Viikonloppu olikin sitten täynnä yllättäviä tapahtumia.

Lauantaina saamastani polvivammasta syytän Sakari Saarista, Henri Mynttiä ja Jonne Hjelmiä. Ensimmäinen antoi aivan unelmanomaisen kierteisen pystypallon, josta keskimmäinen pääsi vastatusten Hongan maalivahdin kanssa. Kolmas sitten pisti maalivahdin eteensä torjuneen pallon maaliin, jolloin tietenkin koko porukka hyppi lankkukatsomosta alas halailemaan pelaajia. Minun hypyssäni sattui polveen. Ihan mitätön tilanne, josta ei millään olisi voinut uskoa seuraavan mitään lääkärikäyntiä vaativaa. Diagnoosi on kuitenkin lukkopolvi, hoito todennäköisesti tähystys, ja ennuste se että olen muutamassa viikossa täysin toipunut. Ja olin vielä poikkeuksellisesti vieraspelireissulla täysin selvin päin. Tai ehkä se oli juuri se virhe, sillä selvin päin hypystä ja liikkeistä puuttui se tarvittava rentous.

Elämää tämä ei ihan hirveästi rajoita. Tänäänkin olen vielä lähdössa Kaisaniemen kentälle sirkustellttaan PMMP:tä kuuntelemaan. Onneksi tuli siellä Helvetinkolullakin jo käytyä. Huomisia sokkotreffejä ajatellen voisi todeta, että onpahan ainakin antaa helppo tuntomerkki. Kyynärsauvoillahan tässä nimittäin tepastellaan toistaiseksi.

Sunnuntaina sitten rysähti lisää. Tämänkin voi laskea kuuluvaksi tapahtumasarjaan, joka lähti liikkeelle Sakari Saarisen kierteisestä pallosta. Olin nimittäin lukkopolven takia ollut koko päivän isäni kyydittävänä, lääkärissä ja äidin ruokia syömässä. Kun isä toi minua illalla kotia kohti, eteemme tuli kolmion takaa auto. Siihen sitten rysähdettiin auton kylkeen niin että molemmat autot näyttävät menevän lunastukseen. Nopeutta oli ehkä hieman alle 60 km/h, joten vielä tuossa nopeudessa auton turvaominaisuudet pelastivat sen, että kukaan ei saanut kummassakaan autossa mitään vammoja. Turvatyynytkin laukesivat, mutta niistä ei vielä tässä nopeudessa ollut mitään iloa. Kauhun hetkiä ja pitkiä sekunteja koin siinä vaiheessa kun tajusin auton ajautuvan vastustajien kaistalle. Onneksi ei tullut ketään vastaan. Myöhemmin tien laidassa poliisia odotellessamme katselin ohi kiitäviä rekkoja hyvin puistattuneena. Nyt tosiaan kuitenkin selvittiin pelkillä peltivaurioilla. Korvat kyllä soivat vielä nukkumaan mennessäkin, oli se sen verran kova rysäys.

Vastapuoli tunnusti heti minulle ja myöhemmin poliisille, että hänen vikansahan kolari oli. Sen puolesta ollaan rahallisestikin turvassa. Nyt kylläkin näyttää siltä, että isä saa omaan vakuutukseensa kuuluvan uusarvolunastusedun turvin uuden auton pelkän omavastuun hinnalla. Suht uusi autohan oli kyseessä. Tänään haettiin toisen lääkärireissun yhteydessä autosta irtain tavara pois, ja olihan se aika karun näköistä jälkeä mitä oli tullut. Ja kyllä se tunnelma, joka autossa oli turvatyynyjen paukahtamisen ja pysähtymisen välillä jää ikuisesti mieleen. Ihmeen rationaalisesti sitä osasi kuitenkin toimia vaikka välitön järkytys oli suuri. Kysyin ensin isältä oletko kunnossa. Kun oli, käskin laittaa hätävilkut päälle ja käydä viemässä varoituskolmion. Isä totesi soittavansa poliisin paikalle ja itse menin katsomaan mitä vastapuolelle oli käynyt. Tosin sen verran tuossa oli tunnekuohua, että kaikessa hötäkässä kyynärsauvat unohtuivat aluksi takakonttiin

Ensimmäinen poliisipartio tulikin paikalle hyvin nopeasti, ja alkoi varoittaa liikennettä vastaantulijoiden kaistalla olevasta autosta. Toista partioita saikin sitten odotella melkoisen pitkään, mutta kun he tulivat, poliisien jämäkkää ja järkevää toimintaa oli hieno seurata.