Mietin tänään pitkään, lähteäkö vai eikö lähteä kuulemaan Indicaa Klubille. Uusi levy kun on ollut minulle hieman pettymys, ja lisäksi Yo-talolla olisi ollut tänään Pintandwefall. Tuota uutta levyähän on ollut tuottamassa Tuomas Holopainen, ja aivan kuten Nightwishin musiikissa, uudella levyllä on käytössä kaikki typerät hevikliseet. Se on minusta aika kummallinen suunnanmuutos.

Kuten kuvista näkyy, päätin lopulta lähteä katsomaan Indicaa. Ajattelin, että Jonsu on niin ilmeikäs esiintyjä, että keikka on väkisinkin edes jollakin tapaa hyvä. Ja niinhän se olikin. Paarkkeerasin noin kolmen metrin päähän Jonsusta, ja siitä keikkaa olikin ilo seurata. Ja kuunnella myös, pidän Jonsun äänestä ja laulutavasta. Ja oli siellä siis ihan koko bändikin, mutta keskityin nyt kuvaamaan Jonsua. Olen ehkä vähän ihastunut, mutta sellaisella viattomalla ja ei-ällöllä tavalla.

Ennen Indicaa Klubilla oli esiintynyt jokin perinteisen kaavan mukainen hevi-bändi, ja yleisö olikin juuri sen näköistä. Niinpä ihan lavan edessä ei hirveää tungosta ollut, eikä tunnelma muutenkaan noussut mitenkään taivaisiin. Uudet biisit toimivat livenä paremmin kuin levyllä, mutta kyllä minä niistä vanhoista paljon enemmän pidän. Niitäkin toki kuultiin ihan kohtuullinen määrä, muun muassa ihan ensimmäisen levyn nimikappale Ikuinen virta, jota Jonsu tosin lauloi aluksi pelkän pianon säestyksellä joillakin ihme juopottelusanoilla, joista näemmä löytyy netistä helposti useitakin eri versioita kun laittaa hakusanoiksi "ainoa varma on vain tämä känni". Tuo pystykuva on tästä herkästä ballaadista.

Yllättävin veto kuultiin kuitenkin aivan viimeiseksi. Encoreja oli nimittäin vain yksi, ja se oli Popeda-cover Kersantti Karoliina. Sen Jonsu lauloi alkuperäisillä sanoilla, kokoonmenevine kiveksineen kaikkineen.