Tänään kävin elämäni ensimmäisen kerran Islannissa. Tosin käynti oli varsin lyhyt, sillä juoksin vain Kööpenhaminasta pahasti myöhässä tulleesta koneesta suoraan Bostonin koneeseen. Koneen ikkunasta näki, että karua on maisema noin keskimäärin. Kai sitä luonnonkauneuttakin sieltä löytyy kun pääsee tarkemmin katsomaan. Ja ehkä tästä syntyi se kipinä, että jossain vaiheessa se aina mielessä ollut Islannin matka todella toteutuu. Ja kyllä tästä lentoreitistä muutenkin jäi hyvät kokemukset, vielä kun vain onnistuisi saamaan suoran lennon Helsingin ja Reykjavikin välille. Islandair aloittaakin heinäkuussa lennot Reykjavikista Seattleen, joten voipa olla että tuota pääsee testaamaan jossain vaiheessa. Ja saattaisihan se olla fiksua pysähtyä Islantiin pariksi päiväksi aikaeroa tasaamaan.

Islannissa ei lunta juurikaan näkynyt. Lumiset kuvat ovat sen sijaan Gröönlannin eteläkärjestä. Silloin harvoin kun näitä ikijään alla olevia alueita lentokoneesta pääsee näkemään on kyllä aina sellainen olo että ei voi uskoa näkemäänsä. Mittasuhteet ovat jotenkin käsittämättömät. Kaukaa sisämaasta mereen työntyvät jäätiköt ovat minusta se hienoin juttu.

Bostoniin tulin illansuussa juuri ennen auringon laskua. Täällä on yhtä pilvistä ja harmaata kuin Reykjavikissa oli, ja ilmeisesti tätä jatkuu koko viikon. Ei voi mitään. Toisaalta äsken kun kiertelin iltahämärässä Bostonin kapeita katuja, tunnelma oli sateen takia ihan kohdallaan. Olin alueella, jossa katuvalot ovat sellaisia vanhanaikaisia ja himmeitä, ja jalkakäytävät on tehty punaisesta tiilestä. Olin aivan vaikuttunut. Muutenkin rakennuskanta ja asemakaava ovat täällä niin eurooppalaisia, että tuntuu kuin olisi ihan eri maassa kuin missä Seattle ja muu länsirannikko on. Seattleen tullessa tuntuu aina siltä että palaan toiseen kotimaahani, tänne tullessani tunsin tulevani uuteen ja jännittävään paikkaan.

Syömään päädyin perinteiseen amerikkalaiseen pubiin, ja maistoin samalla mainiota paikallista Harpoon IPA -olutta. Humalaista ja katkeraa oli, joten sen perusteella täällä on lupausten mukaisesti yhtä hieno olutkulttuuri kuin maan luoteisnurkassa. Ruokapuolella ero länsirannikkoon oli suurehko, sillä hampurilaisia ja ranskanperunoita ei ollut ollenkaan tarjolla. Sen sijaan söin lämpimän pastramileivän, jossa lisukkeena oli papuja. Ei sillä etteikö idästäkin hampurilaisia saisi, mutta täällä muut leivät ovat selvästi vahvemmin esillä. Hampurilainen käsittääkseni on nimenomaan kalifornialainen keksintö. Taustalla soi muun muassa Michael Jacksonin musiikkia.