Tänään sain kiertää Dubrovnikin muurin kokonaan. Eilen kävelemäni merenpuoleinen osuus oli pakko kävellä uudestaan, sillä muuri on paikoin niin kapea, että sille on määrätty kulkusuunta. Eipä sillä, ihan mielelläänhän tuon uudelleenkin käveli.

Sisämaan puoleiselta osuudelta oli kylläkin parhaat maisemat. Siellä muuri nousee nimittäin korkeammalle, ja kaupungin kattojen taustalla siintää sininen Adrianmeri.

On myös todettava, että oli hyvä ajatus kiertää muuri vasta kun kaupunki oli jo tuttu. Jälkeen kerran oli mukavampi katsoa kaupunkia, kun ymmärsi näkemäänsä. Jos ei olisi tunnistanut aukioita, kirkon torneja ja muita tärkeitä rakennuksia, näkymä olisi ollut pelkkää kattojen sekamelskaa:

Iltapäiväksi karkasin Dubrovnikin hälinästä läheiselle Lokrumin saarelle. Eipä siellä kovin ihmeellistä nähtävää ollut, mutta suurin syy mennä saarelle olikin se, että se oli helpoin tapa päästä uimarannalle. Suurin osa ajasta menikin kallioilla maatessa ja aika ajoin uimassa käyden. Ja mikä parasta, sain olla lähes täysin yksin. Lisäksi poikkesin keskiaikaisen benediktiiniläisluostarin raunioilla.

Kaupunkiin palatessa aurinko oli jo alhaalla, ja lyhyen lepotauon jälkeen jo aivan laskemassa. Valaistus olikin mitä parhain kapeiden kujien kiertelyyn. Täällähän vain pääkatu ja pari sen poikkikatua ovat niin leveitä että niillä edes voisi ajaa autolla jos se olisi sallittu. Muuten kadut ovat aivan kapeita kujia, jotka jyrkemmissä kohdissa muuttuvat portaikoiksi. Korttelitkin ovat hyvin pieniä, parhaimmillaan vain noin kymmenen metrin mittaisia. Aika ainutlaatuista.

Mutta huomenna täytyy lentää pois. Eipä sillä, kyllä tämä aika tähän kaupunkiin hyvin riittää. Paremmalla alalla olisi voinut käydä vaikkapa Mostarissa, Montenegron rannikolla tai Splitissä. Ja Splitistä olisi tietysti voinut jatkaa rannikkoa pitkin vaikkapa aina Venetsiaan asti. Joskus toiste sitten.