Sunnuntaiaamuna sain nukkua Kööpenhaminassa siihen asti kuin nukutti ja sittenkin lähteä hissukseen liikkeelle. Niinpä olin liikkeellä vasta hieman ennen yhtätoista. Jalat olivat matkan rasituksista sen verran hajalla, että suurempiin kaupungin kiertelyihin ei ollut innostusta, ja kun sää oli hyvä eikä viitsinyt museoihinkaan mennä, päätin mennä Tivoliin.

Eihän Tivolissa mitään kovin ihmeellisiä laitteita ole, ei varsinkaan monta, mutta tunnelmaltaan vanha Tivoli on monta kertaluokkaa moderneja huvipuistoja hienompi. Siellä on muun muassa vielä vuoristorata, vuodelta 1914 peräisin oleva Rutschebanen, jossa jarrumies seisoo koko matkan jarruvivussa roikkuen. Oudosti tämä vuoristorata jossa ei edes noustu kovin korkealle eikä liikuttu juuri muuten kuin ylös ja alas otti vatsan pohjasta paljon enemmän kuin silmukoista ja korkkiruuveista läpi ajanut modernimpi versio.

Suosikkilaitteeni oli kuitenkin Det gyldne tårn. Vapaa pudotus on aina hieno tunne, ja lisäksi pudotuskorkeudesta oli upeat näkymät Raatihuoneen suuntaan. Tivolihan on aivan Raatihuoneen vieressä. Toinen korkealle vienyt laite oli Himmelskibet, 80 metrin korkeudessa pyörivä karuselli. Oli aika tuulista, joten keinussa kiikkuminen alkoi kyllä loppua kohden hirvittää. Olenhan minä pyörinyt karusellissa myös lähes 300 metrin korkeudessa, mutta jotenkin tämä tuntui hurjemmalta. Kai se on niin että sen 80 metriä vielä hahmottaa, mutta 300 metriä ei.

Vaikka Tivoli on vanha, ei sieltä oikein mitään tunnelmaa välittäviä valokuvia saanut. Jo lähtöä tehdessäni vastaan tuli kuitenkin suoraan matkailumainoksesta repäisty soittokunta. Ja Tivolin portistakin sai nyt vähän parempia kuvia kun aurinko oli kääntynyt sopivampaan suuntaan.