Tänään suuntasimme heti aamusta kohti Yosemiten kansallispuistoa. Ainoa pysähdys oli aamiainen Big Oak Flat -nimisessä pikkukaupungissa. Ja Kaliforniassa kun oltiin, valitsin dinerin listalta aamiaisburriton, kuinkas muutenkaan.

Yosemitessa tavallaan eräs ympyrä sulkeutui, sillä kun vierailin siellä heinäkuussa 2006, ymmärsin, että USA:n kansallispuistoissa todella on jotakin aivan erityistä nähtävää. Sen jälkeen olenkin kiertänyt melkein kaikki läntisten osavaltioiden kansallispuistot. Nytkään en ollut käyntiini yhtään pettynyt. Tien kännyttyä El Capitanin juurelle (ylin kuva), ei voinut kuin haukkoa henkeään. Eikä ihme, sillä lähes pystysuoran seinän korkeus on yli kilometri. Se tuntuu lähes uskomattomalta, mutta Yosemiten laakso siis on 1209 metrissä ja El Capitanin huippu 2307 metrissä.

El Capitanin jälkeen ajettiin laakson perälle ja jätettiin auto parkkiin. Tarkoituksena oli lähteä kävelemään Vernalin putouksia kohti, ja katsoa mihin asti jalkani kestää. Ylämäki oli melkoista, mutta jalka tuntui koko ajan oikein hyvältä. Niinpä päätimme jatkaa vielä eteenpäin siitä pisteestä, jossa putoukset ensimmäisen kerran näkyivät. Aivan lopussa polku alkoi nousta jyrkkiä portaita pitkin, jolloin jo vähän aloin epäillä onko homma jalan kannalta järkevää, mutta ylös oli silti pakko mennä. Putousten päältä avautuikin aivan upea näkymä etualalla Emerald Pool -lammikko ja taustalla Liberty Cap sekä Nevada Falls -putoukset. Alastuloa minä hieman epäilin ongelmalliseksi, mutta kävelysauvojen avulla tuokaan ei ollut isompi ongelma.

Lähikuvissa näkyy siis nimenomaan Vernalin putoukset. Mittakaavaa on hankala kuvista tajuta, eikä hahmottamista välttämättä auta sekään, että sanon putouksen korkeuden olevan 73 metriä. Putouksen päällä oikealla puolella ensimmäisen puunrungon vieressä seisova ihminen on jonkinlainen mittajana. Tai siis on, jos sen siitä löytää. Pieni on.

Loppupäivä vietettiin suurimmaksi osaksi Yosemiten laaksossa. Siellä viihtyisi hienosti vaikka kuinka pitkään jos se ei olisi aivan täynnä ihmisiä. Aikeemme oli edellisiltana ostetuista eväistä huolimatta syödä jotakin vähän parempaa ravintolassa, mutta se jäi haaveeksi, sillä Yosemiten kylässä pelkästään auton saaminen parkkiin oli aivan mahdotonta. Hieman kauempana sentään näköalapaikoille mahtui, mutta yhtä kaikki, tuo järkyttävä väkimäärä oli melko stressaavaa. Käsittämätöntä että vielä marraskuussa on noin täyttä. Toivon hartaasti, että ruuhka johtui siitä että oli Kiitospäivän viikonloppu. Tosin en ole varma, lisääkö vai vähentääkö Kiitospäivä väkimäärää.

Laakson päänähtävyys on tietenkin 2693 metrin korkeuteen nouseva Half Dome. Ainakaan englannin kieltä osaaville ei tarvitse varmaankaan osoittaa missä kuvissa se on. Toinen kuuluisuus on Yosemiten putoukset. Sen kokonaiskorkeus on 739 metriä kolmessa pudotuksessa, ja jo pelkkä 436 metrin korkuinen suurin pudotus saa Vernalin putoukset tuntumaan pieniltä. Yosemiten putouksetkin näkyvät yhdessä kuvassa, mutta niiden bongaaminen vaatiikin jo vähän tarkempaa silmää.

Kaksi viimeistä kuvaa on otettu Tunnel Viewltä, ja niissä näkyy etualalla vasemmalla jo alussa mainitsemani El Capitan. Kyseessä on tunnelin vieressä oleva näköalapaikka, joka on niin tunnettu, että muunmuassa Wikipediassa on siitä oma artikkelinsa. Mekin siis pysähdyimme siinä kaksi kertaa. Jälkimmäinen pysähdys oli juuri ennen auringonlaskua, kun olimme palaamassa Mariposa Grovesta. Siellä oltiin katselemassa valtavia punapuita, mutta niistä ei erityisen hyviä kuvia irronnut, joten en laita niitä tähänkään. Alueen isoin puu, Grizzly Giant, oli kyllä ihan vaikuttava, joten ei tuo tuo ollenkaan hukkareissu ollut.

Nyt ollaan San Franciscossa, ja täällä ollaankin sitten seuraavat kolme yötä. Ajoa tänään kertyi 650 kilometriä, eli eiliseen verrattuna varsin vähän. Hotellimme on aivan kaupungin ydinkeskustassa Union Squarella, ja täällä on kyllä melkoinen hässäkkä päällä. Autot ajelevat miten sattuu ja soittavat torvea herkästi. Seassa on vielä kuuluisa cable car, mikä sekin lisää autolla liikkuessa stressiä. Jalan liikkuessakin meininki vaikuttaa kaoottiselta, mutta silloin kuuluu cable carin kaapelin kolina, joka tuntuu edellisiltä vierailuilta tutulta ja mukavalta. Cable carhan toimii niin, että maan alla kulkeva kaapeli pyörii koko ajan vakiovauhtia, ja cable carit tarttuvat tähän kaapeliin kun haluavat liikkua. Vauhtia säännellään sillä, että kaapelista voi ottaa kiinni myös vähemmän tiukasti, siis kaapelia luistatetaan. Periaate on sama kuin se miten autossa kytkintä luistattamalla voi säädellä vauhtia.

San Franciscon kaduilla on todella paljon kodittomia, mikä on aika hämmentävää. Hyvilläkin alueilla kodittoimia tulee jatkuvasti vastaan, ja he pyytävät aina rahaa. Ilmeisesti lämmin ilmasto ja liberaali politiikka on sellainen yhdistelmä, joka tuottaa tällaisen ilmiön. Hyvin hämmentävää on myös se, miten veitsellä leikaten turistien suosima alue muuttuu kodittomien ja muun epämääräisen aineksen suosimaksi alueeksi. Tämä tapahtuu vain ylittämällä yksi katu, esimerkiksi kaupungin pääostoskatu Market Street. Mutta on niitä muitakin, esimerkiksi kun kulkee Union Squarelta länteen.