Nyt on menossa viimeinen aamu Seattlessa. Kaksiviikkoinen on loppujen lopuksi mennyt nopeasti, ja vaikka jo ehdin blogissa valitella, että ravintolassa syömiseenkin kyllästyy, ei siinä nyt oikeasti loppujen lopuksi niin käynyt. On ollut tosi mukavaa, että olen joka ilta mennyt jollakin porukalla ravintolaan tai baariin syömään. Tämä kun tuntuu tässä iässä olevan se pääasiallinen tapa tavata ihmisiä. Ja itse asiassa ehdinkin parissa viikossa tavata kaikki täällä asuvat kaverini yhtä lukuunottamatta. Päälukua on hankala laskea, mutta on tuossa ainakin kolmekymmentä ihmistä. Onkin jokseenkin nurinkurista, että minulla on Seattlessa huomattavasti enemmän kavereita kuin Tampereella.

Tästä alkaa sitten se matkan elämysosa, josta hyvästä maksoin omasta pussistani puolet tämän matkan lentolippujen hinnasta. Lähdemme nimittäin iltapäivällä suomalaisen kaverini kanssa ajamaan kohti San Franciscoa. Ylihuomenna täällä on Kiitospäivä, joten tiet ovat taatusti tänään aivan tukossa. Kiitospäivähän on nimenomaan se juhla, jonka amerikkalaiset viettävät useimmiten perheensä parissa. Tänä vuonna tilannetta pahentaa se, että lentoliput ovat erittäin kalliita ja bensan hinta on puolittunut muutamassa kuukaudessa. Kaikki siis matkustavat tänä vuonna autolla. Niinpä meidän tavoitteemme ei ole kovin kunnianhimoinen: olemme varanneet majoituksen ensi yöksi vain noin 450 kilometrin päästä Eugenesta. Siitä olisi San Franciscoon suoraan ajaen vielä 850 kilometriä.

Sääennusteen mukaan perillä odottaa kuitenkin palkinto. San Franciscoon on luvattu pilvetöntä taivasta ja juuri ja juuri yli 20 asteen lämpöä. Ja kyllä sitä matkallekin on joitakin kivoja kohteita tietenkin keksitty.