Tämänpäiväisessä kotiinpaluussa minulla oli selvästi tähänastisista kotiinpaluista eniten sellainen tunne, että palaan kotiin. Ylipäänsä tällä reissulla vahvistui entistä enemmän se käsitykseni, että jos tässä maassa asun, haluan asua täällä lännessä.

Kymmenisen minuuttia ennen kuin lentokone oli sukeltamassa pilviin, Mount Rainier putkahti näkyviin pilvimaton yläpuolella. Vuori näyttää usein maasta käsin aika epätodelliselta, sillä se näkyy ainoana lumihuippuna taivaanrannassa, eikä tunnu oikein kuuluvan ympäristöönsä. Tämä oli kyllä jotain vielä kummallisemman näköistä. Ja kuinka ollakkaan, emme lopulta joutuneetkaan sukeltamaan pilviin. Kaskadien länsipuolella pilvet nimittäin katosivat, ja saimme hienot näkymät Seattleen koneen kaartaessa u-kirjaimen muotoisen lenkin matalalla Seattlen yläpuolella. Keskilännen loputtomien peltojen tylsyyden ja Wyomingin elottoman maiseman jälkeen Seattle näytti todella mukavalta paikalta asua.

Ihan kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen. Ruumaan laittamani matkalaukku on nimittäin edelleen Cincinnatissa, jossa vaihdoin konetta. Lupasivat tuoda sen minulle kotiin huomenna. Kaipa se oli vain ajan kysymys koska näin käy mulle ensimmäisen kerran. Kotona postissa odotti cd-levyllinen tuoreita kuvia ja videoita kummipojasta. Niitä katsellessa tässä on ilta kulunut, eikä matkalla oleva matkalaukku ole juuri mielessä pyörinyt. On kyllä poika kasvanut.