Anonymiteettini viimeisetkin rippeet ovat tainneet tässä blogissa mennä jo ajat sitten, joten kerronpa täälläkin päivän huippu-uutiset. Hakemus meni nimittäin läpi, ja alan taas ensi vuoden alusta saada palkkani Suomesta. Rahoitus on nyt turvattu kolmeksi vuodeksi, mikä on tutkijapiireissä ikuisuus. Kolmeen kuukauden varmuus kun on paljon tavallisempi vaihtoehto. Nyt ei siis enää tarvitse kantaa huolta siitä, miten selviän asunto- ja autolainasta kun palaan Suomeen. Olo on onnellinen ja helpottunut.

Palkka ja työehdot ovat ensi vuoden alusta alkaen taas suomalaisella tasolla, ja sepä se tuntuukin hyvältä. Tässä on niin paljon hyviä puolia, että en oikein tiedä miten päin olisin. Se tärkein on kyllä se, että nyt saan taas olla vapaa tutkija, eli kukaan ei määrää mitä tutkin. Minulla on nyt mahdollisuus saada tehtyä jotakin tieteellisesti merkittävää juuri minua kiinnostavien asioiden parissa. Kaikki varmaan hoksaavat senkin, että palkan tullessa euroina sinkkumies elää USA:ssa herroiksi. Vuosilomaakin on taas se viisi viikkoa kahden sijasta.

Ja erityisesti tämä mahdollistaa sen, että saan tehdä töitä siellä missä haluan, joten luultavasti tulen jossakin vaiheessa kevättä pariksi kuukaudeksi Suomeen, ja sitten taas takaisin tänne joksikin aikaa. Ilman tätä mahdollisuutta olisin joutunut palaamaan maaliskuussa Suomeen lopullisesti, kummipojan ikävöintiä kun ei kestä yhtään kauemmin kuin on pakko. Nyt nähdäänkin ehkä jo tammikuussa. Matkarahojakin apurahaan kuuluu, eli ei tarvitse omista rahoista lentojakaan pulittaa.