Tänä aamuna lähdettiin taas vuoristoon. Kohteena oli yksi USA:n kuuluisista maisemateistä, San Juan Skyway. Tai oikeastaan puolet siitä, sillä koko luuppia ei tähän reissuun saatu sovitettua. Korkein kohta oli Red Mountain Pass 3355 metrissä. Näissä korkeuksissa oli tietenkin vielä melkoisesti luntakin, mutta onneksi tie oli koko ajan lumeton ja kuiva. Oli nimittäin yksi hurjimmista teistä joilla on tultu ajettua. Olin repsikan paikalla ja käsi hakeutui jatkuvasti puristamaan kahvasta. Matkalle osui kaksi varsin valloittavaa vuoriston pikkukaupunkiakin, Ouray ja Silverton. Kuva on jälkimmäisestä. San Juanin vuoristoa sanotaan usein Amerikan Alpeiksi, mutta täytyy kyllä todeta, etten edelleenkään ole nähnyt Pohjois-Amerikassa alppien veroista vuoristoa.
Vuoriston jälkeen seuraava kohde oli Mesa Verden kansallispuisto. Mesa Verde on Amerikan ainoa ihmisen rakentamaa suojeleva kansallispuisto. Alueella on nimittäin suuri määrä muinaisten pueblointiaanien vuosina 600-1300 rakentamia taloja ja kyliä, samanlaisia joita ihailin maaliskuussa Canyon de Chellyssä. Mesa Verdessä vain kallionkielekkeiden alle rakennetut kylät ovat isompia ja mikä parasta, niihin pääsee sisään kanjonin vastalaidalta tähystämisen sijasta. Paikka on myös UNESCO:n maailmanperintölistalla.
Alueella on kolme isompaa suunnilleen ehjänä säilynyttä kylää, Cliff Palace, Balcony House ja Spruce Tree House. Kahteen ensimmäiseen pääsee vain ohjatulle kierrokselle, ja olen kyllä tyytyväinen, että teimme vain Balcony Housen kierroksen. Ensinnäkin, Cliff Palacen näki erittäin hyvin lähelle rakennetulta näköalapaikalta, kuten ylimmästä kyläkuvasta näkyy. Toisekseen, Balcony Housen kierroksella meinasi pää hajota. Amerikkalainen tyyli näissä hommissa vain on niin raivostuttava. Kierrosta vetänyt rangeri puhui paljon aivan itsestäänselvyyksiä, ja mikä pahinta, kysyi koko ajan yleisöltä kysymyksiä samaan tyyliin kuin Suomessa koululaiskierroksilla. Tunti siinä meni, eikä toista tunnin kierrosta olisi vain kestänyt.
Balcony House oli kyllä sinällään hieno. Kierroksen aluksi parvekkeelle kiivettiin kymmenmetrisiä tikapuita pitkin, ja poistuttaessa kontattiin ensin erittäin kapeasta oviaukosta, ja sitten kiivettiin 30 metriä pystysuoraa kalliota pitkin (parit tikapuut ja intiaanien kiveen hakkaamat portaat). Maisemat parvekkeelta olivat komeat, ja intiaanien rakentamia taloja oli hauska tutkia. Olivat jopa kerrostaloja laittaneet.
Myös Spurce Tree House oli ihan komea (kaksi alinta kuvaa). Vaikka paikkaan pääsi käymään itsenäisesti, oli mukava huomata, että paikalla oli neljä NPS:n rangeria vahtimassa, että ihmiset eivät tee mitään typerää, mikä vaarantaisi paikan säilymisen tulevienkin sukupolvien ihmeteltäväksi.
Mesa Verde tuli siis kierrettyä melko kattavasti, ja illaksi ehdittiin vielä Utahin puolelle Canyonlands National Parkin Needles-alueelle. Käynti jäi pelkäksi pintaraapaisuksi, sillä aikaa oli vain puiston päätien läpiajamiseen sekä yhteen nelikilometriseen haikkiin. Tämän alueen hienoimmat paikat ovat pitkien päivähaikkien päässä, joten niiden näkemiseen ei nyt ollut mitään mahdollisuutta. Toisaaltaa jo pelkästään puistoon menevän tien ajaminen olisi ollut riittävä syy käydä paikalla. Punakiviset valtavat kivimonumentit olivat etenkin paluumatkan ilta-auringossa todella hienon näköisiä, ja jostakin syystä tuo Utahin punakivinen autiomaamaisema on edelleenkin minusta upeinta maisemaa mitä olen nähnyt.
Ajoa tänään kertyi 404 mailia (650 km), ja tietkin olivat melko hitaita. Olen hyvin yllättynyt, että ehdimme Moabiin ennen pimeän tuloa. Täällä ollaan yötä, ja huomiset kohteet ovat onneksi tässä aivan kulmilla.
Tänä aamuna lähdettiin taas vuoristoon. Kohteena oli yksi USA:n kuuluisista maisemateistä, San Juan Skyway. Tai oikeastaan puolet siitä, sillä koko luuppia ei tähän reissuun saatu sovitettua. Korkein kohta oli Red Mountain Pass 3355 metrissä. Näissä korkeuksissa oli tietenkin vielä melkoisesti luntakin, mutta onneksi tie oli koko ajan lumeton ja kuiva. Oli nimittäin yksi hurjimmista teistä joilla on tultu ajettua. Olin repsikan paikalla ja käsi hakeutui jatkuvasti puristamaan kahvasta. Matkalle osui kaksi varsin valloittavaa vuoriston pikkukaupunkiakin, Ouray ja Silverton. Kuva on jälkimmäisestä. San Juanin vuoristoa sanotaan usein Amerikan Alpeiksi, mutta täytyy kyllä todeta, etten edelleenkään ole nähnyt Pohjois-Amerikassa alppien veroista vuoristoa.
Vuoriston jälkeen seuraava kohde oli Mesa Verden kansallispuisto. Mesa Verde on Amerikan ainoa ihmisen rakentamaa suojeleva kansallispuisto. Alueella on nimittäin suuri määrä muinaisten pueblointiaanien vuosina 600-1300 rakentamia taloja ja kyliä, samanlaisia joita ihailin maaliskuussa Canyon de Chellyssä. Mesa Verdessä vain kallionkielekkeiden alle rakennetut kylät ovat isompia ja mikä parasta, niihin pääsee sisään kanjonin vastalaidalta tähystämisen sijasta. Paikka on myös UNESCO:n maailmanperintölistalla.
Alueella on kolme isompaa suunnilleen ehjänä säilynyttä kylää, Cliff Palace, Balcony House ja Spruce Tree House. Kahteen ensimmäiseen pääsee vain ohjatulle kierrokselle, ja olen kyllä tyytyväinen, että teimme vain Balcony Housen kierroksen. Ensinnäkin, Cliff Palacen näki erittäin hyvin lähelle rakennetulta näköalapaikalta, kuten ylimmästä kyläkuvasta näkyy. Toisekseen, Balcony Housen kierroksella meinasi pää hajota. Amerikkalainen tyyli näissä hommissa vain on niin raivostuttava. Kierrosta vetänyt rangeri puhui paljon aivan itsestäänselvyyksiä, ja mikä pahinta, kysyi koko ajan yleisöltä kysymyksiä samaan tyyliin kuin Suomessa koululaiskierroksilla. Tunti siinä meni, eikä toista tunnin kierrosta olisi vain kestänyt.
Balcony House oli kyllä sinällään hieno. Kierroksen aluksi parvekkeelle kiivettiin kymmenmetrisiä tikapuita pitkin, ja poistuttaessa kontattiin ensin erittäin kapeasta oviaukosta, ja sitten kiivettiin 30 metriä pystysuoraa kalliota pitkin (parit tikapuut ja intiaanien kiveen hakkaamat portaat). Maisemat parvekkeelta olivat komeat, ja intiaanien rakentamia taloja oli hauska tutkia. Olivat jopa kerrostaloja laittaneet.
Myös Spurce Tree House oli ihan komea (kaksi alinta kuvaa). Vaikka paikkaan pääsi käymään itsenäisesti, oli mukava huomata, että paikalla oli neljä NPS:n rangeria vahtimassa, että ihmiset eivät tee mitään typerää, mikä vaarantaisi paikan säilymisen tulevienkin sukupolvien ihmeteltäväksi.
Mesa Verde tuli siis kierrettyä melko kattavasti, ja illaksi ehdittiin vielä Utahin puolelle Canyonlands National Parkin Needles-alueelle. Käynti jäi pelkäksi pintaraapaisuksi, sillä aikaa oli vain puiston päätien läpiajamiseen sekä yhteen nelikilometriseen haikkiin. Tämän alueen hienoimmat paikat ovat pitkien päivähaikkien päässä, joten niiden näkemiseen ei nyt ollut mitään mahdollisuutta. Toisaaltaa jo pelkästään puistoon menevän tien ajaminen olisi ollut riittävä syy käydä paikalla. Punakiviset valtavat kivimonumentit olivat etenkin paluumatkan ilta-auringossa todella hienon näköisiä, ja jostakin syystä tuo Utahin punakivinen autiomaamaisema on edelleenkin minusta upeinta maisemaa mitä olen nähnyt.
Ajoa tänään kertyi 404 mailia (650 km), ja tietkin olivat melko hitaita. Olen hyvin yllättynyt, että ehdimme Moabiin ennen pimeän tuloa. Täällä ollaan yötä, ja huomiset kohteet ovat onneksi tässä aivan kulmilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti