Tänään minulla oli tieteen osalta vähän kevyempi päivä, ja ehdin ennen iltaa pariinkin kertaan kaupungille. Jälkimmäisellä kierroksella aurinkokin alkoi paistaa ihan tosissaan. Boston tuntuu aivan mainiolta paikalta. Täällä voisin helposti kuvitella vaikka asuvanikin jonkin aikaa. Hieman tästä tulee mieleen New York, joskin sillä erolla että Boston on pelkästään miellyttävä paikka kun taas New York on yhtä aikaa miellyttävä ja ahdistava.

Sen verran lyhyitä kaupungille pyrähtämiset kuitenkin olivat, että oli pakko suunnitella ne niin että pääsin takaisin maanalaisella. Se olikin elämys sinänsä. Maanalaisen vanhin osuus on nimittäin rakennettu jo vuonna 1897, seitsemän vuotta ennen New Yorkin maanalaista. Ja iän kyllä huomaa. Tuo kaikista vanhin osuus tuli ajettua useampaan kertaan, koska se on aivan hotellini lähellä. Rata on aivan järkyttävän mutkitteleva, ja juna klonksuttaa nämä osuudet aivan matelemalla. Jostain syystä juuri ennen hotellini vieressä olevaa asemaa juna myöskin aina pysähtyy aivan lyhyeksi hetkeksi ennen kuin jatkaa asemalle ja pysähtyy uudelleen.

Lounasta söin Chinatownissa. Kiinalainen ruoka on hyvä ratkaisu aina kun on kiire: se tulee pöytään nopeasti ja on yksinkertaista syötävää ainakin jos valitsee annoksen oikein. Lisäksi se on halpaa ja herkullista. Tavoitteena on aina olla ravintolan ainoa ei-kiinalainen. Se toteutuikin, aluksi tosin niin, että olin ravintolan ainoa asiakas. En vain kehdannut kääntyä yläkerrassa olevasta ruokasalista poiskaan kun oli jo tervehditty. Ruokailun aikana ravintolaan tuli kuitenkin useampi kiinalainen seurue, varmaan parikymmentä ihmistä yhteensä. Olin vain ollut niin aikaisessa. Syödessäni huomasin, että keittiön vierssä oli akvaario, jossa olevat kalat eivät näyttäneet lainkaan siltä että ne olisi hankittu koristeiksi.

Chinatownista jatkoin keskustaan, ja löysin sieltä varsin viihtyisän kävelypainotteisen ostoskadun. Aivan kuten New Yorkissa, uudet ja vanhat rakennukset olivat keskustassa yhtenä sekamelskana. On jotenkin jännän näköistä kun kirkot ja muut verrattain matalat vanhat rakennukset ovat niiden jälkeen rakennettujen uusien ja vanhojen pilvenpiirtäjien puristuksessa. Ja sitten yhtäkkiä rakennusten välistä voi löytyä vaikka hautausmaa.

Toisen reissun aloitin hotellin läheisestä Boston Common -puistosta.Ihan Central Parkin kokoinen tämä ei ole, mutta valtavan suuri se on kumminkin. George Washington ratsastaa siellä kunniapaikalla. Puistosta alkaa myös Freedom Trail eli Bostonissa olevat USA:n itsenäistymiseen liittyvät maamerkit kiertävä merkitty reitti. Tätä en kuitenkaan lähtenyt kiertämään, sillä suuri osa näistä paikoista tulee kierrettyä muutenkin, eikä nyt ole ollut aikaa pysähtyä lukemaan reitin kohteista kertovaa esitettä.

Sen sijaan kävelin Beacon Hillille, ja kävelin suunnilleen saman reitin kuin minkä kävelin eilen sateessa. Olihan tämä paikka ihan tunnelmallinen auringonpaisteessakin, tällaisia punatiilisiä taloja ei lännessä olekaan. Beacon Hillin kaltaiset viihtyisät asuinalueet ovat yksi asia joka tekee Bostonista miellyttävän oloisen kaupungin. Beacon Hilliltä jatkoin vielä pikakierrokselle keskustaan. Auringonpaisteessa tuli ainakin parempia kuvia.

Kekustassa kiertämlleni reitille osuivat muun muassa Massachusettsin osavaltion parlamentti sekä vuodelta 1713 peräisin oleva Old State House. Jälkimmäinen on Bostonin vanhin yhä pystyssä oleva julkinen rakennus. Se rakennettiin alunperin brittiläistä siirtomaahallintoa varten, ja 18.7.1776 sen parvekkelta luettiin Bostonilaisille USA:n itsenäisyysjulistus. Samaan teemaan liittyvä Samuel Adamasin patsas taasen seisoo Bostonin kaupungintalon edessä.

Illalla lähdin käymään North Endissä. Tätä aluetta leimaa italialaisuus, ja poikkesinkin heti alkuun mainiossa gelateriassa. Kuuluisin rakennus lienne Old North End Church. Tällaisia valkoisia kirkkoja on käsittääkseni Uudessa Englannissa maaseudulla lähes joka kylässä ja kaupungissa.

Auringonlaskun katsoin Bostonin sisäsataman itäpuolelta Laituriin 3 rakennetulta mainiolta näköalapaikalta. Aurinkoisia kuvia täältä voisi saada kai aamuisin ja aamupäivisin, mutta nyt kun aurinko laski keskustan taakse, keskustasta sai mainioita siluettikuvia. Katselin hitaasti pimenevää taivasta ja keskusta pilvenpiirtäjiin syttyviä ikkunavaloja, ja aloin oivaltaa että olen juuri siinä Bostonissa jonka olen nähnyt televisiosta lukuisia kertoja.