Kuten blogiani lukeville on varmaankin käynyt selväksi, seuraan suomalaista pop-musiikkia melkoisella intohimolla. Etenkin ulkomailla asuessa se on tärkeä henkireikä. Tähän mennessä olen tänne muuton jälkeen hankkinut seitsemän suomalaista levyä. Tahti on siis keskimäärin levy kuukaudessa, mikä on ehkä hieman vähemmän kuin mitä Suomessa tulee. Siellä kun tulee uutuuksien lisäksi napattua alehyllystä vanhempaa matskua. Keikoilla käyntiä täällä kyllä todella kaipaa. Välillä jotakin tiettyä kappaletta kuunnellessa mieleen tulvii voimakas muistikuva jostakin tietystä livetilanteesta, ja silloin tekee mieli palata Suomeen ensi tilassa.

Scandinavian Music Groupin Missä olet Laila? on viime aikoina soinut aivan jatkuvasti. Nyt suosikkina on Naurava turskan kallo, jossa tyttö ajaa vanhalla Volvolla Helsingistä Jäämerelle ja jää sille tielleen. Säepari "kirjoitit kirjeeseen 'miten sulla kulta menee' / en vastannut, oli niin paljon Jäämeren kiireitä" saa edelleen joka kerta hymyn kasvoille. Lopulta olemme kuitenkin yksin taasen saa edelleen liikutuksen valtaan. Hieno teksti. Väitän että Terhi Kokkonen kirjoittaa tällä hetkellä hienointa suomalaista pop-lyriikkaa.

Hieman puskista pääsi tulemaan se, että Liiba Laaba on minusta parempi kuin Irinan kaksi aiempaa levyä. Irinan diggailu tuskin on kovin coolia, mutta en näissä asioissa nolostele. Indican Kadonnut_puutarha on sekin mainio levy, etenkin Ulkona toimii. Olen aina tykännyt Jonsun laulusta aivan mielettömästi, ja laulujen satumaailmoihin menevä tematiikka kiehtoo myös. Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä olikin täällä jo esillä; on pitänyt paikkansa sen blogimerkinnän jälkeenkin.

Vähemmän osumia ovat olleet Jonna Tervomaan Parempi loppu. Tuoreeltaan se soi minulla paljonkin, mutta nyt en muista koska viimeeksi olisi. Tämä on huono merkki, mutta ehkä pitää vielä koittaa sitäkin. Liekin Kalliot leikkaa -levyyn en ole saanut oikein mitään otetta, mutta Liekki kyllä on vähän sellaista että se vaatii yritystä. Aleksi Ojalan Koditon mies ei ole jättänyt oikein mitään mielikuvia, eli se taitaa olla puhdas huti. Vaan eihän sitä tiedä. Joskus käy niinkin, että kun palaa tällaiseen levyyn, sieltä yllättäen löytyykin tuttuja biisejä. Sellaisia jotka ovat jääneet muutamalla kuuntelulla päähän, mutta jotka ovat jostain syystä jääneet syvälle muistin syövereihin.