Azemin palatsi on rakennettu vuosina 1749-1752 silloiselle Damaskuksen kuvernoorille, As'ad Pasha al-Azemille ja hanen perheelleen. Tilat ovat kieltamatta ihan hulppeat. Alueella on kolme sisapihaa, joiden laidoilla on toinen toistaan hienompia huoneita. Sana palatsi johtaa kuitenkin ehka hieman harhaan. Residenssiin kun mennaan pienesta aukosta maustebasaarin varrella.
Umayyad-moskeijassa idea taasen oli, etta kun nain sen tulopaivana myohaisen iltapaivan valossa, niin pitihan se nahda myos aamuvalossa. Tulopaivan onnistuin jotenkin aivan vahingoss livahtamaan sisaan muslimeille varatusta sisaankaynnista, mutta talla kertaa muistin etta meidan infidelien pita maksaa kaynnista. Alle euron maksu ei toki iso ole.
Kaynti oli ihan van sisapihan valokuvauksen kannalta onnistunut, mutta se varsinainen elamys oli Husseinin pyhakossa kaynti. Hussein on profeetta Muhammadin pojanpoika, joka pidetaan shiismin perustajana. Huone oli taynna pyhiinvaeltajia, enka ole koskaan ennen todistanut vastaavaa uskonnollista hurmosta. Ihmiset ulisivat, tonivat toisiaan ja paasivat koskettamaan itse pyhakkoa. Lapsia nostettiin paiden ylapuolelle jotta hekina paasisivat kosketukseen. Tuntuikin vahan pahalta olla tata turistina ihmettelemassa. Toisaalta en ollut ainoa, enka usko etta shiiat mitenkaan pahalla sita ottivat, jos edes hurmokseltaa turisteja huomasivat.
Paivan varsinaien kohde oli kuitenkin Palmyra, jonka kukoistuskausi osui 200-luvulle. Kyseessa on yksi vaikuttavimmista rauniokaupungeista mita maa pallaaan kantaa. Se sijaitsee aavikon keskella reilu 200 km Damaskoksesta itaan. Niinpa heti matkan alussa tien varressa nakyi kyltteja joissa luki Iraq ja Baghdad, mika kieltamatta oli hieman hammentavaa. Mainio kuskini ymmarsi taman, ja kun eraassa risteyksessa oli etaisyysviitta "Iraq 17 km", han ehdotti etta pyshadymme valokukvaamaan, mihin tietenkin vastasin innokaan myontavasti.
Aavikkomaisemat olivat muutenki aivan hienoja. Ei nyt mitaan ihmeellisen nattia, mutta kuitenkin sen verran pikku kukkulaa tien vieressa etta makta sujui joutuisasti. Yksi kohokohta oli kun pyshadyimme keskella aavikkoa beduiinien pitamaan kahvilaan kupposelle. Juttu luisti enimmaksen arabiaksi, mutta mukavaa oli, ja elamys oli valtava. Paikan nimi on "Bagdad Cafe", mutta minulle jai epaselvaksi mista nimi juontaa juurensa.
Perille Palmyraan saavuttiin sopivastikun aurinko oli jo alhaalla. Niinpa alueen itapaassa olevan Belin palatsi oli aivan loistavassa valossa ja naytti kaikin puolin maagiselta. Kaiken kruunasi se, etta alueella kiersi tummia sadepilvia, jolloin keltaisena loistavat rauniot saivat hienon tumman taustan.
Belin palatsi olisi yksin jo niin iso ja hyvassa kunnossa oleva raunio, etta se tekisi Palmyrasta matkan arvoisen kohteen. Taysikokoisia pylvaita on pystyssa valtava maara, ja lisaksi palatsin keskella olvan cellan kaikki nelja seinaa ovat ehjat. Kaiken kaikkiian valtavan upea paikka. Belin palatsin lisaksi Palmyrassa on kuitenkin viela moninkertaisen kokoinen muu alue, jossa on vaikka mita nahtavaa. Se jaakin huomiselle, silla olen yota Palmyrassa. Moderniin kaupunkiin on raunioilta vain viiden minuutin kavelymatka, joten homma on helppoa kuin mika.
Ennen auringonlaskua ehdittiin viela Qala'at Ibn Maaniin. Kyseessa on 1600-luvulla laheiselle maelle rakennettu linna, josta on upeat nakymat Palmyran raunioille. Harmi vain etta ne samat pilvet jotka olivat Belin palatsilla eduksi laittoivat nyt auringon pilveen hyvissa ajoin ennen sen laskua. Laskevan auringon luomat pitkat varjot jauvat nyt siis nakematta, mutta oli nakyma nainkin ihan vaikuttava. Lisaksi linna itse oli kiinnostava kierretava.
Ainoa negatiivinen asia Palmyrassa on se, etta paikalliset ovat aika aggressiivia myyjia. Kaikenlaista kraasaa olisi tarjolla, ja pitaa olla aika tiukkana etta myyja uskoo etta kauppoja ei synny. Yhdet kaupat kuitenkin syntyivat, silla heti erille tultuani minulle laitettiin puolivakisin beduiinihuivi paahan. Nyt asiaa sulateltuani olen oikeastaan aika tyytyvainen kuuden euron ostokseeni. Aito beduiinipaahine on aika hauska matkamuisto, ja toimii myos talla aavikolla ihan kaytannon paahineenakin.
Hotellin minulle jarjesti kuskini jo etukateen Damaskoksesta kasin. Sen omistaa hanen tuttunsa, ja illallinen syotiinkin hotellin aulassa kolmistaan. Kuskini kavi hakemassa jostakin valtavan satsin paistettua kanaa ja pitaleipaa, ja sita siina sitten kolmisin aulassa popsittiin. Tai ensin kolmisin, ja sitten myohemmin nelisin, kun paikallae sattui osumaan jokin tuttava. Kohta ollaan lahdossa porukalla jonnekin. Yksi arvaus on etta menemmme oluille, mutta en ole varma. Lahi-idassa se voi olla jotain muutakin. Kuskini on kylla kristitty ja varmaankin olut maistuu, mutta muista en tieda.
Kuskini on kylla kaikin puolin loistava tyyppi. Englanti hanelta ei kovin hyvin suju, joten emme kay mitaan sen monimutkaisempia keskusteluja. Kommunikointi on kuitenkin jatkuvaa, ja kuski koittaa koko ajan jekuttaa jotain pienta, kuten vaikka saada minut uskomaan etta olemme pusahtymassa syomaan johonkin hirvean nakoiseen tienvarsilaavaan tai etta minun pitaa kavella maen paalle jokin kauhea matka.
Minusta myos se, etta han seka kristitty etta imeisen isanmaallinen on yhdistlma joka kertoo Syyriasta paljon. Tama on aidosti monikulttuurinen maa, vaikka islam vallitseva kulttuuri onkin. Siinakin on kuitenkin taalla nelja paalahkoa (sunnit, shiiat, alawiitit, druusit) vahvasti edustettuna, ja tuntuu silta etta kristityt eivat ole mitenkaan ulkopuolisia tassa porukassa. Siita kertoo sekin, etta monet kuskini tutuista nayttavat olevan muslimeja. Ja naita tuttuja muuten piisaa. Liikummepa missa tahansa, tuntuu vastaan tulevan jatkuvasti kuskin hyvia tuttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti