Tänään Yellowstonen reissusta oli jäljellä kuuden tunnin ajomatka Baker Citystä Seattleen. Niinpä ehdin jopa näyttää naamani työpaikalla, vaikka eipä sitä juuri muuta tullut tehtyä kuin sähköpostit luettua. Reissun viimeinen päivä olikin jo toipumista: Baker Cityssä nukuttiin yhdeksän tunnin yöunet, ja paluumatkalla otettiin pitkä lounastauko Toppenishissa. Toppenish olikin aika jännä paikka: siellä on turistien houkuttelemiseksi maalattu valtavia alueen ja kaupungin historiasta kertovia muraaleja lähes jokaiseen keskustan rakennukseen. Lounaaksi saatiin erinomaista amerikkalais-meksikolaista ruokaa. Se onkin tässä osavaltiossa harvinaista, joten nappiin meni.

Kirjoitin reissussa joka ilta blogimerkinnän, mutta koska Montanassa ja Wyomingissa ei ole GPRS:ää tukevaa GSM-verkkoa, en saanut merkintöjä blogiin ennen kuin nyt. Lisäsin niihin samalla kuvia.

Yellowstonen kansallispuisto on kyllä järjestetty todella hyvin. Vaikka aikaa oli vain kolmisen päivää, oli helppoa kiertää puisto niin, että tuntui siltä, että sieltä on nähty jokseenkin kaikki kiinnostava. Tottakai teiden saavuttamattomassa takamaastossa olisi hienoa kierrellä, mutta se vaatisi sitten jo aivan erilaisen reissun. Kaikkiin puiston kohokohtiin toki pääsee autolla lähelle ja hieman kävelemällä perille. Tällaista kävelyä tulikin niin paljon, että energiaa suurempaan haikkailuun ei olisi enää ollutkaan. Nopeaan väsymiseen vaikutti varmasti sekin, että koko ajan oltiin yli 2000 metrin korkeudessa.

Yellowstonen geotermiset ilmiöthän ovat aktiivisen tulivuoren valtavan kalderan sisällä. Noin yleisesti tämä on hieman pelottava ajatus, ja kyllähän se aika hurjalta tuntui, kun aivan tien vieressä oli paikka paikoin pieniä lammikoita, jossa on kiehuvaa vettä. Yhdellä parkkipaikalla oli reikä, josta nousi höyryä. Tämä kohta oli toki aidattu, jottei kukaan siihen ajaisi tai kävelisi.

Toinen hieman pelottava juttu oli kaikkialla liikkuneet villieläimet. Niitä kun oli paljon. Varsinkin biisoneita ja kanadanhirviä (elk) oli tien vieressä aivan jatkuvasti. Ja oli niitä tielläkin. Yksikin biisoni teki matkaa maantietä pitkin kapeassa kanjonissa, eikä paralla ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa matkaa maantietä pitkin tai kääntyä takaisin. Onneksi ei törmätty. Ja aina kun tien varressa oli eläimiä, autot pysähtyivät kuvaamaan niitä. Monet myöskin poistuivat autosta, ja kaikkien sääntöjen vastaisesti lähestyivät eläimiä. Se tuntui aika hurjalta, vaikka kyllähän biisonit ja hirvet yleensä aika rauhallisia otuksia ovat. Biisonit olivat kyllä sikäli jänniä otuksia, että välillä niitä tapasi yksikseen tekemässä matkaa, mutta toisaalta usein löytyi niitty, joka oli mustanaan biisoneita. Ja sitten kun tuo niityllinen biisoneita päätti siirtyä muualle, se sai kyllä aikaan melkoisen liikenneruuhkan.

Yellowstone poikkesi muista käymistäni kansallispuistoista siinä, että puiston valtava koko on pakottanut siihen, että puiston sisällä on paljon erilaisia palveluita: hotelleja, lomamökkejä, ravintoloita, sekatavarakauppoja, huoltoasemia ja niin edelleen. Se kieltämättä hieman häiritsi. Tokihan muissakin puistoissa palveluja on, mutta ne eivät ole samalla tavalla lähes jatkuvasti läsnä. Erityisesti Old Faithfulin ympärillä oli melkoisesti kaikenlaista ihmisen rakentamaa.

Loistoreissu tämä joka tapauksessa oli. Vielä sentään löytyi tästä maasta luontonähtävyyksiä, jotka tekivät suuren vaikutuksen.