Eilen illalla löysin huoneestani Suomessa asuvan taiwanilaisen kaverin, joka puhuikin muutaman sanan Suomea. Ei siitä mitään suurempaa sielujen sympatiaa syntynyt, mutta opetinpa sentään taas yhdelle ihmiselle, että paikallinen pikaruoka päihittää hampurilaiset. "Tännehän minun olisi pitänyt tulla lounaalle Hesburgerin sijasta" kuului taiwanilaisen kommentti. Oma kolmen euron hintainen kukkurainen kuppini tyhjeni myos varsin nopeasti.
Tänä aamuna suuntana oli Riian uuden kaupungin jugend-kadut. Täällä jugend-talot ovat koristeellisempia kuin Helsingissä. Voisi kai sanoa että tyyli on keskieurooppalaisempi. Erityisen hauskoja minusta ovat talon parveketta tai muuta ulkonemaa päänsä päällä kannattelevat miesfiguurit, joita on sekä täällä että Keski-Euroopassa todella paljon. Onkohan Helsingissä jossain?
Iltapäivällä kiertelin vielä vanhan kaupungin katuja. Ilma tuntui menevän koko ajan kylmemmäksi ja kylmemmäksi, joten tällä kertaa kävin jokaisessa vastaan osuneessa kirkossa sisälläkin. Niissä olikin, sunnuntai kun oli, huomattavan paljon rukoilijoita. On sinällään mukava huomata, että ihmiset eivät ole täällä uskoaan unohtaneet, vaikka neuvostoaikana jumalanpalvelukset oli kielletty, ja moni kirkko toimi esimerkiksi varastona.
Alkuillasta hyppäsin Siguldaan menevään junaan. Sinällään Baltiassa ei ole mitään järkeä matkustaa junalla, koska rataverkko on niin surkea että bussi on aina selvästi nopeampi, mutta valitsin nyt kuitenkin junan kun matkaa oli vain reilu 50 km, ja juna on kuitenkin se miellyttävämpi kulkupeli. Aika hauska tuo juna olikin. Nopeus ei varmaan missään vaiheessa ollut yli 60 km/h, ja lisäksi juna pysähteli tiuhaan. Suuri osa pysähdyksistä ei ollut edes millään asemalla, vaan vain metsän keskellä olevalla seisakkeella. Useampi seisake oli sellainen, että en nähnyt niiden läheisyydessä mitään rakennuksia. Monelle tuli vain auraamaton metsätie, jolle ei ainakaan nyt talvioloissa olisi mitään asiaa henkilöautolla.
Siguldaan minut vei Olympiatasoinen kelkkarata, joka rakennettiin 80-luvulla Neuvostoliiton olympiajoukkueen harjoittelupaikaksi. Noin 50 euron hintaan pääsee kokeilemaan, miltä tuntuu laskea oikealla neljän hengen ratakelkalla. Ja voin sanoa että hurjalta tuntuu, päihitti kyllä kaikki vuoristoradat joilla olen ollut. Tilaisuuskin oli aika harvinainen, sillä eihän näitä ratoja ole juuri muualla kuin entisissä talviolympiakaupungeissa. Kelkan ohjauksesta ja pysäyttämisestä vastannut kaveri sanoi että pahimmissa mutkissa g-voimia on neljä. Juuri alle 1000 metriä pitkällä radalla mutkia on 13, joten kyllä tuossa rahoille vastinetta sai vaikka lysti vain alle minuutin kestikin. Ratakin oli taatusti priimakunnossa, sillä siellä oli juuri tänä viikonloppuna kisattu ohjaskelkkailun Euroopan mestaruudesta.
Kelkkailun jälkeen totesin että paluujunan lähtoon on tunti. Luulin meneväni odottelemaan kahvilaan, joka isolla mainosti olevansa auki seitsemään asti. Lähempi tarkastelu paljasti, että se koski vain arkipäiviä, eli kiinni oli. Kiertelin hetken keskustaa, ja totesin sen olevan kokonaan kiinni. Pakkasta oli 22 astetta ja naama jäässä, joten jotain piti keksiä. Huomasin sitten että hotellin aulassa oli pöytiä. Menin rohkeasti sisään ja kysyin voisinko ostaa kupin teetä. Eihän hotellissa selvästikään normaalisti mitään kahvilaa pidetty, vaan pöydät oli aamiaista varten, mutta respaa valvonut parikymppinen nainen kuitenkin myi minulle kupin teetä vajaalla eurolla.
Aloin sitten tarkistaa vielä juna-aikatauluja, ja huomasin aikomani junan kohdalla lisämerkinnän "darbd." Arvasin heti tuon tarkoittavan, että juna kulkee vain arkipäivisin, ja tämän uusi tuttavuuteni vahvistikin, ja tarjoutui katsomaan miten busseja menisi. Siinä sitten alkoi juttu luistaa ja oli oikein mukavaa. Naisella oli vielä kolme tuntia vuoroa jäljellä, ja hiljaisessa hotellissa oli selvästi tosi tylsää istua yksin. Pian oli käyty läpi ties mitä asioita, kuten vaikka suunnitelma viedä kummityttö Tampereelle muumilaaksoon, Ryanair kun vie halvalla. Sikäli olikin tavallaan harmi, että se seuraava bussi lähti jo 45 minuutin odottelun jälkeen.
Eilen illalla löysin huoneestani Suomessa asuvan taiwanilaisen kaverin, joka puhuikin muutaman sanan Suomea. Ei siitä mitään suurempaa sielujen sympatiaa syntynyt, mutta opetinpa sentään taas yhdelle ihmiselle, että paikallinen pikaruoka päihittää hampurilaiset. "Tännehän minun olisi pitänyt tulla lounaalle Hesburgerin sijasta" kuului taiwanilaisen kommentti. Oma kolmen euron hintainen kukkurainen kuppini tyhjeni myos varsin nopeasti.
Tänä aamuna suuntana oli Riian uuden kaupungin jugend-kadut. Täällä jugend-talot ovat koristeellisempia kuin Helsingissä. Voisi kai sanoa että tyyli on keskieurooppalaisempi. Erityisen hauskoja minusta ovat talon parveketta tai muuta ulkonemaa päänsä päällä kannattelevat miesfiguurit, joita on sekä täällä että Keski-Euroopassa todella paljon. Onkohan Helsingissä jossain?
Iltapäivällä kiertelin vielä vanhan kaupungin katuja. Ilma tuntui menevän koko ajan kylmemmäksi ja kylmemmäksi, joten tällä kertaa kävin jokaisessa vastaan osuneessa kirkossa sisälläkin. Niissä olikin, sunnuntai kun oli, huomattavan paljon rukoilijoita. On sinällään mukava huomata, että ihmiset eivät ole täällä uskoaan unohtaneet, vaikka neuvostoaikana jumalanpalvelukset oli kielletty, ja moni kirkko toimi esimerkiksi varastona.
Alkuillasta hyppäsin Siguldaan menevään junaan. Sinällään Baltiassa ei ole mitään järkeä matkustaa junalla, koska rataverkko on niin surkea että bussi on aina selvästi nopeampi, mutta valitsin nyt kuitenkin junan kun matkaa oli vain reilu 50 km, ja juna on kuitenkin se miellyttävämpi kulkupeli. Aika hauska tuo juna olikin. Nopeus ei varmaan missään vaiheessa ollut yli 60 km/h, ja lisäksi juna pysähteli tiuhaan. Suuri osa pysähdyksistä ei ollut edes millään asemalla, vaan vain metsän keskellä olevalla seisakkeella. Useampi seisake oli sellainen, että en nähnyt niiden läheisyydessä mitään rakennuksia. Monelle tuli vain auraamaton metsätie, jolle ei ainakaan nyt talvioloissa olisi mitään asiaa henkilöautolla.
Siguldaan minut vei Olympiatasoinen kelkkarata, joka rakennettiin 80-luvulla Neuvostoliiton olympiajoukkueen harjoittelupaikaksi. Noin 50 euron hintaan pääsee kokeilemaan, miltä tuntuu laskea oikealla neljän hengen ratakelkalla. Ja voin sanoa että hurjalta tuntuu, päihitti kyllä kaikki vuoristoradat joilla olen ollut. Tilaisuuskin oli aika harvinainen, sillä eihän näitä ratoja ole juuri muualla kuin entisissä talviolympiakaupungeissa. Kelkan ohjauksesta ja pysäyttämisestä vastannut kaveri sanoi että pahimmissa mutkissa g-voimia on neljä. Juuri alle 1000 metriä pitkällä radalla mutkia on 13, joten kyllä tuossa rahoille vastinetta sai vaikka lysti vain alle minuutin kestikin. Ratakin oli taatusti priimakunnossa, sillä siellä oli juuri tänä viikonloppuna kisattu ohjaskelkkailun Euroopan mestaruudesta.
Kelkkailun jälkeen totesin että paluujunan lähtoon on tunti. Luulin meneväni odottelemaan kahvilaan, joka isolla mainosti olevansa auki seitsemään asti. Lähempi tarkastelu paljasti, että se koski vain arkipäiviä, eli kiinni oli. Kiertelin hetken keskustaa, ja totesin sen olevan kokonaan kiinni. Pakkasta oli 22 astetta ja naama jäässä, joten jotain piti keksiä. Huomasin sitten että hotellin aulassa oli pöytiä. Menin rohkeasti sisään ja kysyin voisinko ostaa kupin teetä. Eihän hotellissa selvästikään normaalisti mitään kahvilaa pidetty, vaan pöydät oli aamiaista varten, mutta respaa valvonut parikymppinen nainen kuitenkin myi minulle kupin teetä vajaalla eurolla.
Aloin sitten tarkistaa vielä juna-aikatauluja, ja huomasin aikomani junan kohdalla lisämerkinnän "darbd." Arvasin heti tuon tarkoittavan, että juna kulkee vain arkipäivisin, ja tämän uusi tuttavuuteni vahvistikin, ja tarjoutui katsomaan miten busseja menisi. Siinä sitten alkoi juttu luistaa ja oli oikein mukavaa. Naisella oli vielä kolme tuntia vuoroa jäljellä, ja hiljaisessa hotellissa oli selvästi tosi tylsää istua yksin. Pian oli käyty läpi ties mitä asioita, kuten vaikka suunnitelma viedä kummityttö Tampereelle muumilaaksoon, Ryanair kun vie halvalla. Sikäli olikin tavallaan harmi, että se seuraava bussi lähti jo 45 minuutin odottelun jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti