Tänään olikin sitten taas talvipäivä. Suuntasin epäsuotuisia sääennusteita uhmaten Mount Rainierin kansallispuistoon, ja kyllä kannatti. Luvattua iltapäivän vesisadetta ei saatu, ja pilvetkin peittivät auringon vasta puoli kolmen aikaan, kun jo olimme palaamassa autolle. Näkyvyys oli loistava koko päivän, lähimmät tulivuoret eli Mount Adams ja Mount St. Helens näkyivät koko ajan. Etäisyyttä näille vuorille on kai lähemmäs sata kilometriä, eli en kyllä sääennusteen perusteella osannut odottaa näkyvyyden sinne asti riittävän.

Haikki suunnaattiin tuttua reittiä Panorama Pointin suuntaan. Lunta on vielä maassa runsaasti, kai pari-kolme metriä, joten ihan uusien reittien kokeileminen ilman karttaa ja muita välineitä ei oikein tunnu hyvältä idealta. Ei varsinkaan kun tähän vuodenaikaan uuden reitin haikkaaminen ei paljoa palkitse. Kaikkien haikkien lähinäkymät ovat kuitenkin kaikkialla sitä samaa: lunta, lunta, lunta ja siellä täällä havupuita ja kiviä. Kauemmaksikaan näkymät eivät ihan hirveästi haikkireitistä riipu, kun talvella kaikki haikit kuitenkin lähtevät samasta paikasta. Tai siis kaikki ne jotka liikkuvat ylhäällä vuorella. Kuka sitä nyt tällaisella vuorella metsän siimeksessä haikkaisikaan? Tällä kertaa päästiinkin hieman ylemmäksi kuin mitä millään aiemmalla reissulla. Ennen on aina ollut joko puutteita varustuksessa tai keli ollut surkean puoleinen. Nyt tarvottiin nelisen tuntia.

Lumen takia haikattiin lumikengissä. Se olikin paljon parempi valinta kuin Juhannuksen 2006 valinta: sandaalit. Silloin sitä oli aika noviisi, sillä silloin ei tullut mieleenkään että vielä keskikesällä voisi olla merkittävä määrä lunta. Tänä vuonna siitä ei taida olla epäilystäkään. Lumen määrässä liikutaan nimittäin ennätyslukemissa ja kevät on ollut poikkeuksellisen kylmä.

Tuo sandaalireissu oli muuten ensimmäiseni missään USA:n kansallispuistossa. Sittemmin on tullut vierailtua kahdessakymmenessä muussa puistossa, ja jokaisessa on tullut selvä vau-ilmiö: jossakin kohdassa on vain leuka loksahtanut eikä ole kuin voinut ihmetellä maiseman kauneutta. Tuntuu siltä, että sitä onkin jonkin verran turtunut, toisin sanoen vau-ilmiöön vaaditaan enemmän ja enemmän, ja se on kyllä vähän harmi. On vaikea sanoa, tulisiko se edelleen Mount Rainierin kansallispuistossa. Luultavasti tulisi ainakin kesällä, mutta sitä on vaikea objektiivisesti arvioida. Mount Rainierista on tullut rakas paikka, mutta se ei niinkään liity mihinkään vau-ilmiöihin.