Yksin matkustaminen on mukavaa, mutta on sitä porukalla reissaamisessakin hyvät puolensa. Viimeiset pari päivää Tallinnassa kolmen työkaverin kanssa olivat nimittäin kulinaristisesti aivan ässiä, ja vaikka yksinkin voi hyvin syödä, ei siinä ikinä pääse samalle tasolle kuin kaveriporukalla.

Perjantain illallinen syötiin Troikassa, joka on venäläinen ravintola Tallinnan raatihuoneen torilla. Sijainti hieman epäilytti eli toi ajatuksia turistiravintolasta, mutta ne kyllä haihtuivat nopeasti. Heti alkuun kysyttiin, otammeko venä;äiseen tapaan vodkaa ja suolakurrkkuja. Tästä oli tietenkin ollut jo etukäteen puhetta: kyllä otettiin. Russky Standart kaadettiin pakastettuihin laseihin yli metrin korkeudelta ja maistui pehmeältä. Se kaikkein paras juttu oli kuitenkin ne suolakurkut. Tai ei vain ne kurkut vaan lisukkeet: ne olivat nimittäin smetana ja hunaja. Ja kyllä, hunaja sopii venäläisiin suolakurkkuihin kuin sinappi makkaraan, eikä smetanakaan hullumpi lisä ollut. Aivan loistavaa.

Siitä sitten jatkettiin alkupaloilla: lihalautanen, karhunlihapelmenejä sekä blinejä smetanalla ja mädillä. Huippua! Lihalautasen erikoisin osuus oli pakastettu ihra. Ajatus on ällöttävä, mutta maku loistava. Puhuttiin että eipä tarvitse jatkossa margariinia leivän päälle ostaa.

Pääruokakin oli mainio. Naudanliharullat eivät nyt niin ainutlaatuisen venäläistä ruokaa ole, mutta sen kanssa tarjottu "terävä" kastike oli kerrassaan erinomainen. Se mitä kastikkeessa oli ei kyllä koskaan selvinnyt. Viinksi valittu georgialainen 2006 Saperavi sopi sen kanssa kyllä mainiosti. Jälkiruokaan päästessä alkoi jo tehdä tiukkaa, mutta pakkohan sitä oli omenablini jäätelön, pähkinöiden ja kuuman vaniljakastiken kanssa vielä ottaa. Aterian kruunasi mainio espresso. Sen verran pitkän kaavan mukaan syötiin, että venäläistä live-musiikkia kuultiin kahden täyden setin verran.

Tänään taaseen syötiin lounas Olde Hansassa. Se on toki vähän turistipaikka, mutta on se vaan hienosti tehty. On aivan käsittämätöntä, että käytännössä kaikki sisävalo tulee kynttilöistä. Muutenkin sisustus on huolella mietittyä. Minuun teki suuren vaikutuksen vessan ovi, joka sulkeutuu väkipyörään viritetyn vastapainon avulla. Lisäksi on aika hienoa, että vessassa käsienpesuvesi tulee kupariastiasta, jota kaadetaan kuin kahvipannua. Ruokakin oli aika erityistä, sillä liha oli karhua. Lisukkeetkin oli valittu keskiaikaisen teeman mukaan: perunan sijasta lautasella oli lanttua ja spelttiä. Karhu maistui varsin riistaiselta ja hyvältä.

Syömisen lisäksi reissuun mahtui kiertelyä Tallinnan vanhassa kaupungissa sekä se edellisessä postauksessa mainittu viinanhakureissu. Itsekin intouduin ostamaan muutaman pullon jotka luvatiin toimittaa työhuoneeseeni. En ollut aiemmin Tallinnan sataman läheisissä viinakaupoissa käynyt, ja se oli kyllä itsessään elämys. Melkoinen läävä. Kuskina ollut kaveri ei meinannut uskoa että lastauslavojen täyttämä piha oli se minne asiakkaidenkin piti mennä. Hinnat olivat kyllä oleellisesti halvemmat kuin keskustan viinakaupoissa.

Illansuussa hyppäsin Riian bussiin. Matka sujui mukavasti, sillä bussissa oli taaskin langaton internet. Kahviakin sai juoda ilman eri korvausta ihan niin paljon kuin halusi, ja kieltämättä se tulikin tarpeeseen. Tavoitteena oli nimittäin lukea ja kommentoida erästä diplomityökäsikirjoitusta. Sainkin käytyä melkein koko tekstin läpi, ja kynä kyllä sauhusi.

Perillä Riiassa kävin syömässä pelmenejä pikaruokalassa ja marssin hostellille. Matkan varrelle osui kuuluisa Mustapäiden talo, jonka luona oli juuri menossa hieno musiikki- ja valoesitys. Talon valaistus vaihteli klassisen musiikin tahtiin, ja sainkin siitä hienon videon talteen. Aimmilla Riian reissuilla en ole edes kuullut moisesta jutusta.