Viimeisen reissupäivän kohteena oli Rocky Mountain National Park. Harmittavasti puiston läpi menevä tie aukeaa vasta ensi viikonloppuna, joten jouduimme käymään erikseen puiston länsi- ja itäpäissä. Tiestä oli loppujen lopuksi suljettuna vain 12 mailin pätkä, ja luultavasti tästäkin pätkästä suurin osa olisi ollut ajokelpoista. No, tämän ehkä vain muutaman sadan metrin auraamattoman pätkän takia kierretiin 145 mailin (233 km) matka puiston länsiportilta puiston itäportille. Todettiin, että kuka tahansa järkevä ihminen olisi tyytynyt vain toisen puolen katsomiseen, mutta meillä nyt on tätä jääräpäisyyttä. Onneksi puistosta ei ollut enää pitkä matka Denveriin lentokenttämotellille.

Aamulla saatiin ajaa parisataa mailia ennen kuin oltiin edes puistossa, joten tästä päivästä muodostui ajojen kannalta päivän rankin. Koko päivälle saatiin 511 mailia (822 km), ja pelkästä tästä luvusta varmaankin arvaa, ettei paljon muuta sitten tehtykään kuin ajettiin. Kauimmillaan taidettiin olla parinsadan metrin päässä autosta, joten voi kai sanoa, että tänään matkailtiin kansallispuistossa periamerikkalaiseen tyyliin.

Automatkailu oli kuitenkin harvinaisen antoisaa, sillä maisemat olivat koko ajan hienot. Lähes koko matka yöpaikasta Riflestä kansallispuiston länsipuolelle ajettiin Colorado-joen varrella, ja kyllä vain oli joki kaivanut komeaa kanjonia jo alkutaipaleellaankin. Kaikin puolin täytyykin todeta, että Interstate 70 on Coloradossa uskomattoman hieno tie ollakseen iso Interstate moottoritie. Suurin osa ajosta oli kuitenkin moottoritien ulkopuolella, ja jatkuva mutkaisella vuoristotiellä ylös ja alas ajelu alkoi loppua kohden rassata. Solia ylitettiin useita, kaikki yli 3000 metrissä, ja iltapäivällä alkoi moinen riittää. Edelliset kolme päiväähän oli ajettu lähes koko ajan tällaisia ylös alas mutkittelevia pikkuteitä, joten siitä ei enää osannut sillä tavalla nauttia, vaan suora je leveä tie olisi jo hyvinkin maistunut.

Rocky Mountain National Parkin länsipäässä ei paljoa nähtävää ollut, sillä tietä ei kovin ylös päässyt, eivätkä vuoret olleet kovin kummoisen näköisiä. Colorado-joen alkutaival oli kuitenkin ihan hauska nähdä: mutkittelevas pieni purohan se tietenkin on. Eipä olisi helppo arvata, millaisia kanjoneita tuo alajuoksulleen on kaivertanut. Länsipään kohokohta oli kuitenkin se, kun bongattiin joen rannasta ihka oikea hirvi (moose). Tällaista partaveikkoa en ollutkaan ennen Pohjois-Amerikassa nähnyt. Harmi vain että kaveri oli sarveton.

Kansallispuiston itäpäässä vuoret sitten jo olivatkin varsin vaikuttavia. Lisäksi puiston läpi menevää tietä päästiin melko pitkälle: kääntöpaikka oli yli 3500 metrin korkeudessa, ja maisemat olivat todella upeat. Juuri ja juuri puurajan yläpuolella oltiin.