Tänä aamuna tein retken Helvetinkolulle. Talvinen retki oli jo parina viime talvena mielessä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Ajattelin että Tapaninpäivän lumet tekevät metsästä mikavan, mutta kuitenkin muutama lumisateeton päivä takaa sen että polku on auki ja helppokulkuinen. Siinä osuinkin oikeaan.
Herätyskellon olin laittanut soimaan jo klo 6:30, jotta ehtisin polun päähän ennen auringonnousua. Se onnistuikin, ja klo 9:15 oli lähes optimaalinen aika reissun aloitukseen. Auringonnousuun oli vielä puolisen tuntia, mutta oli kuitenkin jo niin valoisaa, että metsässä näki hyvin, ja itse asiassa valokuviakin saattoi jo ottaa ihan hyvin. Tunnelma oli kieltämättä melko aavemainen.
Ja loistavan yksinäinen reissuhan siitä kaiken kaikkiaankin tuli. En nimittäin tavannut koko aikana yhtään ihmistä, eikä parkkipaikalla ollut tullessani eikä lähtiessäni yhtään toista autoa. Aivan mahtavaa! Luminen metsä oli sinällään kaunis ja tunnelmallinen, mutta Helvetinkolun viereinen näköalapaikka sekä itse kolu olivat tietysti kohokohdat. Katselin Helvetinkolun jäistä pohjaa hetken aikaa, ja totesin että kaipa sinne voi mennä kun sinne vei niin monet jalanjäljet. Ei se kyllä varsinaisesti yksin ollessa fiksua ollut. Pohjalla oli nimittäin siinä määrin jäätä, että ylöspäin ei olisi mitenkään päässyt, ja alaspäin olisi voinut päätyä liikkumaan aika vauhdilla. Muutamassa paikassa hieman jännitti, pysähtyykö matka sen jälkeen kun jäätä pitkin liukuminen loppuu.
Vaan kyllä kannatti mennä, sillä ei se lopulta niin kovin vaarallinen reissu ollut, ja pohjalla oleva jää oli harvinaisen upea näky. Sitä paitsi, Helvetinkolussakin kuului kännykkä, ja minulla oli lämmintä päällä ja repussa ruokaa ja juomaa. Pelastuspartio olisi ehtinyt Tampereelta paikalle parissa kolmessa tunnissa, joten eipä siinä suurta hätää olisi ehtinyt tulla.
Kolusta päästyäni kävelin Ison Helvetinjärven jäätä pitkin päivätuvalle, jonka vieraskirjaan oli viimeksi tullut nimiä toissapäivänä. Söin pari viipaletta joulukinkulla päällystettyä limppua, luin työsähköpostit kännykälläni ja suuntasin matkani takaisin autolle. Hyvä reissu. Työpaikalle ehdin vielä kahdeksi, ja tänään tulikin tehtyä suhteellisen normaalin pituinen työpäivä.
Siellä päivätuvassa yksikseni leipää mutustaessani ja sähköposteja lukiessani tilanne tuntui kyllä melko absurdilta.
Tänä aamuna tein retken Helvetinkolulle. Talvinen retki oli jo parina viime talvena mielessä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Ajattelin että Tapaninpäivän lumet tekevät metsästä mikavan, mutta kuitenkin muutama lumisateeton päivä takaa sen että polku on auki ja helppokulkuinen. Siinä osuinkin oikeaan.
Herätyskellon olin laittanut soimaan jo klo 6:30, jotta ehtisin polun päähän ennen auringonnousua. Se onnistuikin, ja klo 9:15 oli lähes optimaalinen aika reissun aloitukseen. Auringonnousuun oli vielä puolisen tuntia, mutta oli kuitenkin jo niin valoisaa, että metsässä näki hyvin, ja itse asiassa valokuviakin saattoi jo ottaa ihan hyvin. Tunnelma oli kieltämättä melko aavemainen.
Ja loistavan yksinäinen reissuhan siitä kaiken kaikkiaankin tuli. En nimittäin tavannut koko aikana yhtään ihmistä, eikä parkkipaikalla ollut tullessani eikä lähtiessäni yhtään toista autoa. Aivan mahtavaa! Luminen metsä oli sinällään kaunis ja tunnelmallinen, mutta Helvetinkolun viereinen näköalapaikka sekä itse kolu olivat tietysti kohokohdat. Katselin Helvetinkolun jäistä pohjaa hetken aikaa, ja totesin että kaipa sinne voi mennä kun sinne vei niin monet jalanjäljet. Ei se kyllä varsinaisesti yksin ollessa fiksua ollut. Pohjalla oli nimittäin siinä määrin jäätä, että ylöspäin ei olisi mitenkään päässyt, ja alaspäin olisi voinut päätyä liikkumaan aika vauhdilla. Muutamassa paikassa hieman jännitti, pysähtyykö matka sen jälkeen kun jäätä pitkin liukuminen loppuu.
Vaan kyllä kannatti mennä, sillä ei se lopulta niin kovin vaarallinen reissu ollut, ja pohjalla oleva jää oli harvinaisen upea näky. Sitä paitsi, Helvetinkolussakin kuului kännykkä, ja minulla oli lämmintä päällä ja repussa ruokaa ja juomaa. Pelastuspartio olisi ehtinyt Tampereelta paikalle parissa kolmessa tunnissa, joten eipä siinä suurta hätää olisi ehtinyt tulla.
Kolusta päästyäni kävelin Ison Helvetinjärven jäätä pitkin päivätuvalle, jonka vieraskirjaan oli viimeksi tullut nimiä toissapäivänä. Söin pari viipaletta joulukinkulla päällystettyä limppua, luin työsähköpostit kännykälläni ja suuntasin matkani takaisin autolle. Hyvä reissu. Työpaikalle ehdin vielä kahdeksi, ja tänään tulikin tehtyä suhteellisen normaalin pituinen työpäivä.
Siellä päivätuvassa yksikseni leipää mutustaessani ja sähköposteja lukiessani tilanne tuntui kyllä melko absurdilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti