Tänään oltiin klo 7:05 eli vajaa puoli tuntia ennen auringonnousua kytiksellä Bryce Pointilla eli Bryce-kanjonin vaikuttavimmalla näköalapaikalla. Illalla katsottiin auringonlaskua Zionin kansallispuistossa. Ajoa kertyi reissun alin lukema, 139 mailia (224 km). Utahissa on siis pysytty, ja nyt ollaan yötä Springdalessa aivan Zionin portin pielessä. Aamulla paleltiin pakkasessa vaikka päällä oli sama varustus kuin lasketellessa (hikipuku, fleece ja kuoripuku). Iltapäivällä hikoiltiin Zionissa t-paitasillaan.

Tänään oikeastaan tuli tehtyä ne asiat, joita ei ehditty tehdä kesän 2006 reissulla kun oli turhan kova kiire. Bryce Canyonilla haikattiin kanjonin reunan alle hoodoiden sekaan puiston ainoaa järkevää päivähaikkireittiä. Tämä oli lyhyt reilun neljän kilometrin rengashaikki, joka kuitenkin otti aika koville kun kuitenkin liikutaan reilusti yli 2500 metrin korkeudessa ja kanjonin reuna on luonnollisesti melko jyrkkä. Kanjonissa saa kyllä olla aika epätodellisessa paikassa, hoodoiden alla sitä tuntee itsensä pieneksi. Punaisen ja harmaan sävyt ovat kivissä kohdallaan aina. Näitä korostavat taivaan sininen, havupuiden vihreä ja nyt myös vitivalkoinen lumi. Talvi onkin aika hieno aika vierailla tässä kansallispuistossa.

Zioniin tultiin itäisestä sisäänkäynnistä. Tämä tie jouduttiin viimeksi kiiruhtamaan, mikä jäi harmittamaan, koska maisemat ovat siellä jopa kauniimpia kuin itse Zionin kanjonissa. Nyt ehdittiin pysähdellä ja jopa haikatiin reilun puolentoista kilometrin haikki.

Itse kanjoniinkin ehdittiin ennen auringonlaskua. Kohteina olivat Weeping Rock, eli hiekkakivi jonka läpi valuu vettä niin että kiven alla tuntuu siltä kuin sataisi, sekä Emerald Pools -alueen vesiputoukset. Sieltä ehdittiin alas juuri ennen kuin tuli pimeää. Iltahämärässä polulla oli kolme peuraa jotka meidät havaittuaan hyppäsivät harvaan mäntymetsään. Peuroja ja hirviä on tavattu autolla ajaessa ihan kiusaksi asti ja on niitä jalkauduttu valokuvaamaankin, mutta kyllä tällainen kohtaaminen vain säväyttää ihan toisella tavalla.