Tänään lensin Houstoniin. Aamuherätys oli brutaalin aikainen, varsinkin ottaen huomioon että ehdin nukkumaan vain tuntia ennen herätyskellon soimista. Lähdöt ovat nykyisin aina kiireisiä. Matka lentokentälle alkoi jo ammuviideltä. Onneksi olin sentään ottanut vuokra-auton alleni.

Syy aikaiseen lähtöön oli se, että minulla on Houstonissa vain viikonlopun verran aikaa, ja siitäkin huominen menee hyvin pitkälti jalkapallojoukkueen aikataulujen mukaan. Niinpä halusin ehtiä perille ennen iltaa, jakun matka on pitkä ja aikaero kaksi tuntia, yhtään myöhempään ei olisi suorasta lennosta huolimatta voinut lähteä.

Houstonhan on vanha kotikaupunkini. En minä siellä puolta vuotta pidempään asunut, mutta kun se nyt oli silloin ensimmäinen kokemus ulkomailla asumisesta, kaupunki on mielessäni erityisasemassa. Toisaalta en kyllä kirveelläkään suostuisi muuttamaan sinne takaisin. Enkä kyllä edes viettämään siellä juuri viikonloppua pidempää aikaakaan. Ilmasto on kesällä kamala, kuuma ja kostea, eikä kaupungissa ole juuri muuta positiivista kuin loistava ravintolatarjonta.

Perillä ehdin ensimmäiseksi lounaalle tuttuun entisen kotitalon ja työpaikan läheiseen texmex-pikaruokaravintolaan. Kyseistä ketjua ei taida Teksasin ulkopuolella ollakaan. Täytyy tietysti todeta, että Teksasissa kun ollaan, läheinen toki tarkoitti lyhyttä automatkaa. Täällä käytiin aikanaan silloin tällöin työporukalla, useimmiten perjantaisin. Valitsin listalta anneksen, jossa oli mahdollisimman paljon kaikenlaista: juustoinen enchilada, rapea taco< juusto-papu chalupa. Lissukeena oli kaikkea sitä mitä kuuluukin: guacamolea, pico de galloa, tuoretta korianteria ja niin edelleen. Ja kaiken kruunasi Dos Equis -olut. Olin taivaassa.

Lounaan jälkeen lähdin kiertelemään entisiin ympyröihin Texas Medical Centerin alueelle. Olin tarkoituksella valinnut hotellin, josta oli vain kahden korttelin matka entiselle kotitalolleni. Kävelin ensin siihen, ja siitä sitten entiselle työpaikalle, johon oli suunnilleen samanlainen matka. Nostalgiafiilikset olivat aika huiukeat. En ollut viimeisen kuuden vuoden aikana palannut paikalle kuin kerran, ja silloinkaan en poistunut autosta, koska aikaa oli rajallisesti ja parkkihallien maksut korkeita. Nyt oli aikaa kierrellä ihan huolella, ja totesinkin että alue on kyllä muuttunut muutamassa vuodessa melkoisesti. Uusia valtavia rakennuksia oli lukuisia.

Entiselle työpaikalle uskaltauduin jopa sisään. Periaatteessa sairaalaan työntekijöiden sisäänkäynnistä mennessä pitäisi olla henkilökortti mukana, mutta vanhaan tapaan vartija ei pysättänyt kun vain käveli sisään sen näköisenä, että tietää mitä on tekemässä. Vanhalla työhuoneella en käynyt, enkä ole varma olisinko sinne enää edes löytänytkään. Oli vähän outoa etten käynyt tervehtimässä vanhoja kolleegoja, mutta eipä siellä ole enää ketään sellaista jonka kanssa olisin työajan ulkopuolella mitään tehnyt. Entistä esimiestä taasen en viitsinyt tyhjällä myöhään perjantaina häiritä, varsinkin kun häntä edelleen näkee Tampereella aina silloin tällöin.

Illansuussa kaupunkiin saapui myös Seattlelainen kaverini, jonka kanssa jaan hotellihuoneen. Suuntasimme pikaratikalla keskustaan, ja kävimme syömässä vanhassa suosikkiravintolassani texmex-ruokaa. Sen terassilla oli mahtava istua pimenevässä illassa. Ilma oli edelleen hieman liian kuuma ja kostea, mutta pieni tuulenvire ja loistavat margaritat viilensivät sopivasti. Ruokailtuamme teimme pienen kierroksen keskustassa, ja jatkoimme sitten iltaa entisessä keskustan suosikkipubissa, jossa on tarjolla lähes 200 (!) hanaolutta. Löysin joukosta pari aivan loistavaa teksasilaista IPA:a, mutta useimpia maistamiani teksasilaisoluita ei tarvitse kyllä toista kertaa maistaa.