ensin saanut selvää. Ajattelin että ongelma on että kuskilla ei ole antaa vaihtorahaa, ja tarjosin kolikkoja. Tästä kuski selvästi hermostui, ja tajusin nopeasti, että kuski yrittää väittää hinnan olevan 16 dinaaria. Samoin että ei ole. Kuski sanoi että on. Minä sanoin kuskille että hän valehtelee ja nousin autosta. Kuskille jäi ne kaksi dinaaria eikä hän kääntynyt perään tai edes sanonut mitään. Eli ei se nyt loppujen lopuksi niin mukava kaveri ollutkaan, mutta sai nyt kuitenkin ihan mukavan tipin.

Seuraava ongelma oli että kuski ei syystä tai toisesta vienyt minua bussin viereen vaan jätti vain kadulle aseman viereiseen kortteliin. Bussin löytämistä vaikeutti vielä se, että asemalla ja busseissa kaikki tekstit ovat vain arabiaksi. No, kysyvä toki löytää.

Bussi taasen toimii sillä periaatteella, että matkaan lähdetään aina sen täyttyessä. Tämä on ihan kätevää tällaisella paljon matkustetulla reitillä, sillä nyt päästiin matkaan alle vartin odotuksella. Tämä on paljon kätevämpää kuin aikataulujen selvittely ja niihin taksin ajoittaminen.

Sellaisen virheen tein, että en ottanut mukaan mitään eväitä, en edes vettä. Se kuitenkin korjaantui äsken, kun bussi pysähtyi tankkaamaan, ja kaikki matkustajat käyttivät tilaisuuden hyväksi käymällä ostamassa eväitä.

Tässä mielessä tämä on hauskempaa kuin oman kuskin vuokraaminen. Syyriassa päädyin omaan kuskiin todettuani julkisen liikenteen käyttämisen siellä monella tapaa melko haastavaksi. Täällä tämä on inhimillisyyden rajoissa, vaikkakin taksikuskien kanssa tappelu on aika rasittavaa. Toisaalta oman kuskin kanssa oli oikein hauskaa, ja varsinkin Palmyran reissussa oli samaa road tripin tunnelmaa josta Amerikassa asuessani erityisesti pidin. Julkinen liikenne tulee tietysti monin verroin halvemmaksi, mikä on siinä mielessä ihan oleellista, että Jordania eh ole mikään halpa maa. Petran sisäänpääsymaksu on kuulemma nykyisin 50 dinaaria. Alle kaksi vuotta sitten painetussa matkaoppaassa hinnaksi on mainittu 31 dinaaria. Näemmä täällä otetaan kaikki irti siitä että Petra sai kunnian olla yksi uusista maailman seitsemästä ihmeestä.