Tänään oli sitten reissun viimeinen päivä. Huomenna menen jo töihin. Ajoa tänään kertyi 320 mailia (515 km), kun en nyt sitten kuitenkaan valinnut sitä ihan suorinta tietä.

Aamun aluksi kävin reissun ensimmäisessä turistirysässä, kun osallistuin maanalaisen Pendletonin kierrokselle. Se olikin ihan mielenkiintoinen. Ei siinä nyt mitään uutta tietoa varsinaisesti tullut, mutta satakunta vuotta vanhaan villin lännen historiaan sai taas vähän eläväisemmän kosketuksen. Reissun ehkä kiinnostavin anti oli kuitenkin maan päällä, kun kierros vei vanhaan bordelliin. Rakennus oli alkuperäisessä asussaan. No, se olikin ollut (laittomasti) alkuperäisessä käytössään vuoteen 1967 asti.

Pendletonista tein vielä ylimääräisen kierroksen Walla Wallaan Washingtonin puolelle. Näin hiljattain uuden opaskirjan, joka mainitsi kaupungin yhteänä Washingtonin kohokohdista. En ihan ymmärrä miksi. Walla Wallassa on toki yllättävän paljon sivistystä sijaintiinsa ja kokoonsa nähden, mutta se on silti vain pikkukaupunki. Kieltämättä kaupungissa on paljon hienoja vanhoja rakennuksia, paljon hyvän näköisiä ravintoloita ja viininmaisteluhuoneita. Ja ympärillä on erämaata ja viinitiloja, joten kyllä kaupungissa kai tekemistä olisi jos siellä muutaman päivän viettäisi.

Mutta minä päätin käydä paikalla lähinnä oudon tautologisen nimen takia. Lounaaksi syömäni chilihampurilainen oli kyllä hyvän makuinen, joten ei käynti muutenkaan hukkaan mennyt.

Walla Wallan jälkeen loppureissu oli vain ajoa. Ajoa oli tässä vaiheessa jäljellä vielä lähes 300 mailia, ja kieltämättä vähempikin olisi riittänyt. Kun lopulta näin kyltin, jossa luki että Seattleen on matkaa enää sata mailia, alkoi tuntua että matka joskus loppuukin. Samalla tuli kuitenkin mieleen, että Tampereelta Helsinkiin on juuri tuo sama matka, ja se tuntuu aina puuduttavan pitkältä.

Ja niin tuntui vielä tämäkin. Loppujen lopuksi pidinkin vielä viimeisellä sadalla maililla kolme jaloittelutaukoa. Niin koville otti. Kaiken kruunasi vielä se, että kaskadien ylityksen ajan satoi vettä, mikä aina lisää matkan rasitusta. Toisaalta Snoqualmien solen länsipuolella sade loppui, ja pilvien verhoama vuoristomaisema näytti dramaattiselta ja hienolta. Seattlessa paistoikin jo sitten aurinko. Sen viehättävyyttä vähensi se, että viimeiseen kymmeneen moottoritiemailiin kului yli puoli tuntia. Oli kai virhe tulla Seattleen ruuhka-aikaan.

Kotiin päästyäni nostin vain tavarat autosta kotiin, ja suuntasin läheiseen pubiin, jossa joukko kavereitani oli kokoontunut katsomaan USA-Meksiko MM-karsintapeliä. Pitkän yksinäisyyden jälkeen oli mukava nähdä taas kavereita.