Aamupäivällä oli vielä aikaa kierrellä Santa Fessä. Ensimmäiseksi pistäydyin San Miguelin kappelilla. Kyseessä on espanjalaisten alunperin vuosina 1610-1626 rakentama lähetyskirkko. Tosin kirkko käytännössä tuhoutui vuoden 1680 pueblokapinassa, jossa intiaanit ajoivat espanjalaiset ulos New Mexicosta. Palattuaan vuonna 1710 espanjalaiset rakensivat kirkon uudelleen, ja senkin jälkeen sitä on monesti jouduttu remontoimaan. Harmi vain, että kirkko oli pahasti varjossa. Tässä onkin vinkki Santa Fen kävijöille: kaikkien kolmen merkittävän kirkon julkisivut ovat aamuisin varjossa ja iltaisin auringossa. Ne kaksi muuta ovat edellisessä blogimerkinnässä mainitut Loretton kappeli sekä Franciscus Assisilaisen katedraali. Sisältä San Miguel oli varsin ihastuttava. Kirkko on sen verran pieni, että se mahtuu sisältäkin melkein kokonaan yhteen valokuvaan. Sisäänpääsymaksu yllätti: yksi dollari.

Seuraavaksi poikkesin New Mexicon parlamenttitalolla. Näyttää siltä, että monella vasta myöhemmin liittovaltioon hyväksytyllä osavaltiolla on hieman tavallisesta poikkeava parlamenttitalo. New Mexicossa se on pyöreä, ja paikalliset käyttävätkin siitä nimeä Roundhouse. Piristävä poikkeus.

Seuraavaksi poikkesin sisällä Lorettan kappelissa. Kappeli on kuuluisa puisista vuonna 1872 rakennetuista kierreportaistaan. Ne tekevät kaksi täyttä kierrosta ja nousevat kuuden metrin korkeuteen urkuparvelle ilman minkäänlaisia tukevia rakennelmia. Näky on aika uskomaton. Miten ihmeessä portaat pysyvät kasassa? Kukaan ei tiedä varmasti. Portaat tehnyt puuseppä katosi kaupungista salaisuuttaan tai henkilöllisyyttään paljastamatta.

Loretton kappelilta jatkoin keskusaukiolle eli Plazalle, jossa vanhin rakennus Palace of the Governors on rakennettu vuonna 1610. Nyt sen edessä intiaanit kaupittelivat käsitöitään. Pahimpaan turistiaikaan meininki on varmaan aika käsittämätöntä. Tässä vaiheessa alkoi myös tulla tosissaan kuuma. Vaikka lämpötila oli vain 18 astetta, etelän aurinko oli suorastaan polttava. Etelän aurinko ja viileä ilman onkin kyllä tosi miellyttävä yhdistelmä.

Nopean chilipitoisen lounaan jälkeen kiipesin vielä mäennyppylälle, josta on näkymät koko kaupungin yli sekä kaupunkia ympäröiville vuorille. Kaupunki ei kyllä ylhäältä käsin näytä yhtään miltään. Siellä ei ole kovin monta erityisesti erottuvaa rakennusta, eivätkä katotkaan ole mitenkään hienoja samalla tavalla kuin vaikka Prahan tai Tallinnan punakatot.

Matkalla motellille poikkesin vielä San Geronimon katedraalissa. Siellä oli meneillään espanjankielinen messu, joten päätin olla menemättä eteistä pidemmälle. Eivät katedraalit kyllä minusta ole koskaan yhtä hienoja kuin pienet kirkot. Motellille päästyäni käväisin vielä San Miguelin kappelilla, joka ei enää ollut yhtä pahasti vastavalossa..

Sitten alkoikin olla jo kiire lähteä ajamaan kohti pohjoista. Matkalle olin valinnut yhden pysähdyksen: Pecos National Historical Park. Valintaperuste ei ollut sen erityinen kiinnostavuus, vaan se, että se on alle kymmenen kilometrin päässä moottoritieltä. Paikka oli kuitenkin ihan hieno, ja antoi vähän perspektiiviä aiemmin reissussa näkemälleni. Paikalla oli nimittäin aikoinaan ollut Pecos-heimon Pueblo sekä sittemmin rakennettu espanjalaisten lähetysasema ja kirkko. Pueblosta ei ollut jäljellä muuta kun perustukset, eikä espanjalaisten rakennelmistakaan paljoa ollut jäänyt jäljelle. Tämä antaa kyllä lisää arvoa Taosissa ja Santa Fessä näkemälleni.


Ajoa tänään kertyi 650 kilometriä, mistä suurin osa Pecosin jälkeen. Parin tankkauksen lisäksi ainoat pysähdykset olivat Las Vegasissa, Ratonissa sekä näköalapaikalla heti Coloradon puolelle päästyäni. Las Vegas ei tietysti ole se kuuluisa paikka Nevadassa vaan Sangre de Cristo -vuoriston itäpuoleisen New Mexicon merkittävin kaupunki. Siellä oli poikettava ihan vain siksi että voi sanoa käyneensä siellä. Raton taasen oli viimeinen kaupunki New Mexicon puolella, ja pidin ruokatauon siellä ihan vain siksi että se oli viimeinen mahdollisuus saada kupillinen vihreää chiliä. Se olikin aivan loistavaa. En ole ihan varma mitä muuta kipossa oli, mutta ainakin jonkinlaista vaaleaa lihaa ainakin. Sattoi olla kanaa.

Hauskin chiliin liittyvä juttu muuten on, että moneen annokseen on ravintoloissa mahdollisuus valita vihreä tai punainen chili. Punainenhan on siis se mitä Meksikossa käytetään. Kolmas vaihtoehto on "christmas chili". Ei tarvinne selittää mitä se on.

Denverin lähestyessä aloin ymmärtää, että minulla on ongelma. Kolme tuntia ennen saapumista päätin tehdä check-inin kännykästä. Sekään ei auttanut, vaan saavuin lentokentälle silloin kun minun olisi pitänyt olla jo portilla. No, eipä siinä sen kummempaa. Minut siirrettiin ilman maksua huomisaamun lennolle. Virkailija pyyteli kovasti anteeksi, ja yritin parhaani mukaan sanoa, että ei ole välttämättä pelkästään hänen vikansa että minä myöhästyin lennoltani.

Nyt olen lentokentän läheisellä motellilla. Hintaa tuli suunnilleen saman verran kuin mitä olisin joutunut maksamaan taksista Seattlessa lentokentältä kotiin. Pikaratikka kun ei kulje sunnuntaisin klo 23 jälkeen, niin taksihommiksi olisi mennyt. Motellin hintaan tietenkin kuuluvat Denverin pään lentokenttäkuljetukset, ja huomenna Seattleen tullessani ratikka tietysti kulkee. Niinpä tämä motelliyö on käytännössä ilmainen. Eikä minulla ole mitään varsinaista tarvetta olla huomenna Seattlessa, ei varsinkaan kun pääsen sinne sen verran ajoissa, että ehdin hyvin tehdä täyden työpäivän.

Mutta voisi sitä silti miettiä, kannattaako aina matkustaessa ajoittaa kaikki jutut niin että erehdyksen varaa ei juuri jää. No, kyllähän sillä tavalla toisaalta ehtii paljon enemmän, niinkuin tämänkin reissun kuvauksesta näkee.