Leikkauksen toinen vuosipäivä
13 vuotta sitten
keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007
Jokelan tapahtumat vetävät hiljaiseksi. Tämä herättää hieman samanlaisia tuntemuksia kuin Anna Lindhin murha. Asuin silloin Teksasissa, ja tuntui siltä että tällaista ei voi Pohjoismaissa tapahtua. Mietin silloin, mitä meidän maailman parhaille yhteiskunnillemme on tapahtumassa. Haluan asua maassa jossa ministeri voi liikkua yksiksen kaupungilla. Haluan asua maassa jossa kouluun menoa ei tarvitse pelätä. Tuntuu siltä, että tämän viiden vuoden aikana paha maailma on hiljalleen työntynyt lintukotoomme. Ja kuitenkin nämä ovat vain yksittäisiä tapahtumia. Siksi tästäkin pitäisi päästä yli siten että muutumme mahdollisimman vähän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Niin.
Laitanpa tänne kommenttipuolelle vastaan tulleita lukemisen arvoisia kirjoituksia:
Soinivaara
Lehti
Päivän teemakappaleena on muuten minulla ollut PMMP:n Kovemmat kädet. Aihe ei ihan sama ole, mutta sen ahdistava tunnelma laukaisee omaa ahdistusta. Ja perään pärähtävä Matkalaulu muistuttaa siitä että ei tähän saa jäädä rypemään.
Samalla tavalla kuin Estonian kanssa niin jos tästä jotain positiivista pitää löytää niin toivottavasti herätys näihin asioihin tulee vihdoin.
Jos miettii, että Suomessa tehdään reilu tuhat itsemurhaa vuodessa, niin Jokelan tapettujen määrä saavutetaan kolmessa päivässä.
Suomessa on vaan tapana, että itsemurhista ei hirveästi kirjoitella, vaikka taustalla on varmasti samanlaisia asioita kuin tässä.
On vaan todella karu hinta maksaa herätyksestä todellisuuteen...
Käsittääkseni lehdistö ei kirjoita itsemurhista, koska sen ajatellaan kannustavan itsemurhiin. Useinhan lehdestä saa lukea liikenneonnettomuudesta, jossa auto ajautui vastaantulevien kaistalle, ja kuski menehtyi välittömästi. Koskaan ei mainita itsemurhaa syynä, vaikka yleensä on selvää että kyseessä on itsemurha.
Minusta lehdistön onkin hyvä olla kirjoittamatta itsemurhista. Itsemurhien syistä (yleisellä tasolla) ja niiden syiden poistamisesta sen sijaan olisi syytä kirjoittaa enemmän. Ei asioille mitään tehdä jos niistä ei ole julkista keskustelua. Arvovalintojahan nämä ovat: mihin yhteiskunnan rajalliset resurssit kohdistetaan.
Kuten Soininvaara blogikirjoituksensa loppukaneetiksi kirjoitti, "liikenteessä kuolee sama määrä ihmisiä viikottain". Liikenne on hyväksytty tilastolliseksi viikatemieheksi, joka säännöllisesti nappaa meistä osan pois. Näitä kuolemia eivät ulkopuoliset sen kummemmin sure tai edes noteeraa. En haluaisi että ahdistuneiden nuorten miesten joukkomurhista tulisi samanlainen tilastollinen tappaja. Tämä ajatus tässä ahdistaa. Kuten aina tämäntyyppisissä tragedioissa, on kadonnut suhteellisuudentaju kuolleiden määrän osalta. Ymmärrän sen, että tapaus koskettaa, mitä lähempää se liippaa. Ja ymmärrän niiden ihmisten, joilla tämä osui aivan kohdalle, tuskan. Minua tässä ahdistaa kuitenkin eniten se, mitä tämä kertoo yhteiskunnassamme tapahtumassa olevasta muutoksesta. Ehkä tämä on helpompi sanoa täältä tuhansien kilometrien päästä.
Jotenkin samoin minä sen näen. Ja kyllä mun käsitys on, että juuri sen takia se niin paljon koskettaakin. En minä missään varsinaisesti ole kuullut kauhisteltavan kuolleiden määrää. Se ei ole se juttu. Vaan se, että se tapahtui tavalla, jota ei ole omaan yhteiskuntaamme yhdistetty. Eli juuri tuo muutos, mistä sanoit.
Sama näkyi Anna Lindhin tapauksessa, kuten sanoit aiemmin. Ja sama näkyi Kapteeninkadun poliisimurhissa silloin reilu kymmenen vuotta sitten. Ja sama ilmiö kai näkyi syyskuun 11. aikaan USA:ssa, tai niin ainakin luulisin.
Kuolema on tragedia, mutta ei se saa koko kansakuntaa surun valtaan -- vaan se miten se tapahtuu, miksi se tapahtuu ja mitä se heijastaa.
Lisäys lukemisen arvoisiin kirjoituksiin:
Kasvi
Se ampuiko joku itsensä vai kävelikö junan alle ei tosiaan ole olennaista. Mutta sillä käsitelläänkö itsemurhia yksittäisinä tapauksina vai tilastoina on taas minusta olennaista.
Esimerkkinä jos itse näen tilaston "1082 itsemurhaa vuodessa" niin sitä ei oikein käsitä. Mutta jos yksittäisestä itsemurhasta kerrottaisiin kuka kuoli, taustoja ja jotain mikä tekisi muuttaisi tilaston henkilöksi niin kyllä sitä eri tavalla miettisi. Voihan olla, että itsemurhien syytkin ovat muuttumassa. Mutta kuka niistä kertoo?
Ehkä tämän henkilöitymisen vuoksi Jokelan tapauskin koskettaa eri tavalla. Tapettujen perheet ja ystävät saavat kasvot ja elämään jääneiden tuska on todellisempaa. Itsemurhan tehneen perheellä on varmasti sama tuska, mutta sitä ei jaeta muuta kuin hyvin läheisten kanssa, kun taas Jokelan tuska jaetaan koko Suomen ja maailman kanssa. Tässä vaiheessa alkaa lisäksi tuntua, että media alkaa jo mässytellä tällä tuskalla.
Olen samaa mieltä siitä, että pelottavinta on jos tällaisiin turrutaan. Samalla tavalla kuin Suomessa on jo osittain turruttu tapauksiin, että perheen isä ampuu perheen ja sitten itsensä.
Kai turtuminen toisaalta on osa oman henkisen tasapainon suojelua. Jos ei näe miten asiaan voi vaikuttaa, on ehkä helpompi lokeroida asia kaukaiseksi ja itsestäänselvyydeksi? Jos kaikki maailman vääryydet pyörisivät koko ajan mielessä niin hulluksihan siinä tulisi.
Niin.
Näin on.
Lähetä kommentti