Päivä aloitettiin klassikkohaikilla Arches National Parkissa. Kohteena oli Delicate Arch, upealla paikalla mäennyppylällä seisova herkkämuotoinen hiekkakivikaari. Tässä kansallispuistossa on noin 2000 punaista hiekkakivikaarta, joista Delicate Arch on se hienoin ja kuuluisin, kuvattu muun muassa Utahin rekisterikilvissä. Kesällä 2006 puistossa vieraillessa lämpötila oli sen verran korkea, ettei uskallettu lähteä yrittämään parituntista haikkia mäen päälle, ja päätimme nyt korjata tämän puutteen.
Haikin reitti oli jo sinällään upeaa maisemaa, mutta palkinto lopussa pääsi yllättämään. Kaari on vain uskomattoman kokoinen (istun pystyvalokuvassa kaaren juurella), ja koko tuntuu erityisen vaikuttavalta siksi, että kaaren näkee haikkireitiltä ensimmäistä kertaa kun ollaan jo melkein vieressä. Kokoa uskomattomampaa on kuitenkin se, että kaari seisoo yksinäisenä kallion reunalla. On vaikea ymmärtää sitä prosessia, joka sen on tuohon muodostanut. Useimmat muut kaaret ovat enemmän ikkunoita kiviseinässä, mutta tämä on kyllä aivan uskomaton.
Tavoitteena oli lähteä haikkiin aamukahdeksalta, eikä tästä paljoakaan myöhästyttykään. Ja se oli hyvä se. Saimme nimittäin olla kaarella pitkän aikaa aivan kahdestaan, mutta takaisin autolle kävellessä vastaan tuli lähemmäs parisataa ihmistä. Tuo porukka taatusti kehitti kaarelle sellaisen hulinan, jossa olisi taas kerran pää hajonnut. No, eipä ollut ensimmäinen kerta kun ehdittiin tehdä haikki juuri ennnen massojen paikallesaapumista. Lisäksi aikaisen lähdön ansiosta lämpötila ei ehtinyt nousta aivan sietämättömäksi.
Koska Arches oli jo aiemmin nähty, tyydyimme haikin lisäksi vain ottamaan muutamia valokuvia Balanced Rockilta ja Park Avenuelta (kuvat), joiden ohi ajettiin puistosta poistuttaessa. Seuraavaksi siirryimme aivan naapuriin Canyonlands National Parkin Island in the Sky -alueelle. Island in the Sky on täysin erilainen paikka kuin eilinen saman kansallispuiston Needles -alue. Paikka on nimensä mukainen: kyseessä on valtava pöytävuori (engl.
mesa) jonka päältä on upeat näkymät kanjonimaastoon. Näitä kanjoneita ovat muodostaneet erityisesti kaksi suurta jokea: Colorado ja Green River. Green River yhtyy puiston alueella Coloradoon, ja siitä joki jatkaa sitten kohti etelää ja Kalifornianlahtea. Matkalla joen kaivertamat kanjonit vain syventyvät, huipentumana Grand Canyon.
Island in the Sky ehdittiinkin nähdä sillä tarkkuudella kuin se on tarvetta nähdä. No, jos olisi kunnon nelivetoauto ja riittävästi ajotaitoa, voisi toki viettää enemmänkin aikaa puiston hiekkateillä, mutta normaalilla autolla ja jalan nähtävistä paikoista nähtiin se mitä kannattaakin nähdä. Lyhyitä haikkeja tehtiin kolme, joista hienoimman päässä oli Mesa Arch. Ei mikään Delicate Archin veroinen ilmestys, mutta hieno oli tuokin.
Canyonlandsista jatkettiin sitten Colorado-jokea seuraavaa maisematietä pitkin kohti Coloradon osavaltion rajaa. Upeaa kanjonia joki oli tähänkin kaivanut, punaiset kiviseinät nousivat molemmin puolin. Voi vain kuvitella, millaista olisi laskea koko Colorado-joki Coloradon kallivuorilta kanjonimaiseman läpi Kalifornianlahteen. Varsinkin jos ei tietäisi mitä on edessä, olisi aivan huikeaa, kuinka maisemat muuttuisivat vain koko ajan hurjemmiksi ja hurjemmiksi, vaikka jo aivan alkupäässä maisemat ovat liki uskomattomia. On sillä joella vain kanjonia kaivertavaa voimaa. Toki Colorado-joki on nyttemmin padottu monesta kohtaa (mm. eteläinen Kalifornia ja Las Vegas saavat vetensä Colorado-joesta), mutta voi sitä kai silti kuvitella.
Päivän viimeinen kohde oli Colorado National Monument, jossa oltiin auringonlaskuun asti. Jos ei olisi aiemmin nähnyt punaiseen hiekkakiveen muodostuneita kallioita tai punaisia hiekkakivimonumentteja, paikka tuntuisi varmasti aivan uskomattoman hienolta. Nyt ilmassa oli hieman sellainen "onhan näitä nyt nähty" -tunnelma. Eipä toki silti harmittanut, että moottoritieltä tänne poikettiin. Laskeva aurinko kyllä taas kerran värjäsi kanjonin todella intensiivisen punaiseksi.
Ajoa tänään kertyi 321 mailia (517 km). Viimeiset kuutisenkymmentä mailia ajettiin pimeässä, koska tiedettiin, että muuten huomiselle jäisi aivan liikaa ajettavaa. Nyt vain hieman harmittaa, että suurin osa tästä 60 mailista ajettiin Colorado-joen muodostamassa kapeassa kanjonissa. Eipä tullut mieleenkään, että Interstate-moottoritie voisi mennä tällaisessa paikassa. No, eipä voi mitään, ei sitä oikein ollut vaihtoehtoa. Yötä ollaan Riflessä, josta saatiin kaupungin viimeinen vapaa motellihuone. Kävipä kerrankin tuuri.
Päivä aloitettiin klassikkohaikilla Arches National Parkissa. Kohteena oli Delicate Arch, upealla paikalla mäennyppylällä seisova herkkämuotoinen hiekkakivikaari. Tässä kansallispuistossa on noin 2000 punaista hiekkakivikaarta, joista Delicate Arch on se hienoin ja kuuluisin, kuvattu muun muassa Utahin rekisterikilvissä. Kesällä 2006 puistossa vieraillessa lämpötila oli sen verran korkea, ettei uskallettu lähteä yrittämään parituntista haikkia mäen päälle, ja päätimme nyt korjata tämän puutteen.
Haikin reitti oli jo sinällään upeaa maisemaa, mutta palkinto lopussa pääsi yllättämään. Kaari on vain uskomattoman kokoinen (istun pystyvalokuvassa kaaren juurella), ja koko tuntuu erityisen vaikuttavalta siksi, että kaaren näkee haikkireitiltä ensimmäistä kertaa kun ollaan jo melkein vieressä. Kokoa uskomattomampaa on kuitenkin se, että kaari seisoo yksinäisenä kallion reunalla. On vaikea ymmärtää sitä prosessia, joka sen on tuohon muodostanut. Useimmat muut kaaret ovat enemmän ikkunoita kiviseinässä, mutta tämä on kyllä aivan uskomaton.
Tavoitteena oli lähteä haikkiin aamukahdeksalta, eikä tästä paljoakaan myöhästyttykään. Ja se oli hyvä se. Saimme nimittäin olla kaarella pitkän aikaa aivan kahdestaan, mutta takaisin autolle kävellessä vastaan tuli lähemmäs parisataa ihmistä. Tuo porukka taatusti kehitti kaarelle sellaisen hulinan, jossa olisi taas kerran pää hajonnut. No, eipä ollut ensimmäinen kerta kun ehdittiin tehdä haikki juuri ennnen massojen paikallesaapumista. Lisäksi aikaisen lähdön ansiosta lämpötila ei ehtinyt nousta aivan sietämättömäksi.
Koska Arches oli jo aiemmin nähty, tyydyimme haikin lisäksi vain ottamaan muutamia valokuvia Balanced Rockilta ja Park Avenuelta (kuvat), joiden ohi ajettiin puistosta poistuttaessa. Seuraavaksi siirryimme aivan naapuriin Canyonlands National Parkin Island in the Sky -alueelle. Island in the Sky on täysin erilainen paikka kuin eilinen saman kansallispuiston Needles -alue. Paikka on nimensä mukainen: kyseessä on valtava pöytävuori (engl. mesa) jonka päältä on upeat näkymät kanjonimaastoon. Näitä kanjoneita ovat muodostaneet erityisesti kaksi suurta jokea: Colorado ja Green River. Green River yhtyy puiston alueella Coloradoon, ja siitä joki jatkaa sitten kohti etelää ja Kalifornianlahtea. Matkalla joen kaivertamat kanjonit vain syventyvät, huipentumana Grand Canyon.
Island in the Sky ehdittiinkin nähdä sillä tarkkuudella kuin se on tarvetta nähdä. No, jos olisi kunnon nelivetoauto ja riittävästi ajotaitoa, voisi toki viettää enemmänkin aikaa puiston hiekkateillä, mutta normaalilla autolla ja jalan nähtävistä paikoista nähtiin se mitä kannattaakin nähdä. Lyhyitä haikkeja tehtiin kolme, joista hienoimman päässä oli Mesa Arch. Ei mikään Delicate Archin veroinen ilmestys, mutta hieno oli tuokin.
Canyonlandsista jatkettiin sitten Colorado-jokea seuraavaa maisematietä pitkin kohti Coloradon osavaltion rajaa. Upeaa kanjonia joki oli tähänkin kaivanut, punaiset kiviseinät nousivat molemmin puolin. Voi vain kuvitella, millaista olisi laskea koko Colorado-joki Coloradon kallivuorilta kanjonimaiseman läpi Kalifornianlahteen. Varsinkin jos ei tietäisi mitä on edessä, olisi aivan huikeaa, kuinka maisemat muuttuisivat vain koko ajan hurjemmiksi ja hurjemmiksi, vaikka jo aivan alkupäässä maisemat ovat liki uskomattomia. On sillä joella vain kanjonia kaivertavaa voimaa. Toki Colorado-joki on nyttemmin padottu monesta kohtaa (mm. eteläinen Kalifornia ja Las Vegas saavat vetensä Colorado-joesta), mutta voi sitä kai silti kuvitella.
Päivän viimeinen kohde oli Colorado National Monument, jossa oltiin auringonlaskuun asti. Jos ei olisi aiemmin nähnyt punaiseen hiekkakiveen muodostuneita kallioita tai punaisia hiekkakivimonumentteja, paikka tuntuisi varmasti aivan uskomattoman hienolta. Nyt ilmassa oli hieman sellainen "onhan näitä nyt nähty" -tunnelma. Eipä toki silti harmittanut, että moottoritieltä tänne poikettiin. Laskeva aurinko kyllä taas kerran värjäsi kanjonin todella intensiivisen punaiseksi.
Ajoa tänään kertyi 321 mailia (517 km). Viimeiset kuutisenkymmentä mailia ajettiin pimeässä, koska tiedettiin, että muuten huomiselle jäisi aivan liikaa ajettavaa. Nyt vain hieman harmittaa, että suurin osa tästä 60 mailista ajettiin Colorado-joen muodostamassa kapeassa kanjonissa. Eipä tullut mieleenkään, että Interstate-moottoritie voisi mennä tällaisessa paikassa. No, eipä voi mitään, ei sitä oikein ollut vaihtoehtoa. Yötä ollaan Riflessä, josta saatiin kaupungin viimeinen vapaa motellihuone. Kävipä kerrankin tuuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti