Päivä alkoi Sulttaani Ahmedin moskeijan ihmettelyllä. Ilmeisesti vain Medinassa on merkittävämpi moskeija, ja se on kyllä helppo uskoa. Rakennus on lievästi sanotuna vaikuttava sekä ulkoa että sisältä. En ollut lainkaan tullut ajatelleeksi, että perjantai on muslimien tärkein rukouspäivä, mutta olin sikäli onnekas, että osuin paikalle tuntia ennen kuin moskeija meni turistien osalta kiinni.

Vastapäisen Hagia Sofian suhteen ei sen sijaan ollut kiirettä, sillä sitä ei ole ilmeisesti käytetty rukoiluun muutamaan sataan vuoteen. Se oli sisältä jopa vaikuttavampi kuin Sultaani Ahmedin moskeija. Ajan patina näkyi jotenkin positiivisella tavalla. Lisäksi on tietysti aina hauska olla paikassa joka on entuudestaan tuttu. Vielä varmemmaksi vakuudeksi katsoin televisiosta juuri viime sunnuntaina Bond-elokuvan From Russia with Love, jossa yksi kohtaus sijoittuu Hagia Sofiaan.

Hagia Sofiasta päästyäni aurinko oli alkanut paistaa, joten valokuvakierros mainittujen moskeijoiden ympäristössä piti ottaa tietenkin uusiksi. Eritysesti vietin aikaa Sultaani Ahmedin moskeijan sisäpihalla. Tässä vaiheessa monesta alueen muun moskeijan minareetista alkoi kuulua rukouskutsu. Eksoottista.

Muuten päätin ottaa hetken lepoa hostellilla ennen kun alkaisin siirtyä Besiktasiin kaupungin pohjoisosaan. Siellä nimittäin pelattiin illalla koko reissun kohokohdaksi suunnittelemani Besiktasin ja izmirläisen Bucasporin välinen jalkapallo-ottelu.

Ja kohokohta siitä tulikin, ei voi sanoin riittävän hyvin edes kuvailla. Matkalla stadinia kohti poikkesin vielä Galatan tornissa ihailemassa maisemia. Sinne kukkulalle olikin ihan kiitettävästi kavuttavaa niin että itse tornissa oleva hissi tuntui aika turhalta. Ylhäältä katsoen Bosporinsalmi kimmelsi ja muiden kukkuloiden päällä olevat moskeijat minareettineen lisäsivät näkymään eksotiikkaa. Sumu ja vastavalo vain vähän häiritsivät. Tornin juurella söin vielä mainion Iskenderin, posliinilautaselta tietenkin.

Tästäkin jatkoin matkaa jalkaisin. Määränpäänä oli ensin Taksimin aukio, jonne tie vei Beyoglun kaupunginosan läpi kuulua Istiklal Caddesi -kävelykatua pitkin. Sitä voidaan kuulemma pitää niin sanotun uuden Istanbulin pääkatuna, ja väkeä ainakin oli liikkeellä sen verran että status tuntui ansaitulta. Monella oli myös kaulassaan Besiktasin kaulahuivi.

Pääkatua enemmän pidin poikkeamisista pikkukaduille. Niillä myytin kaikenlaista ruokaa ja tavaraa kadunvarteen levitetyillä pöydillä. Erityisesti kaikenlaisia tuoreita kaloja kaupattiin. Paikasta tulikin mieleen elävästi pohjois-amerikkalaisten kaupunkien chinatownit. Tunnelma oli hyvin samankaltainen.

Taksimin aukiolle päästyäni pelin alkuun oli vielä lähes kolme tuntia, joten päätin kävellä lopunkin matkan. Se olikin hyvä ratkaisu. Matkalla nimittäin alkoi näkyä enemmän ja enemmän Besiktasin kannattajia ja kaikenlaisia huiveja ja muuta kannattajatavaraa myyviä herroja. Aloin olla jo ihan fiiliksissä.

Parasta oli kuitenkin se kun näkymä stadionille vihdoin aukesi. Silloin nimittäin näki kentälle asti, ja sellainen stadionnäkymä on aina uljas näky. Löysin myös asianmukaisen valokuvattavan kyltin, jossa näkyi stadionin nimi ja seuran tunnukset.

Netistä ostamamini lipun sain haltuuni helposti lipputoimistosta, ja loppuaika olikin sitten odottelua tunnelmasta nauttien. Stadionille pääsi sisään vasta tunti ennen pelin alkua, joten sitä odottelua olikin ihan kiitettävästi. Vaan ei haitannut, tunnelma oli kohdillaan ja turkkilaista pikku purtavaa eli mausteista lihaa pitaleivän välissä sai kojusta kahdella liiralla eli noin eurolla. Mellakkapoliisien tajutonta määrää oli myös hauska ihmetellä.

Stadionin pääty alkoi olla täynnä noin 40 minuutia ennen pelin alkua. Jo tässä vaiheessa siellä laulut raikuivat ja ajoittain koko pääty hyppi tasajalkaa tasatahtiin. Se oli uskomaton näky, mutta pelin alettua koko stadion hyppi samaan tapaan muutamaan otteeseen. Samoin koko stadion osallistui moniin lauluihin. Mitään tällaista en ole aiemmin kokenut.

Vaikka stadionin länsipääty aloitti laulut ennen pelin alkua ensimmäisenä, varsinainen kannattajakatsomo eli pohjoislaita hallitsi kyllä sitten myöhemmin isännän ottein. Tosin jopa itäpääty aloitti muutaman laulun joka levisi koko stadinille. Etelälaidalla oli kalleimmat paikat, ja siellä ihmiset osallistuivat lauluihin hieman valikoiden.

Ehkä paras hetki oli kun eräs helpohko laulu kiersi koko stadionia niin, että sitä laulettiin vuorotahtiin pohjoislaita-itäpääty-etelälaita-länsipääty. Lauluun kuului myös koreografia, jossa aina laulettaessa tehtiin tiettyä liikettä käsillä, hypittiin tai heilutettiin huivia. Laulun aloittanut pohjoislaita aina päätti mitä tehdään, ja muut toistivat. Tai siis tarkkaan ottaen päätöksen teki pohjoislaitaa johtanut capo. Itsekin lauloin mukana sen minkä osasin ja osallistuin muutenkin toimintaan.

Kentällä erottuvin pelaaja oli Besiktasin tähtipelaaja Guti. Hänen johdollaan Besiktas murjoi Bucasporin 5-1. Izmiristä tulleet vajaat satakunta kannattajaa pitivät tästä huolimatta ihan kohtalaisesti ääntä. Niinä harvoina hetkinä joina kotiyleisö oli hiljempaa, vierailijoiden laulu kuului aivan selvästi. Sitkeitä sissejä. Heidän seuransa on putoamisvaarassa ja matkaa peliin heillä oli lähes 600 kilometriä.