Tänään jatkettiin haikkailua Zion National Parkissa ja siirryttiin illaksi Las Vegasiin. Ajoa ei tullut taaskaan juuri ollenkaan, vain 163 mailia (262 km).

Aamu aloitettiin reissun hurjimmalla haikilla, kohteena Angels Landing eli yksi Zionin huipuista, jolta on sen sortin näkymät, että ei ole ihme että mormooniuudisraivaajat paikan näin nimesivät. Haikin alussa ei ollut mitään erityistä, jyrkkää siksakkia mutta sinällään helppoa. Sitten alkoi se osuus jossa moni luovutaa. Reitti menee parikin kertaa vain juuri yli metrin levyisellä kielekkeellä, jolta on molemmille puolille satojen metrien suora pudotus. Reitillä on toki ketju josta saa tukea, mutta kyllä vain polvet aluksi tutisivat. Yllättävän nopeasti korkeuteen kuitenkin tottui, ja alastullessani otin jo juoksu- ja hyppyaskelia pahoissakin paikoissa.

Siitä olen iloinen, että lähdimme haikille jo juuri ennen aamuyhdeksää. Omaa rauhaa oli nimittäin vain ylösmennessä ja pienen hetken ylös päästyämme. Sen jälkeen alkoi hirveä sirkus, väkeä oli aivan käsittämätön määrä. Alas päästyämme meno oli vieläkin kauheampaa, emmekä me puistossa enää iltapäivällä kovin pitkään viihtyneetkään. Sesonkiajat ovat suosituimmissa kansallspuistoissa kamalia, onneksi olen ne aiemmin onnistunut ehkä Yosemiteä lukuunottamatta välttämään.

Las Vegasista minulla ei ole paljon sanottavaa. Tänne nyt tultiin kun tämä sattuu olemaan matkan varrella sopivan matkan päässä Los Angelesista. Sieltä on lento kotiin huomenillalla.